Toi­mit­ta­jal­ta: Iha­nan kama­la kevät

Siel­tä se taas hii­pi. Tai no täl­lä ker­taa ei kyl­lä hii­pi­nyt, vaan tuli yhtäk­kiä yllät­täen – kevät nimit­täin. Alku­vuo­si tun­tuu kaa­sut­ta­neen ohi­tus­kais­taa ohit­se, ja nyt olem­me jo viral­li­ses­ti vuo­den ensim­mäi­ses­sä kevät­kuu­kau­des­sa. Hur­jal­ta tuntuu.

Hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti kevät on ollut aina inhok­ki­vuo­den­ai­ka­ni. Äkil­li­ses­ti lisään­ty­vä valo saa vuo­ro­kausi­ryt­mi­ni sijoil­taan, ja nukun huo­nos­ti ja levot­to­mas­ti. Los­ka- ja kura­ke­lit ovat rapa­koi­ta rakas­ta­van koi­ran kans­sa yhtä tais­te­lua, ja jokai­sel­ta len­kil­tä kan­tau­tuu kotiin hie­koi­tus­hiek­kaa ja soraa. Jos ulos ereh­tyy ilman nas­ta­ken­kiä, on liu­kas­te­lu taattua.

En tie­dä, onko syy­nä eri­tyi­sen kyl­mäl­tä tun­tu­nut tal­vi vai kii­reet­tö­mäm­pi vuo­den alku, mut­ta täl­lä ker­taa kevät on kui­ten­kin tun­tu­nut lem­peäm­mäl­tä kuin yleen­sä. Kuraa, soraa ja liuk­kai­ta kele­jä on edel­leen, mut­ta ne eivät tun­nu täl­lä ker­taa yhtä kur­jil­ta. On nimit­täin hir­mui­sen muka­vaa, kun vie­lä ilta­päi­väl­lä ehtii met­sä­kä­ve­lyl­le aurin­gon pil­kis­täes­sä, lin­tu­jen lau­laes­sa ja han­keen tam­pa­tun polun kan­taes­sa askel­ten alla.

Vaik­ka maa­lis­kuu las­ke­taan­kin kevät­kuu­kau­dek­si ja keli on Ran­ta­poh­jan leveyk­sil­lä nyt erit­täin keväi­nen, antaa ter­mi­nen kevät kui­ten­kin vie­lä het­ken odo­tut­taa itse­ään. Ter­mi­nen kevät koit­taa, kun kes­ki­läm­pö­ti­la nousee pysy­väm­min 0 asteen ylä­puo­lel­le. Euroo­pan kes­ki­pit­kien sää­en­nus­tei­den kes­kuk­sen tuo­reen ennus­teen mukaan maa­lis­kuu alkaa tämän vii­kon jäl­keen kyl­me­tä, ja yöpak­ka­set voi­vat olla kipakoita.

Saa­pa näh­dä, kuin­ka pit­kään kevät­ke­lit, lumi, jää ja los­ka ovat seu­ra­nam­me täl­lä ker­taa. Näh­tä­väk­si jää­nee myös se, miten pit­kään minä jak­san naut­tia keväi­ses­tä sääs­tä ennen kuin julis­tan kevään jäl­leen omas­ta mie­les­tä­ni kama­lim­mak­si vuo­de­na­jak­si ikinä.

Ter­hi Ojala

terhi.ojala(at)rantapohja.fi