Veden ole­mus­ta, kan­sal­lis­mai­se­mia ja essei­tä – Kii­min­ki­läis­kir­jai­li­joi­den ilta oli menestys

Kiiminkiläiskirjailijoiden Ismo Karhun, Yrjö Raution ja Jouko Vahtolan yhteinen ilta Kiimingin Sykesalissa oli menestys. Tupa oli täynnä väkeä kuulemassa miesten uutuusteoksista. Illan aikana vaellettiin muun muassa Kiiminkijoen alkulähteille, tutustuttiin Suomen kansallismaisemiin Lauri Lajusen kuvaamana sekä kuultiin esseenkirjoittamisen prosessista. (Kuva: Teea Tunturi)Kiiminkiläiskirjailijoiden Ismo Karhun, Yrjö Raution ja Jouko Vahtolan yhteinen ilta Kiimingin Sykesalissa oli menestys. Tupa oli täynnä väkeä kuulemassa miesten uutuusteoksista. Illan aikana vaellettiin muun muassa Kiiminkijoen alkulähteille, tutustuttiin Suomen kansallismaisemiin Lauri Lajusen kuvaamana sekä kuultiin esseenkirjoittamisen prosessista. (Kuva: Teea Tunturi)

Juu­ri­syy sii­hen, mik­si kii­min­ki­läi­nen Ismo Kar­hu kir­joit­ti tämän kir­jan, löy­tyy hänen lap­suu­des­taan. Sii­tä, että hänen lap­suus­ko­tin­sa oli kir­kas­ve­ti­sen jär­ven ran­nal­la, jon­ka kalo­jen elä­mää hän seu­ra­si kiin­nos­tu­nee­na. Kiin­nos­tuk­sen herät­ti myös lähei­nen rus­kea­ve­ti­sem­pi jär­vi sekä näi­den kah­den jär­ven välil­le met­sän­var­ti­jan kai­va­ma oja, jota saat­toi kul­kea veneel­lä ja jos­ta saat­toi kalas­taa. Vie­res­sä vir­ta­si myös pie­ni taimenjoki.

Jär­vien eri­koi­nen, kes­ki­näi­nen veden pin­nan kor­keu­den vaih­te­lu herät­ti nuo­ren Ismo Kar­hun kiin­nos­tuk­sen. Hän poh­ti ihmi­sen aikaan­saa­mia muu­tok­sia vesis­töi­hin sil­loin, kun joen yli teh­tiin tie ja kos­kea ruo­pat­tiin alta pois. Työ­elä­mä vei aiheen pariin ja har­ras­tuk­set­kin löy­tyi­vät luonnosta.

– Erään tal­ven sup­po­tul­va sai aikaan sen, että Kii­min­ki­jo­ki vir­ta­si mök­ki­ni ali. Kuun­te­lin veden lori­naa lat­tian alla ja tuli tun­ne, että haluan tut­kia vet­tä yhä tar­kem­min, Kar­hu kertoo.

Hän päät­ti kir­joit­taa kir­jan, jos­sa kul­jet­taa luki­jan­sa Vie­nan veden­ja­ka­jal­ta vesi­reit­te­jä pit­kin aina merel­le saak­ka. Mat­kal­la poh­di­taan veden ja ihmi­sen kes­ki­näis­tä suh­det­ta sekä veden ole­mus­ta. Teok­ses­sa Vauh­ko juma­lo­len­to Ismo Kar­hu tekee tut­ki­mus­mat­kaa Iijoen, Kii­min­ki­joen ja Oulu­joen jako­pis­teel­tä alkaen ja ker­too mat­kal­laan niin pai­kal­lis­ta kuin glo­baa­lia­kin tari­naa. Kir­jas­sa muun muas­sa Koi­te­li saa oman kap­pa­leen­sa samoin kuin sis­si­pääl­lik­kö Juho Vesai­nen. Myös Urho Kek­ko­nen on kir­jas­sa muka­na nuo­re­na ret­keil­li­jä­nä. Ran­ta­poh­jan alu­een pai­kat vilah­te­le­vat teks­tis­sä ja tie­to­kir­jal­li­nen seik­kai­lu on valmis.

Kir­jai­li­ja kan­taa huol­ta tule­vis­ta vuo­si­kym­me­nis­tä ja ‑sadois­ta. Hän näkee ilmas­ton­muu­tok­set uhkat, mut­ta uskoo, että ihmis­kun­ta sel­vi­ää vai­keis­ta ajois­ta ja pys­tyy muut­ta­maan maa­il­man­ku­vaan­sa haas­tei­den edessä.

Kii­min­gin Ala­ky­läl­lä asu­va Yrjö Rau­tio tun­ne­taan pit­kän lin­jan toi­mit­ta­ja­na. Hänen tie­to­kir­jan­sa “Olem­me valon lap­sia” on vali­koi­ma Kale­van essei­tä kah­dek­san vii­me vuo­den ajal­ta. Rau­tio ker­too, että kir­ja on ryh­mi­tel­ty tee­moit­tain. Tee­moi­na ovat muun muas­sa Venä­jän hyök­käys Ukrai­naan , Kan­sain­vä­li­nen poli­tiik­ka sekä Rasis­mi, kan­san­kiih­ko ja oikeistopopulisimi.

Laa­jin, ja Rau­tion mie­les­tä ehkä tär­kein aihea­lue on Ihmi­se­nä ole­mi­nen, jon­ka syvin ole­mus on sii­nä, että ihmi­nen on aina vas­tuus­sa omis­ta teoistaan.

Onpa kir­jas­sa myös kevyem­pi­kin osio, jos­sa poh­di­taan vaik­ka­pa suo­ma­lais­ten vuo­si­kym­men­ten takais­ta intoa sanoit­taa uudel­leen herk­kiä iskel­miä vähem­män her­kil­lä sanoilla.

Kir­jal­li­suusil­lan ylei­sö halusi kuul­la Rau­tiol­ta, miten hänen esseen­sä syn­ty­vät ja miten aiheet löy­ty­vät. Rau­tio ker­toi, että aihei­den löy­ty­mi­ses­sä ei ole ongel­mia, nii­tä tulee mie­leen kai­ken aikaa, ja nii­tä hän kir­joit­taa ylös vih­koon­sa. Hänen mukaan­sa Venä­jän hyök­käys­so­ta on kui­ten­kin aiheut­ta­nut se, että se tah­too olla ainoa asia, mihin liit­ty­viä aihei­ta tulee mie­leen. Onnek­si vih­ko on pul­lol­laan aiheita.

Olem­me valon lap­sia antaa ajat­te­le­mis­ta luki­jal­leen, se ei jätä kyl­mäk­si, eikä tun­teet­to­mak­si. Ehkä­pä näi­den essei­den pariin voi pala­ta yhä uudel­leen, sil­lä ne eivät van­he­ne vuo­sien myö­tä. Rau­tion kir­ja on kuvi­tet­tu Kale­van graa­fi­koi­den upeil­la aihekuvilla.

Vas­ta jokin aika sit­ten kii­min­ki­läis­ty­nyt Oulun yli­opis­ton his­to­rian eme­ri­tus­pro­fes­so­ri Jou­ko Vah­to­la on kir­joit­ta­nut kat­ta­van esit­te­lyn Suo­men 27 viral­li­ses­ta kan­sal­lis­mai­se­mas­ta Oulun yli­opis­ton eme­ri­tus­reh­to­ri Lau­ri Lajusen kuvit­ta­maan teokseen.

Laju­nen on kuvi­tus­ta teh­des­sään vie­rail­lut kan­sal­lis­mai­se­mis­sa Tenol­ta ja Uts­joel­ta aina merel­li­seen Hel­sin­kiin saak­ka. Upeat kuvat kul­jet­ta­vat luki­jaa läpi tun­tu­rei­den, Ete­lä-poh­jan­maan lakeuk­sien ja Poh­jois-Kar­ja­lan vaa­ra­ky­lien sekä Tam­mer­kos­ken teh­das­mil­jöön ja Poh­jan ruuk­kien. Van­hat lin­nat ja kir­kot ker­to­vat Suo­men historiaa.

Jou­ko Vah­to­lan teks­tit imai­se­vat muka­naan kan­sal­lis­mai­se­mien tari­noi­hin ja Fin­na-pal­ve­lun kuvat vuo­si­kym­men­ten takaa anta­vat ver­tai­lu­poh­jaa Lajusen vii­me vuo­sien aika­na otta­mil­le kuvil­le. Kir­ja vas­taa kysy­myk­siin, mil­lai­sia ovat suo­ma­lai­sil­le rak­kaat mai­se­mat, ja miten his­to­rian tapah­tu­mat ovat nii­tä muo­van­neet. Teok­ses­ta jokai­nen luki­ja löy­tää oman mielenmaisemansa.

Vah­to­lan ja Lajusen teos Suo­men kan­sal­lis­mai­se­mat on ensim­mäi­nen kai­kis­ta kan­sal­lis­mai­se­mis­ta laa­dit­tu koko­nais­esi­tys tuo­rein värikuvin.

Kaik­ki Kii­min­gin kir­jal­li­suusil­las­sa esi­tel­lyt teok­set ovat Väy­lä­kir­jo­jen kustantamia.