Päät­tä­jäl­tä: Kun kou­lu hil­je­nee, hil­je­nee kylä­kin – roh­keut­ta ja vii­saut­ta palveluverkkopäätöksiin

Sir­pa Tikkala.

Oulus­sa val­mis­tel­laan par­hail­laan rat­kai­su­ja, jot­ka kos­ket­ta­vat tuhan­sien per­hei­den arkea ja kau­pun­gin tule­vai­suut­ta. Pian pää­te­tään pal­ve­lu­ver­kos­ta, sii­tä, mis­sä lap­set saa­vat ope­tus­ta, päi­vä­ko­ti-ikäi­set hoi­de­taan, mis­tä lai­na­taan kir­jat ja mis­sä nuo­ri­so ja aluei­den asuk­kaat kokoontuvat.

Tau­lu­kot, kar­tat ja ennus­teet ker­to­vat pal­jon, mut­ta eivät kaik­kea. Pal­ve­lu­ver­kon taka­na on aina lap­sia, per­hei­tä, opet­ta­jia ja yhtei­sö­jä – ihmi­siä, ei pelk­kiä numeroita.

Kou­lu­lais­ten mää­rä on ennus­tei­den mukaan las­ke­mas­sa vuo­teen 2034 men­nes­sä noin 3 800 oppilaalla.

Väes­tö­en­nus­teet näyt­tä­vät kyl­mil­tä, mut­ta ne eivät ker­ro kaik­kea. Ne eivät ker­ro sitä, että kou­lut ovat monel­le kyläl­le yhtei­sön sydän – paik­ka, jon­ne kylä­läi­set ovat vuo­sien, vuo­si­kym­men­ten ajan kokoon­tu­neet har­ras­ta­maan ja teke­mään asioi­ta yhdessä.

Olen ollut opet­ta­ja­na yli 20 vuot­ta eri kokoi­sis­sa kou­luis­sa. Tie­dän, että pie­nel­lä kou­lul­la ja suu­rel­la kou­lul­la on molem­mil­la omat vah­vuu­ten­sa. Laa­du­kas ope­tus ei ole suo­raan ver­ran­nol­li­nen kou­lun kokoon. Pie­nes­sä kou­lus­sa koros­tuu yhtei­söl­li­syys ja oppi­laan­tun­te­mus, suu­res­sa moni­puo­li­set mah­dol­li­suu­det ja resurs­sit. Sik­si kes­kus­te­lu ei sai­si typis­tyä pelk­kiin neliöi­hin ja euroihin.

Tirin­ky­läs­sä poh­di­taan, mik­si Ala­ky­lään raken­ne­taan niin suur­ta kou­lua – onko se teh­ty nie­le­mään myös Tirin­ky­län oppi­laat? Toi­saal­la Kaak­ku­ris­sa ja Met­so­kan­kaal­la on myös ongel­ma: uudeh­kot, suu­ret kou­lut ovat pian lii­an iso­ja vähe­ne­väl­le lap­si­mää­räl­le. Löy­tyi­si­kö nii­hin muu­ta käyt­töä kou­lun rin­nal­le – vaik­ka­pa yri­tys­toi­min­taa tai kult­tuu­ri­toi­min­taa – mui­ta­kin vuo­kran­mak­sa­jia kuin kau­pun­gin sivis­tys­pal­ve­lut? Nyt pitäi­si osa­ta aja­tel­la luovasti.

Pal­ve­lu­verk­ko­muu­tok­set eivät ole vain syr­jä­ky­lien tai lähiöi­den asia. Ne ker­to­vat, miten Oulu suh­tau­tuu tule­vai­suu­teen­sa. Pys­tym­me­kö pitä­mään kiin­ni lähi­kou­lu­pe­ri­aat­tees­ta ja ope­tuk­sen saa­vu­tet­ta­vuu­des­ta samal­la, kun jou­dum­me säästämään?

Sivis­tys­lau­ta­kun­nan vara­pu­heen­joh­ta­ja­na olen toi­vo­nut, että sekä kun­ta­lai­set että me päät­tä­jät sai­sim­me aidos­ti osal­lis­tua rat­kai­su­jen etsi­mi­seen yhdes­sä. Tämä ei ole vain hal­lin­nol­li­nen kysy­mys – tämä on kysy­mys sii­tä, mil­lais­ta Oulua raken­nam­me lap­sil­lem­me ja tule­vil­le sukupolville.

Pal­ve­lu­verk­ko kuu­los­taa tek­ni­sel­tä sanal­ta, mut­ta sen taak­se kät­key­tyy tun­ne, arki ja tule­vai­suus. Kun kou­lu hil­je­nee, hil­je­nee kylä­kin. Ja sen äänen pitäi­si kuu­lua pää­tök­sen­teos­sa kaik­kein selvimmin.

Sir­pa Tik­ka­la, sivis­tys­lau­ta­kun­nan vpj, Oulun kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu Jää­lis­tä, Keskusta