Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan iiläiset nuoret käyttävät alkoholia yhä useammin
Perjantaina julkistetun kouluterveyskyselyn mukaan Iissä lukion 1. ja 2. vuosiluokan nuorten alkoholinkäyttö on kasvanut.
Lue lisääPerjantaina julkistetun kouluterveyskyselyn mukaan Iissä lukion 1. ja 2. vuosiluokan nuorten alkoholinkäyttö on kasvanut.
Lue lisääMoni kiiminkiläinen on saattanutkin jo laittaa merkille, että kampaamo Viivi & Wagnerissa on jälleen pienen tauon jälkeen oma hieroja. Alakyläläinen Mervi Nyman tarjoaa kampaamon alakerrassa klassisen hieronnan palveluja, ja pyörähtää välillä myös yläkerrassa kampaamopalvelujen puolella. Hän on siis sekä hieroja että hiusmuotoilija.
Moottori- ja raivaussahojen sähköistymisen ennustetaan kasvavan ja nopeutuvan edelleen tulevaisuudessa. Muutosta hidastavat lähinnä vanhanaikaiset asenteet sekä tiedon puute.
Onko korona maallistanut maailman ja onko tämä maallistuminen levinnyt Illin kirkonpenkillekin? Tätä pohti paikalle saapunut riveiltään harvennut istujajoukko.
Viikonloppuna järjestettiin Kellonkartanossa viikonloppukurssi, jossa opeteltiin ammattilaisten ohjauksessa vanhojen ikkunoiden korjausta perinteikkäin menetelmin.
Lähes 300-neliöisessä asumattomassa omakotitalossa Iin Laurintiellä oli tulipalo lauantaina. Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen mukaan talo oli sytytetty palamaan. Poliisi tutkii asiaa. Pelastuslaitos sai…