Tampereen kaupunginvaltuuston varavaltuutettu Arttu Rintanen twiittasi toivovansa lapsivapaata rantaa. Ehdotus aiheutti vahvoja tunteita. Kritiikkiä tuli muun muassa ajatuksen “lapsivihamielisyydestä”.
Miten paljon keskustelua aiheesta onkaan kirvonnut. Oma ystäväpiirini on täynnä nuoria aikuisia, joille lapsien miettiminen on kaukana tulevaisuudessa, jos ne ovat siis näköpiirissä ollenkaan. Twiitin aiheuttama kuohunta yllätti.
Ihmettelimme porukalla sitä, miksi tämä nostatti niin suuria kielteisiä tunteita joissakin ihmisissä. Tajuan täysin, miten Rantasesta lapsien kieltäminen rannoilta tekisi niistä rauhallisempia. Useat kriitikot vetosivat melun ja villin menon olevan vain merkki lasten ilosta. Ehkä niin. Mutta onko siinä tapauksessa yllättävää, että lapset eivät ole kaikille toivottava osa rantapäivää?
Ehkä lapsivihamielisyyskommenteilta oltaisiin vältytty, jos alkuperäisessä twiitissä olisi vain puhuttu meluvapaasta rannasta. Termi on neutraalimpi siinä mielessä, että se viittaa suuren volyymin olevan pääongelma, eikä lapset itsessään. Rantanen lisäsikin jälkikäteen, että toivomansa hiljaisen rannan ei tarvitsisi olla lapsivapaa, kunhan lapset osaisivat käyttäytyä siellä hiljaisemmin.
Keskustelu rauhallisien tilojen lisäämisestä on relevantti ei vain lapsettomille aikuisille, vaan myös niille, joille metelöinti on erityisen häiritsevää. Twitter-keskustelussa esimerkiksi useampi ääniyliherkkyyttä kokeva osoitti tukensa rauhallisille rannoille.
Koko juttu olisi varmasti neutraalilla termillä jäänyt täysin huomiotta. Twiittiä seuranneessa keskustelussa kävi selväksi, että “lapsivapaa” oli huono sanavalinta. Jos jotain tästä jupakasta voi ottaa opiksi, niin sen, että kärpäsestä kasvaa nopeasti härkänen juuri kehnojen lausuntojen vuoksi.
Aliisa Alatossava
aliisa.alatossava(at)rantapohja.fi