“Katin­hän­tä­läi­sil­lä” rie­mu­kas tapaa­mi­nen kotikylällä

Tun­teel­li­sia ja rie­mul­li­sia jäl­leen­nä­ke­mi­sen het­kiä koet­tiin van­has­sa Kauk­kon talon piha­pii­ris­sä Yli-Iis­sä, kun enti­sen Kol­la­jan kou­lu­pii­rin oppi­laat eli “katin­hän­tä­läi­set” tapa­si­vat. Monet näki­vät toi­si­aan ensim­mäi­sen ker­ran jopa 60 vuoteen.

Pai­kal­la oli 80 osal­lis­tu­jaa, jot­ka oli­vat käy­neet kou­lua alu­eel­la 1950-luvul­ta 1970-luvun alkuun saak­ka. Van­hin osal­lis­tu­ja oli 87-vuo­tias ja kau­kai­sin tuli Ete­lä-Ruot­sis­ta. Muka­na oli myös muu­ta­mia nuo­rem­pia kyläläisiä.

Idea väen kool­le­kut­su­mi­ses­ta syn­tyi nykyi­sin Hau­ki­pu­taal­la asu­van Sulo Räi­nän mie­les­sä hänen osal­lis­tues­sa Yli-Iin van­him­man asuk­kaan, 97-vuo­ti­aak­si elä­neen Eeva Pel­ko­sen, hau­ta­jai­siin vii­me syk­sy­nä. Muis­to­ti­lai­suu­des­sa oli pal­jon kylä­läi­siä, jot­ka muis­te­li­vat enti­sai­ko­ja ja har­mit­te­li­vat sitä, että nykyi­sin tapaa enää har­voin ketään.

– Niin­pä soi­tin Lee­vi Pel­ko­sel­le ja alet­tiin jär­jes­tää tapaa­mis­ta. Olin yhtey­des­sä Kauk­kon talon tyt­tä­reen Anna-Mari Soro­seen, joka innos­tui asias­ta ja tapaa­mi­sen ajan­koh­dak­si lyö­tiin luk­koon 20.7., ker­too Sulo Räinä.

Kauk­kon talo on tyh­jil­lään ole­va, 1700-luvul­ta peräi­sin ole­va alu­een van­him­piin lukeu­tu­va raken­nus. Mat­ti Kauk­ko, Syl­vi Kauk­ko ja Anna-Mari Soro­nen esit­te­li­vät tapaa­mi­ses­sa myös taloa ja sen his­to­ri­aa. Syl­vi Kauk­ko lausui ter­ve­tu­liai­sik­si Toi­vo Hyy­ry­läi­sen kir­joit­ta­man Kol­la­ja-aihei­sen laulun.

Mit­kä katinhäntäläiset?

Katin­hän­tä­läi­set-nimi­tys kuu­los­taa haus­kal­ta, mut­ta mis­tä se on peräisin?

Sulo Räi­nä ker­too, että yksi tari­na nimen alku­pe­räs­tä juon­taa juu­ren­sa alu­eel­la asu­nei­den naa­pu­rus­ten välil­le tul­lee­seen rii­taan kis­sas­ta. Näin hänel­le on kerrottu.

Aikoi­naan Kol­la­ja ja sii­hen kuu­lu­va Käl­kä­jä kuu­lui­vat Pudas­jär­veen, mut­ta sit­tem­min alu­ees­ta tuli osa Yli-Iitä. Kou­lua käy­tiin Sulo Räi­nän kodin yhtey­des­sä ole­vas­sa Tou­ko­las­sa, tila oli vuo­krat­tu kou­lu­käyt­töön. Uusi Kol­la­jan kou­lu raken­net­tiin vuon­na 1958.

Kylä jou­tui val­ta­van muu­tok­sen kou­riin 1950-luvun lopul­la, kun alet­tiin raken­taa Haa­pa­kos­ken voi­ma­lai­tos­ta. Joki on aina ollut alu­een ihmi­sil­le elin­tär­keä ja mer­ki­tyk­sel­li­nen. Kyläl­lä oli pal­jon asuk­kai­ta, kaup­po­ja, pos­ti ja ja lin­ja-auto­vuo­rot Ouluun.

Sulo Räi­nä oli voi­ma­lai­tos­ra­ken­ta­mi­sen alkaes­sa pik­ku­poi­ka. Hän muis­taa kuin­ka jän­nit­tä­vää oli, kun kai­vin­ko­neet tuli­vat ja alet­tiin teh­dä räjäy­tyk­siä. Hän muis­taa, kuin­ka Rapier-merk­ki­sen kai­vin­ko­neen kau­has­sa saat­toi nous­ta lohta.

Yli-Iis­tä Ouluun Räi­nä muut­ti töi­hin vuon­na 1972. Elä­män­työn­sä hän on teh­nyt veturinkuljettajana.

Joen raken­ta­mi­nen jakoi kyläläiset

Voi­ma­lai­tok­sen raken­ta­mi­nen ja joen val­jas­ta­mi­nen jakoi kylä­läi­set kah­tia. Pari­kym­men­tä per­het­tä jou­tui jät­tä­mään kotin­sa ja muut­ta­maan muu­al­le. Voi­ma­lai­tos toi vils­ket­tä, työ­tä ja toi­meen­tu­loa, mut­ta toi­ses­sa vaa­ka­ku­pis­sa pai­noi kotien, luon­non­ti­lai­sen joen, kala­kan­to­jen ja myö­hem­min tur­ve­tuo­tan­non myö­tä men­neet hil­la­suot. Nyt tie­de­tään, että muu­tok­set ovat sel­lai­sia, että nii­tä ei saa­da palau­tet­tua edes rahalla.

– Monil­le kodis­ta luo­pu­mi­nen oli niin kova paik­ka, että jot­kut eivät ole myö­hem­min voi­neet edes käy­dä enti­sel­lä koti­ky­läl­lään, tie­tää Sulo Räinä.

Kylän elä­mäs­tä riit­ti katin­hän­tä­läis­ten tapaa­mi­ses­sa pal­jon muis­to­ja ja tari­noi­ta iltaan asti. Van­ho­ja valo­ku­via oli myös muka­va kat­sel­la. Tapah­tu­ma jär­jes­tet­tiin nyyt­ti­kes­ti­pe­ri­aat­teel­la ja tar­jot­ta­vaa riit­ti yllin kyllin.

Sulo Räi­nä on posi­tii­vi­ses­ti yllät­ty­nyt ja kii­tol­li­nen, että tie­to tapaa­mi­ses­ta levi­si Face­boo­kiin perus­te­tun “Enti­set Katin­hän­tä­läi­set” ‑ryh­män ja pus­ka­ra­dion kaut­ta ja niin moni pää­si paikalle.