Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaisilla on edelleen hyvin myönteinen näkemys metsäteollisuudesta. Näkemykset metsäteollisuuden roolista niin työllistäjänä, vientiteollisuudessa, verojen maksajana sekä suomalaisen hyvinvoinnin rakentajana arvioidaan erittäin tärkeiksi, kertoo Metsäteollisuus ry.
Mielikuvissa korostuu teollisuudenalan suomalaisuus. Samalla näkemykset teollisuuden tavasta kohdella metsiä ja niiden monimuotoisuutta vastuullisesti ovat kuitenkin hieman heikentyneet. Suomalaisuuden korostamisen jälkeen seuraavina spontaaneina mielikuvina korostuivat taloudellisen hyvinvoinnin luomiseen liittyvät seikat.
Metsäteollisuuden mainetta kartoittaneen tutkimuksen toteutti IRO Research. Suomalaisten asenteita kartoittavan kyselytutkimuksen aineisto kerättiin alkukesällä 2025 internetpaneelissa, joka edustaa täysi-ikäisiä suomalaisia. Kyselyyn vastasi noin 2000 suomalaista. Virhemarginaali on noin kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.