Har­taus: Äitien­päi­vä ilman äitiä

Han­nu Niemelä.

Minul­la oli nyt eri­lai­nen äitien­päi­vä; äiti on kuol­lut ja hau­ta­jai­set ovat vie­lä edes­sä. Olen saa­nut pitää äidin yli 60-vuo­ti­aak­si ja olen sii­tä kii­tol­li­nen; moni on menet­tä­nyt äitin­sä jo lap­se­na ja se on todel­la traagista.

Äideis­tä on teh­ty pal­jon kau­nii­ta lau­lu­ja ja runo­ja. Minua on näi­nä viik­koi­na kos­ket­ta­nut rovas­ti Teu­vo Ahon runo ”Äiti on kuollut”:

Ӏiti on kuollut.
En ymmär­rä sinua.
Eivät äidit kuole.
Rak­kaus muut­taa majaa.
Kädet väsy­vät ja jalat
askel aske­leel­ta vanhenevat.

Rak­kaus ei kuole
ei äiti.
Niin kuin nuk­kuu lapsi
ja vari­see kukka
unen hetkinä
on vuo­sien matka
unes­ta uneen.

Ja äidit val­vo­vat vielä
kun on yö.
Ikkunoissa
ver­ho­jen sul­je­tut silmät.”

Kai­kil­la on aina­kin ollut äiti, pahim­mal­la rikol­li­sel­la­kin. Äiti on tär­keä. Ker­ro­taan tais­te­lu­ken­til­lä kuo­le­vien mies­ten vii­mei­sek­si huu­ta­neen äitiä.

Äidit ja mum­mot tai­taa olla ahke­rim­pia rukoi­li­joi­ta. Monel­le äiti on opet­ta­nut ilta­ru­kouk­sen ja siu­nan­nut yövuo­teel­le. Niin teki minun­kin äiti­ni. Äidin rak­kau­des­sa on jotain hyvin kau­nis­ta ja herk­kää. Mei­tä sisa­ruk­sia oli pal­jon mut­ta sil­ti äidin rak­kaut­ta riit­ti jokai­sel­le, se ei lai­men­tu­nut vaik­ka sil­le oli monia jakajia.

Tais­to Sum­ma­sen kau­niis­sa runos­sa sano­taan: ”Käy äidil­lä vie­rais­sa sil­loin kun äiti­si elos­sa on. Hän odot­taa sinua, aina on sinus­ta levo­ton. Ei moi­ti jos käyt niin har­voin, vain hil­jak­seen huo­ah­taa.” Ehkä kävit vii­me pyhä­nä äiti­si luo­na tai aina­kin soi­tit — tai kävit hau­dal­la. Tai syty­tit kynt­ti­län äiti­si kuvan vieressä.

Me emme ole enke­lei­tä – eivät­kä äidit­kään. Jos välit äiti­si kans­sa ovat jos­tain syys­tä kär­si­neet ja äiti­si on vie­lä elos­sa, oli­si­ko nyt hyvä aika ottaa yhteyt­tä; soit­taa, käy­dä, pyy­tää ja antaa anteeksi.

Äidit koke­vat mones­ti ole­van­sa huo­no­ja ja epä­täy­del­li­siä, vaik­ka lap­set ajat­te­le­vat, sano­vat tai lau­la­vat ”Äideis­tä par­haim­man sain”.

Äidit eikä kukaan muu­kaan pelas­tu ole­mal­la hyvä ihmi­nen, vaan autuu­tem­me on ”Yksin uskos­ta, yksin armos­ta, yksin Kris­tuk­sen täh­den”. Tähän saat tur­va­ta sinä ja minäkin.

Han­nu Nie­me­lä, vas­taa­va kant­to­ri, Hau­ki­pu­taan seurakunta