Jat­ko-sodan jäl­keen elet­tiin voi­ma­kas­ta jäl­leen­ra­ken­nusai­kaa. Suo­mel­le lan­ke­si mak­set­ta­vak­si suu­ret sota­kor­vauk­set ja maal­la piti teol­lis­tua nopeas­ti. Nopeas­ti teol­lis­tu­va Suo­mi tar­vit­si kipeäs­ti säh­köä ja 1940-luvul­la paras tapa tuot­taa säh­köä oli vesi­voi­ma. Kar­ja­lan menet­tä­mi­sen myö­tä mene­tet­tiin suu­ret vesi­voi­ma­va­rat Vuok­sen vesis­tös­sä ja näin pää­dyt­tiin val­jas­ta­maan Oulu­jo­ki ja Kemi­jo­ki sähköntuotantoon.

Oulun kau­pun­ki on vuo­sia har­joit­ta­nut sääs­töi­hin perus­tu­vaa talous­po­li­tiik­kaa. Pahi­ten tämä poli­tiik­ka on osu­nut kau­pun­gin omaan tuot­ta­vaan työ­hön. En ole vähek­sy­mäs­sä kump­pa­nuu­teen perus­tu­vaa yksi­tyis­tä tuo­tan­toa. Päin­vas­toin, olen hake­mas­sa tasa-arvois­ta ja oikeu­den­mu­kais­ta kohtelua.

Kalas­tus Iis­sä on var­maan­kin suo­si­tuin har­ras­tus, osal­le vie­lä ammat­ti. Lähi­ka­laa syö­dään pal­jon, teh­dään samal­la paras­ta ilmastotyötä.