Artikkelit joiden kirjoittaja on Anu Kauppila
Kansallisrodun oma festivaali
Yksi kesän odotetuimmista ja suurimmista tapahtumista valtaa Äimäraution raviradan alueen elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Vuodesta 1924 lähtien järjestettyjä Kuninkuusraveja on järjestämässä…
”Luottamus hevosiin syntyy tavallisessa arjessa”
Kesäkuun lopulla haukiputaalainen Aada-Minea Hanhela ratsasti yhdessä ratsunsa Lotuksen kanssa nuorten ratsastajien Pohjoismaiden ja Baltian mestaruushopealle yllättäen itsensäkin. PM-kisat ratsastetaan.…..
Markkinatunnelmaa ja livemusiikkia Kuivaniemellä
Vihkosaaren rannalla kesä on ollut rauhallinen
Siikli ja Jussi-peruna maistuvat
Korjaus
Tiistaina ilmestyneen Rantapohjan etusivulla vinkattiin Ylikiimingin Yrittäjien toritapahtumasta ja vuoden yrittäjästä. Kuvassa olleiden nimiin eksyi kirjoitusvirhe paholainen, sillä kuvassa on…
Tukkilaiskisojen SM-mitalit jaettiin Raasakkakoskella
Mammuttihirsi palkittiin vuoden ylikiiminkiläisenä yrittäjänä
Vilkuttamalla sujuvoitetaan liikennettä
Lasse Rasinkangas on vuoden iiläinen
Runtelin näköalatorni etenee
Haukiputaan Runteliin rakentuva näköalatorni valmistuu kuluvan vuoden aikana. Näköalatorni äänestettiin toteutukseen jo viime vuoden Oulun kaupungin osallistavan budjetoinnin äänestyksessä, mutta toteutus osoittautui arvioitua kalliimmaksi.
OuluZone hiljeni kolmeksi viikoksi – yrittäjää harmittaa harrastajien puolesta
Keskiviikkoiltapäivä ennen juhannusta. Arkalassa sijaitsevassa OuluZonessa pärähtää käyntiin useampi alle 65 kuutioinen motocrosspyörä, kun Juha Hurskaisen ja Eevertti Liuskan crossikoulu on alkamaisillaan. Viime vuonna alkunsa saanut crossikoulu on saanut positiivista palautetta ja suosio näyttää yhä kasvavan.
Toimittajalta: Miten olemme jälleen tässä tilanteessa?
Päätin olla juhannuksen ajan avaamatta uutisia. Halusin hengähdystauon maailman politiikasta, Euroopan lämpöaalloista ja Suomen suven kylmyydestä sekä suomalaisten huonontuneesta ostovoimasta. Elämä tuntui viikonlopun ajan keveämmältä ja ajatus selkeämmältä.
Yhdelläkin lohella on merkitystä
Metsäkeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen toteuttama Kiiminkijoen valuma-alueen ympäristön parantamisen koordinaatiohanke järjesti tiistaina Missä lohet luuraa? ‑tapahtuman Haukiputaalla Myllysaaren laavun jokimaisemissa. Tilaisuudessa…
Paikallisia kuunneltiin Yki Apteekissa
Ylikiimingissä sijaitseva Yki Apteekki tekee harvinaista yhteistyötä julkisen terveydenhuollon kanssa ja jatkossa apteekista saa maksuttomia virtsanäyteastioita. Näyteastiat on tarkoitettu asiakkaille, joilla on lähete virtsanäytteeseen Kiimingin terveyskeskukseen.


