Toi­mit­ta­jal­ta: Ottaa vai jättää

Pie­ni­ruo­kais­ten tyt­tä­rien äiti­nä on haus­ka seu­ra­ta pal­jon omia lap­sia­ni nuo­rem­pien vel­jen­poi­kien ruo­ka­ha­lua. Sii­nä, mis­sä tyt­tö­jen lau­ta­sel­la peru­nan­pa­la, kas­ti­ke­tilk­ka ja salaat­ti sijait­se­vat suju­vas­ti eri puo­lil­la lau­tas­ta täyt­täen vain pie­nen osan poh­jas­ta, ovat poi­kien lau­ta­set kuk­ku­roil­laan ruo­kaa ilman kovin sel­keä­tä jär­jes­tys­tä. Kukin siis tavallaan.

Kou­lu­ruo­kai­lun ikui­nen mur­heenk­ryy­ni on se, että lap­set, useim­min tei­ni-ikään ehti­neet tytöt, eivät syö riit­tä­väs­ti. Van­hem­pia muis­tu­tel­laan tois­tu­vas­ti, miten tär­keä­tä kou­lus­sa on syö­dä kun­nol­la. Olen itse­kin sitä miel­tä, että kun ruo­kaa on kou­lus­sa tar­jol­la, sitä voi­si syödä.

Nyky­kes­kus­te­lus­sa taas esil­le nousee ilmas­ton­muu­tos­tee­mai­ses­ti kou­lu­ruo­kai­lun osal­ta lau­tas­hä­vik­ki. Kou­lu­ruo­kaa menee bio­jä­teas­ti­aan luke­mat­to­mia kilo­ja. Lii­an iso annos lau­ta­sel­la pää­tyy kou­lus­sa armot­ta hävikiksi.

Vii­des­luok­ka­lai­nen tyt­tä­re­ni ker­too, että hänel­lä on ongel­ma tämän asian suh­teen. Jos hän ottaa ruo­kaa lau­ta­sel­leen sen ver­ran kuin olet­taa syö­vän­sä, eli vähän, on ruo­ka­lin­jan pääs­sä joku opet­ta­ja, joka sanoo, että pitäi­si ottaa enem­män. Jos hän ottaa täs­tä syys­tä enem­män, on joku opet­ta­ja bio­jä­teas­tial­la ilmoit­ta­mas­sa, että ruo­kaa ei saa heit­tää pois.

Oli­si­ko ter­vei­den las­ten syö­mi­sen vah­ti­mi­ses­ta jo pääs­tä­vä eroon ja luo­tet­ta­va lap­sen omaan koke­muk­seen­sa omis­ta syö­mis­tot­tu­muk­sis­taan ja ‑tar­peis­taan?