Toi­mit­ta­jal­ta: Perin­tei­tä, puu­roa ja ripaus hullutusta

Jou­lu on taas, ja kat­ti­lat täyn­nä puu­roo! Nyt sitä saa, nyt sitä saa, vat­san­sa täy­teen puu­roo! Näin ral­la­tel­tiin jo vuo­si­kym­me­niä sit­ten. Mut­ta mitä ihmet­tä, rii­si­puu­ros­ta on tul­lut tämän jou­lun var­si­nai­nen ruokahitti.

Tosin kyse ei ole enää sii­tä perin­tei­ses­tä puu­ros­ta, jon­ka pin­nal­la kel­luu voi­sil­mä ja jon­ka seu­ra­na ovat soke­ri ja kane­li, tai se kuu­lui­sa seka­me­te­li­sop­pa. Tämän päi­vän hit­ti­puu­ro saa kyl­keen­sä vaik­ka­pa rus­kis­tet­tua voi­ta, hapok­kai­ta mar­jo­ja, miso­ki­nus­kia (mitä­hän se on?), savus­tet­tu­ja vii­ku­noi­ta ja ties mitä muu­ta. Ja kruu­nuk­si vaik­ka vaahtokarkkeja. 

Puu­ro­buu­mi, jos­sa rii­si­puu­ro­lau­ta­set suo­ras­taan riis­te­tään käsis­tä, on näh­ty joil­la­kin jou­lu­mark­ki­noil­la. Tulee­ko puu­ro­baa­reis­ta myös meil­lä seu­raa­va suu­ri innovaatio?

Ennen rii­si oli eksoot­ti­nen herk­ku, oli­han kysees­sä tuon­ti­rii­si, johon vain vau­rail­la oli varaa. Mitä puu­roin­nos­tus ker­too ajas­tam­me, paluu­ta yksin­ker­tai­suu­teen? Nykyi­sin rii­si­puu­ron keit­tä­mi­nen voi­daan kokea haas­tee­na: puu­ro palaa hel­pos­ti poh­jaan tai kie­huu yli, vaik­ka toki kie­hu­ma­ton mai­to­kin on jo keksitty. 

Jou­lu­kin on otol­lis­ta aikaa lan­see­ra­ta uusia menes­tys­tuot­tei­ta ja resep­te­jä. Yhä useam­min jou­lun maus­teet ja maut näyt­tä­vät ujut­tau­tu­vat lähes kaik­keen. Pitäi­si­kö sit­ten­kin naut­tia pipa­rit pipa­rei­na, glö­gi glö­gi­nä ja jou­lu­pul­la pul­la­na eikä pipa­ri­pul­la­na? Vii­mei­sin bon­gauk­se­ni kau­pan mai­nok­ses­ta oli glö­gi­keit­to, jota voi huraut­taa vaik­ka puuroon.

Jota­kin uut­ta, jota­kin van­haa – ehkä sii­nä on aikam­me jou­lu­pöy­dän tar­jon­nan salai­suus. Mut­ta eikö ole­kin iha­naa kai­vaa esil­le mum­mo­jen ja äitien perin­tei­set jou­lu­re­sep­tit, lait­taa ne tulil­le ja herät­tää nii­den tuo­mia muis­to­ja pöy­dän äärellä? 

Ehkä perin­tei­sen jou­lu­puu­ron­kin salai­suus pii­lee sii­nä, että kat­ti­lan äärel­le on pak­ko pysäh­tyä ja samal­la poh­tia elä­mää, toi­vot­ta­vas­ti ilman huol­ta ja aja­tuk­sia sii­tä, mitä vie­lä pitäi­si ehtiä teh­dä. Lusi­kal­li­nen puu­roa voi sisäl­tää jou­lu­muis­ton ja ripauk­sen jou­lun tai­kaa, nau­tit­tu­na sel­lai­se­naan tai sopi­vas­ti maus­tet­tu­na nyky­ajan villityksillä.