Monen roolin olhavalainen
Kun olhavalaisen Ritva Pirin kanssa juttelee, tuntuu, että nainen on ehtinyt elämänsä varrella vaikka mihin. Piri on ollut muun muassa…
Lue lisääKun olhavalaisen Ritva Pirin kanssa juttelee, tuntuu, että nainen on ehtinyt elämänsä varrella vaikka mihin. Piri on ollut muun muassa…
Lue lisääOlhavalaisen kesäasunnon rannassa on monimerkityksinen teos. Se pysäyttää katsojansa taatusti ihmettelemään. Onko kyseessä tontinomistajan väsäämä maihinnousu kielletty merkki? Vai voisiko…
Oulu isännöi Jehovan todistajien perinteistä kesän suurtapahtumaa ensimmäistä kertaa vuoden 2019 jälkeen. Yksi maailman suurimmista tapahtumaorganisaatioista järjestää jälleen suuria opetustilaisuuksia…
Iin Yrityksen kansallisissa yleisurheilukilpailuissa tehtiin suhteessa parhaat tulokset junioreissa ja aikuisurheilijoissa. Haukiputaalainen Maija Kumpula juoksi niin satasella kuin neljälläsadallakin ikäluokkansa kansainvälisen tason ajat.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto luovutti viime viikon perjantaina
tasavallan presidentin myöntämät hengenpelastusmitalit kuudelle hengelle. Mitalit luovutti Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen, ja ne kiinnitti pelastus ja varautuminen ‑vastuualueen johtaja Petteri Koskinen.
Kauden pohjoisimmalta pelireissulta ei jäänyt Haukiputaalle pisteitä. Rovaniemen keskuskentällä lämpimissä olosuhteissa pelattu peli päättyi Rovaniemen Palloseuran (RoPs) 3–1 voittoon.
Rahapelien tuloksia viikolta 24.
Suomen ensimmäinen maailmankauppatuote oli terva. Se oli välttämätön aine purjelaivojen aikakaudella laivanrakennusteollisuudelle. Pohjanmaalla on tervaa poltettu vähäisissä määrin myyntiä varten jo 1500-luvun lopulla. Vasta 1700-luku oli tervanpolton kulta-aikaa luoden perustan pohjalaiselle vauraudelle ja yrittelijäisyydelle.
Haukiputaan vanhustenhuoltoyhdistys järjesti avoimet ikäihmisten kesän avajaiset Nyymannissa, Revontalolla. Kevään ”Kääriä-vihreys” ehti hyvin vaihtua avajaisiin luonnon vihreäksi.
Viimeaikaiset ulostulot osoittavat, että Suomen on mahdollista saada eri puolille maata erittäin merkittäviä vihreän siirtymän teollisia investointeja. Investointien kohteena olevat…
Ympäristöministeriö jakoi Vesistökunnostusverkoston Vuoden vesistökunnostaja ‑palkinnon Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistykselle, joka on kaksitoista vuotta tehnyt työtä Jäälinjärven hyväksi. Palkinnon vastaanottivat yhdistyksen keulamies Birger Ylisaukko-oja sekä varapuheenjohtaja Eero Laine.
Vajaan viikon sisällä Kellon Työväen Urheilijat auttoi jo toisenkin nollakerholaisen pisteille pelaamalla perjantaina kotikentällään tasapelin 1–1 nelosdivisioonassa viimeisenä olevaa Oululaista Puleward cityä vastaan.
Helle sai kansaa rientämään Illiin kirkonpenkille ja penkoille, mutta kilpailijoita vain kohtuullisesti. Paikalle saapui Illinjuoksujen legendaarinen Grand Old Man Taavi Kaikkonen Hilkka-rouvansa kera. Tiiron Matti hyvätapaisena herrasmiehenä pomppasi ylös antaen tilaa iäkkäämmille istujille. Oli kuulemma oppinut hyville tavoille Pohjois-Iin kansakoulussa Helvi Tulkin ja Liisa Wiikin opastuksella. Muutenhan noilla penkeillä nähtiin kausikorttiporukkaa Lies-miehineen, kolminen Reksoineen, Vode ja toinen Olhavan mies ja Rekisteröitymätön ym. Alarannan miehestä oli tullut vankkumaton Orpo-fani kuunneltuaan tulevan pääministerin koskettavaa puhetta TV:stä. Laulumiehenä hän tapaili J. Alfred Tannerin Orpopojan valssia ja aikoi vetäistä sen joka kerta, kun Järkän karaoke jatkuu syksyllä.
Kysymykset 1. Minkä maan ex-presidentti on Tropiikin Trumpina mainittu Jair Bolsonaro? 2. Missä Pohjois-Pohjanmaan kunnassa on Ruokolahden tanssilava? 3. Minkä…
Pelastuslaitos sai torstaiaamuna hieman ennen kahdeksaa hälytyksen Kiiminkiin Ekovillan tehdasalueelle. Keräyspaperikuormaa purkanut kuorma-auto oli syttynyt palamaan hallissa.