Kolum­ni: Koro­nae­ris­tyk­sis­sä Jolos­ky­läl­lä III

Päivi Ahonen Joloskylällä upeassa Mongolia-takissaan nauttimassa Ylikiimingin keväästä. Ahonen on osa-aikajoloslainen, joka on työskennellyt kehitysyhteistyötehtävissä eri maissa.

Kun pää­dyin YK:n vapaa­eh­toi­sek­si Mon­go­li­aan vuon­na 1995, olin ollut kehi­ty­syh­teis­työ­teh­tä­vis­sä vii­ti­sen vuot­ta. Sam­bias­sa kak­si vuot­ta kehi­tys­jouk­ko­lai­se­na, ja sen jäl­keen kou­lu­tuk­sen jär­jes­tä­jä­nä Kehi­ty­syh­teis­työn Pal­ve­lu­kes­kuk­sen, Kepan Hel­sin­gin toi­mis­tos­sa Nica­ra­gu­aan, Mosam­bi­kiin ja Sam­bi­aan läh­ti­jöil­le.

Kun hain YK:n vapaa­eh­toi­sek­si on valin­ta­kri­tee­ri jää­nyt hyvin mie­leen hyvin. Gene­ven YK:n vapaa­eh­tois­toi­mis­ton brit­ti­vir­kai­li­ja ker­toi hymys­sä suin, kuin­ka hän löy­täes­sään hake­muk­se­ni teki valin­nan nopeas­ti: ”Suo­mes­ta, hän var­mas­ti kes­tää Mon­go­lian pauk­ku­pak­ka­set.” Niin­pä sit­ten aloi­tin Ulan Bato­ris­sa YK:n toi­mis­tos­sa ja teh­tä­väk­se­ni tuli hal­lin­noi­da eri mais­ta tul­lei­den vapaa­eh­tois­ten kou­lu­tus­ta ja hank­kia uusia vapaa­eh­tois­teh­tä­viä eri puo­lil­ta maa­ta. Haas­ta­via tilan­tei­ta riit­ti, mut­ta sel­vit­tiin. Haus­kaa oli muun muas­sa opet­taa hiih­tä­mis­tä kyl­mis­sä pak­ka­sis­sa, kes­ki­päi­vän aurin­gon­pais­tees­sa austra­lia­lai­sil­le ja mosam­bi­ki­lai­sel­le vapaa­eh­toi­sel­le.

Jään miet­ti­mään kyl­myy­den vai­ku­tus­ta elä­mi­seen Jolos­ky­läl­lä, koro­nae­ris­tyk­sis­sä. Itse asias­sa har­mit­ti, kun alkoi läm­pe­ne­mään ja hiih­to­kausi lop­pui. Hiih­toa ei voi­ta mikään. Sit­ten taas hie­man jopa har­mit­ti, kun Hel­sin­gin kave­reil­ta alkoi tul­la kuvia kevään ensim­mäi­sis­tä kukis­ta. Tääl­lä ei kukis­ta ole tie­toa. Aloi­tin leh­tien hara­voin­nin huh­ti­kuun 20 päi­vän tie­noil­la ja maan­tie­pyö­räi­lyn sama­na päi­vä­nä. Kyl­lä se kevät tulee myös Yli­kii­min­kiin.

Tal­vi Mon­go­lias­sa oli hie­man eri­lai­nen kuin Suo­mes­sa. Pak­kas­kausi kes­tää loka­kuun lopul­ta maa­lis­kuul­le ja tuo­na aika­na pak­kas­ta oli kai­ken aikaa 25–35 astet­ta joka päi­vä. Vii­kon­lop­pui­sin piti todel­la tark­kaan kat­soa, että meni hiih­to­la­duil­le ja mäkeen aurin­gon pais­taes­sa puo­len päi­vän aikaan kun­nol­la. Mäen­las­ku kel­kal­la oli suo­sit­tua ja kun oli lii­kut­tu, teh­tiin met­sään nuo­tio, otet­tiin pie­net hör­pyt läm­mik­keek­si ja lau­let­tiin. Minut kut­sut­tiin lau­la­maan suo­ma­lais­ta kan­san­lau­lua. Se tai­si olla: ”Meil on met­säs­sä nuo­tio­pii­ri, mis­sä kuus­ten kuis­ke soi…”

Kevät Mon­go­lias­sa oli pölyis­tä ja kui­vaa. Vesi­sa­tei­ta odo­tel­tiin kuin kuu­ta nouse­vaa. Olin tutus­tu­nut maas­sa muu­ta­miin sha­ma­nis­mis­ta kiin­nos­tu­nei­siin, ja niin­pä sit­ten pää­dyin hei­dän kans­saan vii­kon­lop­pu­na sateen­te­ko­mat­kal­le. Mon­go­lias­sa oli aluei­ta, jot­ka oli nimet­ty pyhik­si pai­koik­si, ja pää­dyim­me pyhäl­le alu­eel­le teke­mään sade­ri­tu­aa­lia. Ensim­mäi­nen teh­tä­vä oli sitoa kan­gas­pa­lo­ja pyhien pui­den oksil­le. Sen jäl­keen sha­maa­nit tans­si­vat pui­den ympä­ril­lä ja ennen paluu­mat­kaa söim­me mukaan lai­te­tun ate­rian. Kun pala­sim­me pää­kau­pun­kiin Ulan Bato­riin satoi vet­tä. Seu­raa­van päi­vän sano­ma­leh­des­sä oli hyvä uuti­nen. Sha­maa­nit kävi­vät teke­mäs­sä sateen.

Kesäl­lä pää­sin käy­mään maa­seu­dul­la ja yöpy­mään jur­tas­sa. Maa­seu­dul­la asu­taan lähes yksi­no­maan jur­tis­sa. Voi ei. Heti kun muis­tan jur­tan elä­män­muo­don, tulee mie­leen mei­dän kesä­mök­ki­kult­tuu­rim­me. Nyt ei ole oikein sopi­vaa men­nä kesä­mö­keil­le, jot­tei levi­te­tä virus­ta mök­kia­lueil­le ja kuor­mi­te­ta ter­vey­den­hoi­toa maa­seu­tua­lueil­la. Teki­si mie­li nyt men­nä mökil­le, Yli­kii­min­gis­tä Tai­val­kos­kel­le, mut­ta ei ole vie­lä hyvä aika men­nä. Mökin met­sä­tiel­lä on kuu­lem­ma edel­leen met­rin ver­ran lun­ta. Joten on odo­tet­ta­va kevään ete­ne­mis­tä.

Jurt­tia läm­mi­te­tään tal­vel­la kamii­nal­la. Olin ker­ran jou­lun jur­tas­sa ja mei­dän piti vuo­ron perään herä­tä heit­tä­mään pui­ta kamii­naan. Jur­tas­sa tar­ke­nee kovem­mal­la­kin pak­ka­sel­la, kun jurt­ta on ympä­röi­ty kol­mel­la ker­rok­sel­la lam­paan­vil­las­ta teh­tyä huo­paa. Ker­ran arol­la kävel­les­sä näin, kun jur­tan huo­paa teh­tiin ulko­na. Van­ha venä­läi­nen kuor­ma-auto ajoi edes­ta­kai­sin ruo­hi­kol­la vetäen peräs­sään kah­ta pak­sua tuk­kia, joka tasoit­ti vil­lan. Välil­lä sekaan hei­tet­tiin hie­man hyviä vil­liyrt­te­jä. Pak­sui­hin puun­run­koi­hin on kier­ret­ty uuden jur­tan teos­sa tar­vit­ta­vaa huo­paa. Muu­ta­mat ihmi­set, huo­van olles­sa avoin­na, heit­te­le­vät vaa­leal­le vil­la­kan­kaal­le uut­ta vil­laa.

Olin kuul­lut, että kun on todis­ta­mas­sa huo­van tekoa, täy­tyy vie­raan­kin heit­tää vil­laa puo­li­val­miil­le jurt­ta­huo­val­le. Ihmi­set hymyi­li­vät roh­kai­se­vas­ti ja niin­pä kävin heit­tä­mäs­sä oman vil­la­tum­pun avo­nai­sel­le huo­val­le. Perin­tei­ses­ti puun­run­koon kier­ret­tyä huo­pa­rul­laa vetä­vät tie­tys­ti hevo­set. Huo­van sisään jäte­tään sopi­vas­ti yrt­te­jä ja kas­ve­ja. Ne anta­vat jurt­taan kesäi­sen tuok­sun myös tal­vi­pak­ka­sel­la.

Mon­go­lian asu­kas­lu­ku on noin kol­me mil­joo­naa, ja hevo­sia maas­sa on lähes yhtä pal­jon. Kävin aivan sat­tu­mal­ta rat­sas­tus­kurs­sin Suo­mes­sa ennen kuin läh­din Mon­go­li­aan. Vii­mei­sen puo­len vuo­den aika­na teim­me rat­sas­tus­ret­kiä aroil­le joka vii­kon­lop­pu muu­ta­man vapaa­eh­toi­sen kans­sa. Lon­toos­sa asu­va bangla­des­hi­lai­nen oli ehdot­to­mas­ti paras meis­tä. Ker­ran rat­sas­tim­me kes­kel­le kau­pun­kia par­la­ment­ti­ta­lon edus­tan toril­le, jos­sa komei­li neu­vos­toa­jan jäl­keen palau­tet­tu Tsin­gis Kha­nin pat­sas. Maas­sa maan taval­la. Kukaan ei pahek­su­nut rat­sas­ta­jia tai näyt­tä­nyt kes­ki­sor­mea.

Ker­ran teim­me YK:n toi­mis­ton kiin­nos­tu­nei­den kans­sa vii­kon­lo­pun rat­sas­tus­ret­ken kau­nii­siin mai­se­miin ja yövyim­me tel­tas­sa. Mat­kan aika­na jär­jes­tim­me jopa lyhyen rat­sas­tus­kil­pai­lun, eikä kukaan tip­pu­nut hevo­sen seläs­tä.

Jolos­ky­läl­lä en ole rat­sas­ta­nut. Päi­vä Maal­la Sor­to­lan tilal­la, on anta­nut etääm­mäl­lä­kin asu­vil­le mah­dol­li­suu­den tul­la tutus­tu­maan Jolos­ky­läl­le maa­seu­dun elä­mään ja eläi­miin. Miten­kä­hän tuke­van kesän Päi­vä Maal­la –tapah­tu­mal­le käy? Nyt jo kyl­lä suret­taa, jos se jou­du­taan peru­maan, niin kuin monet, monet kesä­ta­pah­tu­mat on jo perut­tu. Sor­to­lan tilal­la on ollut hevo­nen sekä poni, joil­la on voi­nut käy­dä kär­ry­aje­lul­la ja suo­rit­taa vapaa­eh­toi­sen kau­ra­mak­sun.

Päi­vi Aho­nen, osa-aika­jo­los­lai­nen, Yli­kii­min­ki, työs­ken­nel­lyt kehi­ty­syh­teis­työ­teh­tä­vis­sä eri mais­sa