Elo­ku­va: Klas­sik­ko­ta­so­hyp­pe­ly kään­tyy kel­vol­li­sek­si lastenanimaatioksi

Har­vas­sa ovat ne alle 50-vuo­ti­aat, jot­ka eivät ole kos­kaan kuul­leet Super Marios­ta. Alun­pe­rin kolik­ko­pe­liklas­sik­ko Don­key Kon­gis­sa esiin­ty­nyt, vuon­na 1983 oman pelin­sä saa­nut viik­se­käs put­ki­mies on viih­dyt­tä­nyt video­pe­lien ystä­viä jo nel­jän vuosikymmenen.

Mario on nykyi­sin maa­il­man tuot­teis­te­tuin video­pe­li­hah­mo, johon tör­mää hel­pos­ti myös vaa­te- ja leluo­sas­toil­la. Onpa Mario pii­pah­ta­nut myös tele­vi­sio­sar­jois­sa ja sarjakuvaruuduilla. 

Elo­ku­vien puo­lel­la Mario on kui­ten­kin näh­ty vain ker­ran: surul­li­sen­kuu­lui­sa vuo­den 1993 tie­teis­seik­kai­lu­ko­me­dia Super Mario Bros. oli niin val­ta­va epä­on­nis­tu­mi­nen, että se sai video­pe­li­jät­ti Nin­ten­don hyl­kää­mään elo­ku­va­bis­nek­sen koko­naan kol­mek­si vuo­si­kym­me­nek­si. Sik­si uusi The Super Mario Bros. Movie ‑ani­maa­tio­elo­ku­va on niin har­taas­ti odo­tet­tu pait­si las­ten, myös nos­tal­gia-hen­kis­ten aikuis­ten keskuudessa.

Elo­ku­vaa on odo­tet­tu myös hie­man pelon­se­kai­sin tun­tein. Video­pe­lien fil­ma­ti­soin­ti on tun­ne­tus­ti äärim­mäi­sen vai­ke­aa. Onnis­tu­neet esi­mer­kit ovat har­vas­sa ja nekin useim­mi­ten peleis­tä, jois­sa tari­na on val­miik­si kes­kiös­sä (mm. Uusi Last of Us ‑sar­ja). Lähes juo­net­to­man taso­hyp­pe­ly­pe­lin kään­tä­mi­nen juo­nel­li­sek­si elo­ku­vak­si on kui­ten­kin mel­koi­nen haaste. 

Sii­hen näh­den Super Mario ‑elo­ku­va onnis­tuu yllät­tä­vän hyvin. Juo­ni on toki hyvin simp­pe­li ja ris­ki­tön, mut­ta sen ympä­ril­le on raken­net­tu viih­dyt­tä­vä, toi­min­nan­täy­tei­nen koko­nai­suus, joka ei aina­kaan ole tyl­sä. Vaik­ka fokus on nuo­rem­mis­sa kat­so­jis­sa, video­pe­leis­tä tutut ele­men­tit miel­lyt­tä­vät kii­tet­tä­väs­ti myös vart­tu­neem­pia Nin­ten­do-fane­ja. Siir­ty­mä­put­ket, lisä­voi­mia anta­vat sie­net ja jopa itse taso­hyp­pe­ly on saa­tu mukaan ihail­ta­van luontevasti.

Sen sijaan muut, pelien ulko­puo­li­set viit­tauk­set tun­tu­vat pahas­ti yli­mää­räi­sil­tä. Mitä teke­mis­tä esi­mer­kik­si Kill Bill ‑viit­tauk­sil­la on Super Marion kans­sa? Kli­sei­nen popu­laa­ri­musiik­ki tun­tuu erit­täin pääl­le­lii­ma­tul­ta, var­sin­kin kun ääni­rai­dal­la kuul­laan muu­ten tyy­lik­kääs­ti pais­tet­tu­ja ver­sioi­ta klas­si­sis­ta video­pe­li­me­lo­diois­ta. Elo­ku­va ei tun­nu luot­ta­van aihee­seen­sa tar­peek­si, jot­ta uskal­tai­si pitäy­tyä pel­käs­tään sen puitteissa. 

Ani­maa­tio ansait­see kehut. Käty­rit ‑elo­ku­vis­ta tut­tu Illu­mi­na­tions ‑stu­dio ei ehkä ole Pixa­rin tasoi­nen teki­jä, mut­ta osoit­taa sil­ti kyke­ne­vän­sä tuot­ta­maan ensi­luok­kais­ta jäl­keä. Mis­tään yli­pit­käs­tä video­pe­lin välia­ni­maa­tios­ta ei ole kysymys.

The Super Mario Bros. Movie on kel­vol­li­nen las­te­ne­lo­ku­va, joka viih­dyt­tää kii­tet­tä­väs­ti myös aikui­sem­pia kat­so­jia. Sil­ti ei voi vält­tyä tun­te­mas­ta pien­tä pet­ty­mys­tä. Ehkä kyse on sii­tä, että sel­lai­set vii­me vuo­sien huip­pua­ni­maa­tiot kuin Lego-elo­ku­va (2013) ja Spi­der-Man: Into the Spi­der-ver­se (2018) ovat nos­ta­neet vaa­ti­mus­ta­son niin kor­keal­le, että jotain vas­taa­vaa oli­si toi­vo­nut Super Mariol­le­kin. Toi­von mukaan tämä on kui­ten­kin vas­ta alkua. Nin­ten­don hah­mo­kat­raas­ta löy­tyi­si aihei­ta jos jon­kin­lai­sel­le elokuvalle.

Elo­ku­vas­ta on tar­jol­la alku­pe­räi­sen lisäk­si myös suo­mek­si dubat­tu sekä 3D-versio.

The Super Mario Bros. Movie 

Ohjaus: Aaron Hor­vath ja Mic­hael Jelenic.

Käsi­kir­joi­tus: Matt­hew Fogel.

Roo­leis­sa: Chris Pratt, Anya Tay­lor-Joy, Char­lie Day, Jack Black, Kee­gan-Mic­hael Key, Seth Rogen.

Kes­to: 92 min.

Arvio: 3/5