- Yölauttamatkan aikana auringonlasku värjäsi taivaan mitä loistavimmilla väreillä.
- Tomi ja Mervi Hillukkala tulivat mukaan lauttamatkalle nähtyään ilmoituksen Facebookissa.
- Vesa Hanhisalo pääsi lauttamatkalle tyttärensä Erika Woodardin ilmoittamana. Kaksikko oli elämyksestä erittäin vaikuttunut.
- Jokainen kuusi- tai mäntytukki on sidottu yksittäin koivurunkoihin. 23 metriä pitkän ja seitsemän metriä leveän lautan kantavuus on 20 tonnia.
- Marja-Leena Pernu lähti lauttamatkalle nuorimman lapsenlapsensa Annin kanssa.
- Lautan kapteenina toiminut Jarmo Alasiurua kertoi matkan aikana lauttahistoriasta ja sen merkityksestä jokivarren asukkaille.
- Lautan kapteeni Jarmo Alasiurua työnsi lautan irti Jakkukylän riippusillan kuppeesta matkan alkajaisiksi.
- Riku Pakanen näytti mallia, kuinka tukilla otetaan nokosia.
Lauantai-ilta, alkava auringonlasku ja 23 metriä pitkä lautta Jakkukylän riippusillan kuppeessa on valmiina matkalle kyydissään 19 henkilön miehistö. Miehistö koostui henkilöistä, jotka innostuivat lautan kapteenina toimineen Jarmo Alasiuruan Facebook-ilmoituksesta, jossa hän etsi miehistöä elämysmatkalle.
Jakkukylän koululle saapui sankoin joukoin ihmisiä katselemaan lautan ja miehistön lähtöä sekä viettämään kesäiltaa tikanheiton, iltajumpan ja siltakahvilan antimista nauttien.
Yölautan miehistöön kuului tällä kertaa 11 naista ja 8 miestä. Nuorin jäsenistä oli pian 19 vuotta täyttävä Anni Karen, joka oli tullut lauttamatkalle mummunsa Marja-Leena Pernun kanssa.
– Minä olen tällainen seikkailija ja onneksi Anni lähti mummun mukaan, Marja-Leena Pernu hymyili.
Yölautan miehistö saatiin nopeasti kasaan sen jälkeen, kun Alasiurua teki Facebookiin ilmoituksen tulevasta yölauttamatkasta.
– Pohdin, että olisiko tällaiselle elämysmatkailulle kysyntää. Tämä lauttamatka toimii ikäänkuin pilottina sille idealle ja odotan kovasti miehistön palautteita, Alasiurua kertoi.
Lauttamatkalle Turusta asti tullut Erika Woodard kertoi innostuneensa seikkailusta nähtyään ilmoituksen kotikylänsä Facebook-ryhmässä. Hän ilmoitti itsensä ja isänsä Vesa Hanhisalon matkalle samantien.
– Kyllä nokipannukahvit ja makkarat perinnemaisemassa tukkilautalla joella lipuen aina etanat ja valkoviinin voittaa, Woodard naurahti.
– Tämä on kyllä ainutlaatuinen kokemus, Hanhisuvanto komppasi tytärtään.
Alasiurua tiesi kertoa, että jossain päin Eurooppaa samankaltaisia tukkilauttamatkoja on järjestetty, mutta Suomessa moista ei järjestetä missään.
Lauttamatkan aikana Iijokea pitkin lipuva jättimäinen tukkilautta oli nähtävyys ja moni jokivarren asukas ja mökkeilijä kävi rannassa vilkuttamassa miehistölle ison maailman tyyliin.
Matkan alussa jokainen miehistön jäsen löysi itselleen mieluisan paikan yli 20 000 kiloa kantavan lautan kyydistä. Puheensorina peitti alleen moottorin äänen ja ajoittain miehistö hiljentyi ihastelemaan auringon pinkiksi ja oranssiksi värjäämää taivasta hiljaisuuden keskellä ja lautan lipuessa omaan tahtiinsa.
– Virtausta ei nyt juurikaan ole pienistä pyörteistä huolimatta. Vähän autetaan lautan kulkua nykyaikaisilla vehkeillä, Alasiurua naurahti.
Perämiehenä toiminut moninkertainen tukkikisojen suomenmestari Riku Pakanen näytti, miten tukki hänen allaan liikkuu vaivattomasti ja miten tukilla on aikoinaan otettu nokosia.
Oulusta tulleet Mervi ja Tomi Hillukkala kertoivat kokeilleensa itsekin nuorempina pysyvätkö he tukin päällä. Lautalle he innostuivat lähtemään, koska tukkilaiskisat jäivät tänä vuonna välistä.
– Nuorena laskin pienen kosken tukilla ja pysyin ihan hyvin pystyssä. Nyt tekisi kovasti mieli kokeilla uudestaan, Mervi Hillukkala naurahti.
Pariskunta oli pukeutunut lautalle asianmukaisesti, Mervi Peräpohjolan kansallispuvun hameeseen ja Tomi miesten kansallispukuun.
Matkan aikana lautalle sytytettiin kaksi nuotiota, joiden ääressä miehistö pääsi nauttimaan nokipannukahvit sekä paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja.
– Liekköhän ennen eväinä oli vaahtokarkkeja, Iistä kotoisin oleva ja edelleen Iissä mökkeilevä Eeva-Liisa Savilampi nauroi.
Nuotion äärellä Pernu muisteli omaa nuoruuttaan ja uittoja, joissa hänkin oli lajittelemassa vääriä.
– Rannasta otettiin vauhtia ja juostiin tukkien päällä, Pernu kertoi.
Pernusta uittohistorian ylläpitäminen ja tiedon siirtäminen nuoremmille polville on tärkeää. Hän on kirjoittanut aiheesta myös vasta ilmestyneen lastenkirjan Tarinoita lapsille Iin uitosta.
– Monet aikuisetkin ovat tulleet sanomaan, että hekin ovat oppineet kirjan myötä uutta, Pernu kertoi.
Vaikka lauttamiehistön jäsenet eivät olleet entuudestaan toisilleen tuttuja, puheensorinasta päätellen olisi voinut kuvitella olevansa yhden ison suvun matkassa.
– Tässähän menisi varmasti jo yksi kesä pelkästään iiläisiä kyydittäessä, Woodard nauroi.
Alasiurua ja Pakanen kertoivat lautan tukkien olevan käytössä kolmatta vuotta ja samoja tukkeja aiotaan käyttää vielä ensi kesänä. Tukit ovat mäntyä ja kuusta, miesten itse kaatamia.
Lautta rakennettiin nyt viidettä kertaa. Kolmena ensimmäisenä vuotena miehistö pääsi laskemaan lautalla läpi Maalismaan koskien, mutta heikkojen tulvien vuoksi koskien laskeminen on jäänyt viime ja tänä vuonna tekemättä.
– Kyllähän se on voittajafiilis, kun tulee tuolta koskien läpi, vesi hipoo rintaa ja pysyy kyydissä, Alasiurua hymyili.
Lautalla on laskettu kuitenkin viime ja tänä keväänä Martimojoen suulta noin 11 kilometrin matka Laineputaalle.
Lauttamatkan aikana Alasiurua kertoi miehistölle uitto- ja lauttahistoriasta, jota hän haluaa yhdessä Pakasen ja muiden paikallisten kanssa ylläpitää.
Ennen lautoilla kuljetettiin tervaa ja sen tarpeen hiivuttua, tukkien uitosta tuli tärkeintä lauttatoiminnalle. Kaikki kuitenkin loppui 1900-luvun alussa voimaantulleen uittosäännön ja irtouiton myötä.
– Ennen irtouittoa lauttatoimintaa haastoi lohipatojen rakentaminen ja sodan jälkeen rakennetut voimalaitokset olivat viimeinen niitti, Alasiurua jatkoi.
Lauttoja ei ole aina rakennettu vain tukeista. Ennen 1900-lukua rakennettiin myös lankkulauttoja sahatavarasta.
– Kun ei ollut maanteitä ja muun muassa Pudasjärven Petäjäkankaan sahalta piti saada tavara Röyttään ja maailmalle, piti sahatavarasta rakentaa lankkulauttoja, Alasiurua kertoi.
Kello lähenee yhtä yöllä, miehistö hiljenee tyynen joen ja taianomaisen maiseman edessä. Osa nousee seisomaan loppumatkaksi ja jokainen haluaa nauttia elämyksestä täysin rinnoin. Puheissa kuuluu jo, kuinka moni suunnittelee tuovansa perheenjäsenen tai ystävänsä seuraavalla kerralla mukanaan.
– Toivon, että tätä ideaa jatkojalostetaan ja toteutetaan ensi kesänä. Uskon, että tämä kiinnostaa niin paikallisia kuin ulkopaikkakuntalaisia ja ulkomaisiakin kävijöitä, Hanhisalo totesi.
Puoli kahdelta lautta ja miehistö saapuvat määränpäähänsä Laineputaalle. Onnellinen ja väsynyt miehistö kapusi rantaan ja kokoontui vielä yhteiskuvaan kiitellen samalla järjestäjiä unohtumattomasta matkasta.
– Tätä ei kyllä hevillä unohda, miehistö toteaa yksimielisesti.











