- Festareilla nautittiin oheisohjelmana Oulun Tähtisirkuksen temppuilusta ja taidokkaista esityksistä, jotka sijoittuivat niin yleisön pariin kuin kosken rannallekin.
Koiteli elää ‑festivaalia vietettiin viime viikonloppuna kosteissa ja intiimeissä tunnelmissa. Festareiden odotetuin artisti Juha Tapio toimitti täyslaidallisen yleisölle, eikä lauantain katkeamaton sadekaan latistanut tunnelmaa.
– Ompa hienoa nähdä hymyileviä kasvoja ja laulavia suita sadehuppujen alla. Tätä varten valitsimme setin, joka toivottavasti lämmittää, Tapio jutteli yleisölle.
Erityisesti yleisöä sykähdytti ja varmasti myös sisäisesti lämmitti Tapio ensimmäisenä esittämä Mikko Alatalon Kiiminkijoki-kappale. Veto oli yllätys myös järjestäjille kertoi festivaalijohtaja Mari Järvinen.
– Olemme kuulleet, että Juha on erittäin huomioonottava artisti ja kappaleen esittäminen tuli yllätyksenä kaikille. Kerroimme hänelle jälkikäteen, että hän ei ehkä arvannutkaan, kuinka hieno ja tärkeä ele oli sekä meille järjestäjille että yleisöllekin. Etenkin, kun kappaletta ei ole pariin vuoteen kuultu Koitelissa, Järvinen totesi iloisena.
Sosiaalista mediaa seuratessa Koitelissa oli tänä vuonna erityisen paljon ensikertalaisia kävijöitä. Jokainen kiitteli tapahtuman intiimiyttä, artisteja kuin myös iltahämärän ainutlaatuista tunnelmaa. Omalta osaltaan tunnelmaa olivat lisäämässä Oulun Tähtisirkuksen taitavat esiintyjät, jotka toivat shown yleisön pariin.
Lähes kaikki festarikävijät olivat varustautuneet tapahtumaan kelien mukaisella tavalla ja lavojen edustoilla joraili mitä värikkäin sadetakkien- ja viittojen meri. Järvinen kertoi tunnelman pysyneen läpi viikonlopun korkealla kurjan puoleisesta kelistä huolimatta. Kävijämäärään sateella oli järjestäjän mukaan pienoinen vaikutus eikä kaikki lauantain lipun ostaneet saapuneet paikalle.
– Esiintyjät tekevät tapahtumasta tärkeän ja yleisö nautti festareiden intiimiydestä.
Vaikka tapahtumien järjestäminen menee jo rutiininomaisesti, Järvinen kertoi oppivansa jokaisilta festareilta jotain uutta. Positiivista palautetta tuli yleisön lisäksi artisteilta, joista suurin osa esiintyi Koitelissa ensimmäistä kertaa. Ainutlaatuinen Koitelin miljöö ja artistien bäkkäri kotatulineen ilahdutti jälleen artisteja.
– Järjestämme bäkkärille aina myös turvallisen mahdollisuuden uimiseen. Tänä vuonna kukaan ei tainnut käydä pulahtamassa, mutta viime festareilla käytiin, Järvinen paljasti.
Kiireisestä viikonlopusta huolimatta, myös festivaalijohtaja kävi myös itse nauttimassa keikoista ainakin parin kappaleen verran aistien samalla yleisön fiiliksiä. Ensi vuoden tapahtuman eteen on tehty alustavia suunnitelmia.
– Eiköhän me ensi vuonnakin Koitelissa nähdä, Järvinen vinkkasi hymyillen.