Mielestäni sosiaalisessa mediassa on paljon hyviä ja huonoja puolia. Netissä voit esimerkiksi seurata uutisia, etsiä tietoa tai seurailla ihmisten tekemisiä. Koen, että monesta eri somealustasta on myös paljon haittaa. Tiktok, Instagram ja Snapchat ovat erityisesti nuorten käyttämiä sovelluksia, joista moni saa itselleen ulkonäköpaineita ja alkaa vertailemaan itseään muihin.
Minun mielestäni itsensä vertaileminen muihin, ulkonäköpaineet ja sosiaalinen media lisäävät ahdistusta ja väsymystä erityisesti nuorten koulunkäyntiin. Älypuhelimien lisääntymisen myötä myös ihmisten ruutuaika on kasvanut.
Kännyköitä koulussa ei mielestäni pitäisi kieltää kokonaan. Hyvä sääntö on, että puhelimilla saa olla vain välituntisin ja tunneilla vain, jos siihen on opettajan lupa. Olisi hyvä, että oppilaat, jotka eivät noudata sääntöjä, saisivat jonkinlaisen seuraamuksen, kuten jälki-istunnon. Muiden kuvaaminen koulussa olisi hyvä kieltää, sillä kuvia saatetaan jakaa ja levitellä. Niitä saatetaan käyttää pilkkaamiseen ja niillä voi helposti antaa ihmisestä väärän kuvan.
Myös kiusaamista ja huonoa käyttäytymistä esiintyy myös paljon sosiaalisen median puolella. Syynä tähän saattaa olla se, että jotkut purkavat omaa pahaa oloaan muihin kommentoimalla jotain epäasiallista. Kommentoijien joukossa on paljon nuoria lapsia, jotka kokevat kiusaamisen jotenkin siistinä. Aikuisetkaan eivät aina anna hyvää esimerkkiä.
Ihmiset, jotka purkavat pahaa oloaan ja huonoa käyttäytymistään muihin, eivät välttämättä itse tiedä, että sosiaalinen media ja liian iso ruutuaika saattavat olla suuria tekijöitä käytökseen. Toivoisin, että vanhemmat puuttuisivat kiusaamiseen ja nuorten ruutuaikaan, sillä sosiaalisella medialla on suuria vaikutuksia.
Milka, Haukiputaan koulu