Toi­mit­ta­jal­ta: Valon mää­rä yllät­ti

Valon mää­rän lisään­ty­mi­sen nopeus yllät­tää joka tam­mi­kuu. Se yllät­tää yhtä var­mas­ti kuin tal­ven ensim­mäi­set liuk­kaat yllät­tä­vät autoi­li­joi­ta (pää­kau­pun­ki­seu­dul­la). Ei sitä uskoi­si, vaik­ka päi­vän jat­ku­mis­ta on las­ke­nut minuut­ti ker­ral­laan kel­tai­ses­ta Yli­opis­ton alma­na­kas­ta.

Vii­meis­tään vii­me vii­kon­vaih­tees­sa sen huo­ma­si. Päi­vän­va­lo tun­keu­tui pak­ka­sen kuor­rut­ta­maan mök­kiin niin, että sitä oli läh­det­tä­vä ulos kat­so­maan. Epäeet­ti­ses­ti autol­la tosin, kun kävel­len ei tar­jen­nut pidem­piä mat­ko­ja.

Pak­ko­han se oli jäl­leen myös pysäh­tyä valo­ku­vaa­maan, vaik­ka kuin­ka tie­si, ettei nii­tä kuvia tule kos­kaan kat­sot­tua. Pitäi­si kes­kit­tyä vain kat­so­maan. Mut­ta aurin­gon lei­kit hoh­ta­val­la han­gel­la ovat niin pakah­dut­ta­van kau­nii­ta, että nii­tä on yri­tet­tä­vä myös tal­len­taa.

Pauk­ku­van pak­ka­sen kes­kel­lä­kin on pak­ko sul­kea sil­män­sä ja suun­nat­ta­va kas­vot koh­ti aurin­koa. On tes­tat­ta­va, joko aurin­ko läm­mit­tää. Läm­mit­tää se, läm­mit­tää­hän?

Valon lisään­ty­mi­nen saa huo­maa­maan asioi­ta niin sisäl­lä kuin ulko­na. Työ­mat­ka­kin näyt­tää taas uudel­ta, kun sitä pää­see aja­maan päi­vän­näöl­lä. On raken­net­tu uusia talo­ja, kaa­det­tu pui­ta ja muo­kat­tu ris­teyk­siä. Vai oli­vat­ko muu­tok­set näky­vis­sä sit­ten­kin jo syk­syl­lä?

Sisäl­lä­kin näyt­tää uudel­ta. Koh­ta löy­ty­vät taas pöly­pal­le­rot ja likai­set ikku­nat, jot­ka pimeys on pii­lot­ta­nut näky­mät­tö­miin.

Täs­sä vai­hees­sa vuot­ta ja näin valoi­sil­la keleil­lä voi taas iloi­ta nel­jäs­tä vuo­de­na­jas­ta ja Suo­men kau­neu­des­ta. Tänään­hän tai­taa­kin sataa vaih­teek­si lun­ta. Mut­ta kyl­lä lumen­työn­tä­mi­nen­kin on muka­vam­paa valoi­sas­sa kuin pilk­ko­pi­meäs­sä.