Kun synnymme, saamme mukaan lankoja, eri värisiä ja paksuisia. Niiden tarkoitus ja tehtävä on tulevaa elämäämme varten. Niistä alamme kutoa turvaverkkoa ympärillemme.
Silmukoihin sidomme ihmisiä, joita koemme tärkeiksi eri elämänvaiheissa. Kuten jokaiseen elämään kuuluu, on välillä kevyitä värikkäitä ja helppoja hetkiä, joihin on hyvä käyttää se paksu lanka. Kutominen jatkuu. Huomaan silmukan, joka on irronnut jossain vaiheessa. Nyt jään hetkeksi miettimään, onko se niin tärkeä, että punon takaisin ylös vai jääkö se lähes huomaamattomaksi, jolla verkossani ei ole mitään merkitystä.
Välillä tarvitsemme sitä ohkaisinta lankaa. Herkkä, hauras hetki tekee sen, ettei kädet jaksa sitä paksuinta käyttää. Mitä enempi vuosia tulee, työ edistyy kerros kerrokselta.Teos hahmottuu ja on lämmittävä, jonka voin kietaista ympärilleni.
Aamuinen puhelu särki elämäni.Tuli kylmyys sieluun ja koko maailmaani. Nyt huomasin tekeleeni tarkoituksen. Kiedoin sen turvaksi ympärilleni. Ne kierrokset alkoivat elämään. Sain kokea sen lämmön mitä olen tallentanut silmukoihin. Sieltä putkahtelette te rakkaat ja kallisarvoiset ystäväni.
Te kannattelette minua heikkoa pinnalla. Te annatte uskoa elämääni, ja vaikka en näe ympärillä olevaa, te toimitte valonani ja navigaattorina. Kaunis kiitos ja syvä kumarrus myötäelämisestä surussani. Olette rakkaita, te kaikki.
Marja-Leena