Rant­sik­ka: Minä ja unelmani

Jokai­sel­la ihmi­sel­lä on unel­mia, siis aivan jokai­sel­la. Toi­set saat­ta­vat unel­moi­da lot­to­voi­tos­ta, kun taas toi­set unel­moi­vat jää­te­lö­an­nok­ses­ta. Tähän maa­il­man mah­tuu kai­ken kokoi­sia unel­mia, haa­vei­ta ja toi­vei­ta. Minä itse unel­moin, että voi­sin olla koto­na nuk­ku­mas­sa, mut­ta se ei ole täl­lä het­kel­lä mah­dol­lis­ta oppi­vel­vol­li­suu­te­ni takia. Joten pää­tän ker­toa teil­le unel­mis­ta­ni pik­ku tytös­tä lähtien.

Kun olin pie­ni unel­moin, että voi­sin olla prin­ses­sa, kuten var­mas­ti monet muut ikäi­se­ni tytöt. Halusin asua lin­nas­sa, niin kuin kaik­ki muut­kin prin­ses­sat. Minul­la oli­si val­koi­nen hevo­nen, jol­la oli­si super­voi­mia. Hevo­nen pys­tyi­si len­nät­tä­mään minua pai­kas­ta paik­kaan alle tuhan­nes­sa sekun­nis­sa. Unel­moin myös omas­ta koi­ran­pen­nus­ta ja sii­tä, kuin­ka pys­tyi­sin leik­ki­mään sen kans­sa. Rakas­tin muu­ten­kin eläi­miä, mut­ta koi­rat oli­vat ykkösiäni.

Ala­kou­lui­käi­se­nä unel­moin, että van­hem­pa­ni palai­si­vat takai­sin yhteen. Oli vai­kea ymmär­tää, mik­si äiti ja isä eivät enää halun­neet asua yhdes­sä. Vaik­ka asias­ta jutel­tiin koto­na ja ker­rot­tiin, että ero ei joh­tu­nut minus­ta tai vel­jes­tä­ni, asia oli sil­ti vai­kea sisäis­tää. Unel­moin ala­kou­lui­käi­se­nä edel­leen omas­ta lem­mi­kis­tä, koi­ras­ta tai edes kul­ta­ka­las­ta. Jos­kus minus­ta tun­tui tuhoon tuo­mi­tul­ta. Minun van­hem­pa­ni oli­vat eron­neet, eikä minul­la ollut edes lem­mik­kiä. Onnek­si minul­la oli iha­na mum­mo, jol­le pys­tyin ker­to­maan asiois­ta­ni. Unel­ma-ammat­ti­ni oli opet­ta­ja. Minus­ta oli muka­vaa opet­taa pie­nem­mäl­le vel­jel­le­ni asioi­ta, joi­ta minä olin oppi­nut. Sii­nä tai­si käy­dä niin, että useim­mi­ten vel­je­ni oli enem­män kiin­nos­tu­nut leik­ki­mi­ses­tä kuin opetuksistani. 

Täl­lä het­kel­lä unel­moin pää­se­vä­ni lukioon. Oikeas­taan olen koko ylä­kou­lun ajan tien­nyt mene­vä­ni lukioon. Pidän enem­män lukuai­neis­ta, joten uskon pär­jää­vä­ni lukios­sa erin­omai­ses­ti. Täl­lä het­kel­lä unel­moin edel­leen opet­ta­jan amma­tis­ta. En kui­ten­kaan usko, että se on minun lopul­li­nen ammat­ti­ni, tai eihän sitä kos­kaan tie­dä. Nau­tin sii­tä, kun saan opet­taa mui­ta, mut­ta opet­ta­jan ural­la ei pys­ty ete­ne­mään ehkä niin pal­jon, mitä haluai­sin. Kui­ten­kin täl­lä het­kel­lä minun suu­rin toi­vee­ni on, että koro­na lop­pui­si. Koro­na on tuo­nut elä­mää­ni pal­jon vai­kei­ta het­kiä, ja var­sin­kin vuo­den 2020 kevät oli vai­kea. Etä­kou­lus­sa en oikein oppi­nut mitään, mut­ta eivät tain­neet oppia pal­jon muut­kaan. Onnek­si olin sil­loin seis­ka­luo­kal­la, eikä sen vuo­den todis­tus vai­kut­ta­nut juu­ri mihinkään. 

Tule­vai­suu­des­sa haluai­sin teh­dä jotain poli­tii­kan paris­sa. Monis­ta saat­taa olla outoa, että tämän ikäi­nen on kiin­nos­tu­nut tuol­lai­ses­ta tai halu­aa teh­dä sitä tule­vai­suu­des­sa. Minus­ta on sil­ti mah­ta­vaa, että Suo­mes­sa nai­nen pys­tyy ole­maan poli­tii­kas­sa muka­na. Minul­la on myös esi­ku­via poli­tii­kas­sa. Esi­mer­kik­si Pau­la Risik­ko on teh­nyt hyvin sel­väk­si, että nai­sia tar­vi­taan yhtä pal­jon kuin mie­hiä. Muu­ten­kin tun­nen ole­va­ni hänen kans­saan samaa miel­tä monis­ta asiois­ta. En tie­ten­kään ymmär­rä poli­tii­kas­ta yhtä pal­jon kuin hän, mut­ta tulen muka­vas­ti peräs­sä. Haluai­sin myös löy­tää kump­pa­nin ja perus­taa hänen kans­saan perheen

Mie­les­tä­ni aina pys­tyy unel­moi­maan, ja sitä teen­kin har­vi­nai­sen usein. En tyk­kää puhua unel­mis­ta­ni, kos­ka pel­kään, että muut nau­ra­vat niil­le. Tun­tui joten­kin vapaut­ta­val­le, kun sain näi­tä tän­ne kir­joi­tel­la. Kaik­kia unel­mia ei ole teh­ty toteu­tet­ta­vak­si, ja jos­kus niis­tä on saat­taa olla vai­kea pääs­tä irti, mut­ta nii­tä tulee aina lisää. Mikään ei voi­ta kui­ten­kaan sitä tun­net­ta, kun saat unel­ma­si toteu­tu­maan ja mikään ei voi estää sitä.

Eräs Ran­ta­poh­jan alu­een 9.-luokkalainen