Har­taus­kir­joi­tus: Moni­puo­li­nen papin­työ­ja välil­lä vähem­män hen­gel­li­siä­teh­tä­viä kai­ke­ni­käis­ten ihmis­ten paris­sa. Työn kes­kiös­sä on evan­ke­liu­mi Jee­suk­ses­ta Kristuksesta.

Ensin­nä­kin on hyvä tie­tää, että seu­ra­kun­ta­pas­to­ri­na en kuu­lu työ­ajan pii­riin. Teen töi­tä yleen­sä kes­ki­vii­kos­ta sun­nun­tai­hin, useim­mi­ten päi­vä­sai­kaan. Työ­ni liit­ty­vät hyvin usein kir­kol­li­siin toi­mi­tuk­siin ja rip­pi­kou­luun. Sen lisäk­si papil­le kuu­luu osuus juma­lan­pal­ve­luk­sis­ta ja sie­lun­hoi­dol­li­sis­ta teh­tä­vis­tä seu­ra­kun­nas­sa. Maa­nan­tai ja tiis­tai ovat yleen­sä sovit­tu­ja vapaa­päi­viä. Ker­ran kuus­sa saan pitää vii­kon­lo­pun vapaa­ta. Jos työt ajoit­tu­vat iltaan, saa­tan tul­la työ­pis­teel­le vas­ta kes­ki­päi­vän aikaan, ettei työ­päi­vä venyi­si lii­an pit­käk­si. Työ­tun­te­ja ei las­ke­ta, pait­si oman jak­sa­mi­sen vuok­si. Lisä­töis­tä ei mak­se­ta yli­mää­räis­tä palk­kaa, ellei myön­ne­tä suo­ri­tus­li­sää. Sik­si­kin työ­mää­rää on hyvä välil­lä tar­kas­tel­la kriit­ti­ses­ti. Pap­pien työs­ken­te­lyn olo­suh­teis­ta on kes­kus­tel­tu vii­me vuo­si­na pal­jon ja se on hyvää kehi­tys­tä. Rahan tai kun­nian takia tätä työ­tä ei voi teh­dä, mut­ta asial­li­set ja rei­lut työ­olot ovat kaik­kien etu, jot­ta papit jak­sa­vat pal­vel­la seu­ra­kun­taa tulevaisuudessakin.

Teke­mis­tä seu­ra­kun­nis­sa nimit­täin riit­tää vii­kos­ta toi­seen. Välil­lä on kii­rei­sem­pää ja välil­lä rau­hal­li­sem­paa, mut­ta perus­asiat pysy­vät. Ihmi­siä syn­tyy ja kuo­lee, nuo­ria tulee rip­pi­kou­luun. Pap­pi on muka­na häis­sä, kas­teis­sa, rip­pi­kou­lun polul­la, hau­ta­jai­sis­sa, muis­to­ti­lai­suuk­sis­sa, har­taus­het­kis­sä ja monen­lai­sis­sa tapaa­mi­sis­sa ja kokouk­sis­sa. Kaik­ki nämä vaa­ti­vat pereh­ty­mis­tä ja val­mis­te­lua. Rip­pi­kou­luo­pe­tus­ta ja eri­lai­sia tapah­tu­mia täy­tyy suun­ni­tel­la. Juma­lan­pal­ve­lus­ten kaa­vat, saar­nat ja toi­mi­tus­ten puheet on kir­joi­tet­ta­va val­miik­si, kaik­ki mie­lel­lään ennen vii­kon­lop­pua. Jos­kus saar­naa tosin ehtii teke­mään vas­ta lau­an­tai­na ja sil­loin teks­tin täy­tyy syn­tyä nopeas­ti. Nyky­ään työ­hön kuu­luu myös sosi­aa­li­sen median ja net­ti­si­vu­jen päi­vit­tä­mis­tä, videoi­den teke­mis­tä ja tilas­toin­tia. Kir­joit­ta­mis­ta on siis aika pal­jon, mut­ta myös ihmis­ten koh­taa­mis­ta ja muut­tu­via tilan­tei­ta. Lähes joka työ­päi­vään tulee jotain, mitä ei ole voi­nut enna­koi­da. Papil­ta vaa­di­taan jous­ta­vuut­ta ja tilan­ne­ta­jua. Jos per­jan­tai-ilta­na tulee soit­to ja pyyn­tö kuo­le­van ihmi­sen vuo­teen äärel­le, niin sil­loin mennään.

Välil­lä papin on hyvä päi­vit­tää osaa­mis­taan ja osal­lis­tua kou­lu­tuk­siin eri puo­lil­la Suo­mea. Seu­ra­kun­ta­pas­to­ris­ta voi ural­laan ede­tä kap­pa­lai­sek­si ja halu­tes­saan kirk­ko­her­rak­si. Näi­hin kuu­luu oma kou­lu­tus­pol­kun­sa ja tiet­ty mää­rä opin­to­ja. Papin työ onkin jat­ku­vaa opis­ke­lua sekä käy­tän­nön että teo­rian äärel­lä. Kun työn sisäl­tö kat­taa oikeas­taan ihmi­sen koko elä­män­kaa­ren, keh­dos­ta hau­taan ja vie­lä sen yli­kin, niin työn­ku­va on var­sin monipuolinen.

Vs. seu­ra­kun­ta­pas­to­ri Eva-Maria Mustonen