Perinteikäs TervasTiima järjestetään jälleen Ylikiimingissä 27.7.–2.8. Viikon ajan Ylikiiminki täyttyy erilaisista tapahtumista, jotka tarjoavat tekemistä vauvasta vaariin.
Tapahtumien kirjosta löytyy taidetta, urheilua, kulttuuria, esiintyjiä ja talkoolaisuutta. Tapahtumakokonaisuus rakentuu talkoovoimin Ylikiimingin eri toimijoiden ja kyläläisten kesken.
TervasTiima startataan maanantaina tervahaudan kunnostamisella ja tiistaina sen ladonnalla. Tervamestari Erkki Pöyskö uskoo, että tervahauta on hyvin pitkälle valmis jo tiistaina. Tervahautaa ei kuitenkaan heti peitellä, vaan se jätetään avoimeksi mahdollisimman pitkäksi aikaa.
– Monet ihmiset näkevät vain sen turvekasan ja kyselevät, että mitä siellä sisällä on. Halutaan jättää se ihmisille nähtäville, jotta halukkaat saavat itse sen nähdä, Pöyskö sanoo.
Maanantain ohjelmaan lukeutuu myös aamulla kulkeva Alavuoton kyläyhdistyksen järjestämä linja-autokiertoajelu, joka kiertää Alavuoton ympäristöä. Kiimingin kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Kyösti Rasi kertoo kiertoajelun olevan jo täyteen varattu.
– Selvästikin kotikylä kiinnostaa ihmisiä, Rasi tuumaa.
Iltapäivällä luvassa Ylikiimingin yhteisötilalla on Maailman arvokkain kello ‑teoksen avajaisjuhla kello 15–18. Taideteos on yhteisötilalla nähtävissä aina syyskuun loppuun asti. Lisäksi Vesalan koululla vietetään illalla kello 18–20 elokuvailtaa, jossa pääsee katsomaan elävää kuvaa Ylikiimingistä vuosien takaa.
Tiistaina Vepsän koululla voi päästä seuraamaan taidenäyttelyä kello 17–20. Tekemistä löytyy myös Nuijamiesten lavalta, jossa järjestetään lasten karnevaalit kello 17–19 ja Marttilanharjun juoksun lähtö kello 18.
Viikon huipentumana on jo totuttuun tapaan keskiviikon sytytysilta, joka saa alkunsa kello 18. Illan ohjelmaan lukeutuu muun muassa Pekka Perätalon vetämien Liippaveikkojen esitys, kylien välinen perinnetietokilpailu ja viestiongintakilpailu. Lapsille on luvassa yhteisleikkejä. Sytytysiltana esillä ovat myös Ylikiimingin kansallispaidat eli Bussarot.
Tänä vuonna Pöyskön mukaan tehdään historiaa, sillä hän kertoo, että ensimmäistä kertaa sitten 1800-luvun on sovittu tervakaupat ulkomaille.
– Me ollaan sovittu, että myydään tervaa Tanskaan. Sieltä tulee kuninkaallisen laivaston Bonavista kuunari noutamaan tervaa Toppilansalmeen elokuussa, Pöyskö sanoo.
Todennäköisesti tervahaudan tekoa ja polttoa onkin Tanskasta myös TervasTiiman aikana tulossa seuraamaan merenkulun historioitsija Asger Nørlund Christensen.
– Hän on kiinnostunut tervan alkuperästä ja tervahaudan tekemisestä ja polttamisesta, Pöyskö lisää.
Tervakauppojen yhteydessä Pöyskö haluaa muistuttaa, että Oulu on syntynyt tervasta.
– Tervakulttuuri on kulttuuria myös, eikä se ole vanhanaikaista, hän tokaisee.
Tervahautaa tulee tänä vuonna tekemään myös oppipoikia Rovaniemeltä.
– Neljä kaveria tulee. He ovat kantotervan tekijöitä ja halusivat nyt päästä opettelemaan perinteisen tervahaudan tekemistä, Pöyskö kertoo.
Pöyskön lisäksi tervanpoltosta vastuussa on myös Ylikiimingin tervalotnikka Matti Koistinaho.
Torstaina tervasautiolla vietetään perinnemusiikin iltaa kello 18 alkaen. Esiintymään tulee iskelmälaulaja Tarja Ylitalo, joka esittää Pohjoiset Tuulet Revontultentiellä ‑kokonaisuutensa. Esityskokonaisuus pitää sisällään Tornionlaakson kielen eli meän kielen lauluja ja runoja.
Ylikiimingin kirkossa järjestetään torstaina kello 20.30 alkaen yökirkko.
– Yöpyminen kirkossa on varmasti erikoista, Rasi tuumaa.
Perjantaina aamulla kello 10 Ylikiimingin koulun kentällä pelataan tennisturnaus. Iltapäivällä kello 16–19 Ylikiimingin SEO täyttyy erilaisista kulkupeleistä Pärisevän perjantain merkeissä. Paikalle on tulossa Oulun Automuseolta useita erilaisia kulkuneuvoja, sekä Oulun kuorma-autoilijoilta Vetkun eli Veteraanikuorma-autoseuran porukka tulossa sinne myös.
– Nähtävästi tulee tontti täyteen kalustoa. Paikalle saa vapaasti tulla, oli kulkupelinä sitten polkupyörä tai kuorma-auto, Pöyskö hymyilee.
TervasTiiman lauantaihin kuuluu rantamarkkinat, jonka aikana ranta täyttyy myyjistä ja erilaisista ohjelmista ja kilpailusta.
– Rantatorilla pääsee esimerkiksi näkemään, miten punamultamaali valmistuu keittämällä, Rasi sanoo.
Tapahtumassa palkitaan myös Ylikiimingin Tervas. Tunnustus annetaan tänä vuonna kolmatta kertaa.
Lauantai-iltana luvassa on tanssit Nuijamiesten lavalla Kari Hirvosen ja Onnentähti-yhtyeen tahdittamana.
Viikko tuodaan päätökseen sunnuntaina perinnejumalanpalveluksella, ja Tapulimuseon esittelyllä. Viimeisenä ohjelmanumerona on kello 19 järjestettävä Rauhan iltarukous ‑konsertti Ylikiimingin kirkossa.
Pöyskö veikkaa tämän vuoden TervasTiiman rikkovan aiempien vuosien kävijäennätysmääriä.
– Tanskaan tervaan myyminen on saanut Oulussa paljon kiinnostusta. On tullut puheluita, että milloin on sytytysilta, Pöyskö lisää.
Ylikiimingin musiikkiyhdistyksen Matti Hiltunen kertoo, että aiempina vuosina pelkästään tervasautiolla on käynyt Tervastiiman aikana noin tuhat kävijää.
– Tuntuu, että ulkopaikkakuntalaiset osaavat arvostaa tätä hommaa, mitä tehdään. Tulee kiitosta, kun jaksetaan vuodesta toiseen järjestää uudelleen. Tämä vuosihan on nyt jo 35. kerta, Hiltunen sanoo.
Tapahtumaviikon ajan tervasaukiolla on kahvio ja lättykahvila, sekä makkaranmyyntiä. Yhteisötilan kahvio on myös viikolla auki.
Tapahtuman tarkemmat aikataulut ja koko ohjelma löytyvät TervasTiiman Facebookista.



