Toi­mit­ta­jal­ta: Ter­ve­tu­loa syyskuu

Yöl­li­nen herää­mi­nen ulko­na pau­haa­vaan satee­seen. Aamu­len­kil­le met­sään kumi­saap­paat jalas­sa. Näkyy puo­lu­koi­ta, sie­niä, ja vie­lä vii­mei­siä var­vuis­sa sin­nit­te­le­viä mus­ti­koi­ta. Väis­tän rapa­kon, huo­maan kas­te­pi­sa­ran hei­nän­kor­res­sa ja pil­ven raos­ta pil­kis­tä­vän auringon.

Aamul­la on kyl­mää ja maa mei­naa huur­tua, joten saan vetää tak­kia ja ulko­housua pääl­le. Kiin­ni­tän hei­jas­ti­men­kin tak­kiin. Kuu­len lin­nut pih­la­ja­puus­sa ja las­ten mete­lin kou­lun leik­ki­ken­täl­tä. Huo­maan, kuin­ka tuu­len muka­na kii­tää jal­ka­käy­tä­väl­lä kel­las­tu­nei­ta leh­tiä. Koi­ra koet­taa napa­ta nii­tä kiin­ni sii­nä onnistumatta.

On siis viral­li­ses­ti syksy.

Vii­me vuo­si­na olen oppi­nut rakas­ta­maan tätä vuo­den­ai­kaa. Kir­peä aamuil­ma, pime­ne­vät illat ja hil­jal­leen pui­hin hii­pi­vät rus­kan värit piris­tä­vät ja inspiroivat.

Lap­se­na kesän lop­pu­mi­nen sen sijaan har­mit­ti vie­tä­väs­ti. Syk­syn tul­len läm­pö lop­pui ja kou­lun­penk­ki kut­sui. Ja niin se kut­suu tänä­kin syk­sy­nä — omal­ta osal­ta­ni tosin etä­nä ja vähe­ne­vis­sä mää­rin. Läm­pö­kin tun­tuu lop­pu­van, mut­ta sekään ei hait­taa — enää ulkoi­lu­kamp­pei­den vetä­mi­nen pääl­le ei ole jol­lain mys­ti­sel­lä taval­la noloa kuten lap­se­na ja var­sin­kin tei­ni­nä oli.

Kuten jo kevääl­lä, maa­il­ma on vie­lä nyt syk­syn­kin tul­len epä­var­mas­sa tilas­sa. Vuo­de­nai­ko­jen vaih­tues­sa pelot­ta­va virus­ti­lan­ne voi tun­tua jat­ku­neen jo loput­to­miin. Sik­si eten­kin tänä vuon­na syk­syn tulo tun­tuu myös lupauk­sel­ta jos­tain uudes­ta, tai ken­ties muis­tu­tuk­sel­ta sii­tä, että kesän tavoin kaik­ki tulee aika­naan päätökseensä.

Syk­sy, olet siis ter­ve­tul­lut. Tuo tul­les­sa­si parem­paa voin­tia, parem­pia uuti­sia ja aurin­koi­sia päi­viä. Ja jos suin­kin voit, muu­tos­ta parem­paan päin.

Ter­hi Ojala