Epä­var­muus siir­tää yhä inves­toin­tien toteu­tu­mis­ta maataloudessa

Kii­min­gin Ala­ky­läs­sä Jan­ne ja Kai­sa Iso­kan­niai­nen vil­je­le­vät maa­ta ja pitä­vät kar­jaa tilal­laan jo vii­den­nes­sä pol­ves­sa. Heil­lä on noin 40 lyp­sä­vää leh­mää sekä nuor­kar­jaa noin 30. Pel­to­ja on vil­je­lyk­ses­sä noin 140 heh­taa­ria, jois­ta nur­mel­la on rei­lut 80 heh­taa­ria ja vil­jal­la noin 40 heh­taa­ria. Pel­lot sijait­se­vat pää­osin pit­kin Kii­min­ki­joen vart­ta Koi­te­lis­ta Hau­ki­pu­taal­le. Osa etäämmälläkin.

– Vii­mei­set vuo­det ovat olleet kovin haas­ta­via, mut­ta tämän vuo­den valo­pilk­ku­na on ollut se, että saim­me tilan ensim­mäi­sen sata­ton­na­rin kevääl­lä, Kai­sa Iso­kan­niai­nen kertoo.

– Näi­den 20 vuo­den aika­na, jon­ka olem­me tilaa pitä­neet, on kaik­ki muut­tu­nut nopea­tem­poi­sek­si. Tuo­tan­to­pa­nos­ten, eli esi­mer­kik­si polt­toai­nei­den, säh­kön ja rehun hin­nat pomp­pi­vat. Nyt näyt­tää sil­tä, että maa­il­man­mark­ki­na­hin­nat ovat kään­ty­neet alas­päin, mut­ta yhä ne ovat kal­liim­mat kuin ennen Venä­jän aloit­ta­maa sotaa, Jan­ne Iso­kan­niai­nen sanoo.

Vii­me tal­ve­na Iso­kan­niai­set vält­tyi­vät ener­gian­hin­nan nousul­ta kiin­teän säh­kö­so­pi­muk­sen voi­mas­sao­lon myötä.

– Sii­nä oli­si kyl­lä ollut isot uhka­ku­vat toi­min­nal­le, jos sopi­mus­ti­lan­ne ei oli­si ollut hyvä. Hel­mi­kuun kulu­tuk­sel­la oli­si puhut­tu jos­tain 5 000–6 000 euron sähkölaskusta.

Täl­lä het­kel­lä Iso­kan­nai­sil­le on ELY:ssä aurin­ko­voi­ma­lan avus­tus­pää­tös käsit­te­lys­sä. Sen hank­ki­mi­seen on mah­dol­li­suus saa­da 50 pro­sen­tin avus­tus, mikä­li hake­mus menee läpi.

– Tavoit­tee­na on, että sulan maan aikaan oli­sim­me voi­ma­lan avul­la omavaraisia.

Koro­na-aikaa Kai­sa Iso­kan­niai­nen sai kokea sen, miten hei­kois­sa kan­ti­mis­sa maa­ta­lous­yrit­tä­jän lomi­tus­jär­jes­tel­mä nykyi­sin on. Hän sai­ras­tui koro­naan juu­ri, kun talon muu väki oli pois mai­se­mis­ta. Sai­raa­na oli pak­ko olla tilan töis­sä, vaik­ka jak­sa­mis­ta ei ollut. Tilan emän­tä työs­ken­te­li oman ter­vey­ten­sä uhal­la. Tämän vuo­den alus­ta on lisäk­si tul­lut muu­tos, jos­sa lomit­ta­jan saa­mi­nen sai­raus­ta­pauk­ses­sa ei ole tur­vat­tua viikonloppuisin.

– Nor­maa­lei­ta­kin lomia on vai­kea jär­jes­tää. Lomit­ta­jia on aiem­paa vähem­män, sil­lä työ on haas­ta­vaa, kun tilo­ja on vähem­män ja työ­paik­ko­jen väli­mat­kat pidempiä.

Iso­kan­niai­sis­ta tun­tuu, että hom­ma vaa­ti­si toi­miak­seen entis­van­hai­sen sys­tee­min, jos­sa lomit­ta­ja löy­tyi­si omas­ta lähipiiristä.

– Näin ei kui­ten­kaan enää ole, vaik­ka meil­lä jo alkaa van­him­mas­ta pojas­ta olla apua tilan töis­sä, var­sin­kin kone­hom­mis­sa, Kai­sa Iso­kan­niai­nen sanoo.

Koneu­ra­koin­nis­ta tilan talou­teen onkin yri­tet­ty löy­tää vii­me aikoi­na lisää har­tei­ta tule­vai­suu­teen kat­sot­taes­sa. Tule­vai­suu­des­sa Iso­kan­niai­set haa­vei­le­vat raken­ta­van­sa robot­ti­na­ve­tan, joka hel­pot­tai­si tilan hom­mia ja mah­dol­lis­tai­si jos­kus navet­ta­töi­den hoi­ta­mi­sen yhden­kin hen­ki­lön voi­min. Myös pihat­to on osa­na tätä haa­vet­ta, jol­la halu­taan säi­lyt­tää tilan toi­min­tae­del­ly­tyk­siä tule­vil­le­kin suku­pol­vil­le. Sii­tä, mil­loin inves­toin­nit toteu­tu­vat, ei ole vie­lä mitään tie­toa. Monel­la­kin tapaa epä­var­mat ajat pakot­ta­vat odottelemaan.

Haas­ta­vis­ta ajois­ta huo­li­mat­ta Iso­kan­niai­set totea­vat, että toi­min­nan lopet­ta­mi­nen ei oikeas­ti ole käy­nyt mie­les­sä, vaik­ka jos­kus het­kel­li­ses­ti onkin mie­li teh­nyt lait­taa työ­hans­kat naulaan.

– Välil­lä tosin on pelot­ta­nut, käy­kö niin, että jou­tuu pakon edes­sä lopet­ta­maan, Kai­sa Iso­kan­niai­nen sanoo.

Maa­ti­lo­jen mää­rä Ran­ta­poh­jan alu­eel­la on pie­nen­ty­nyt pie­nen­ty­mis­tään. Kii­min­gin alu­eel­la maan­vil­je­li­jöi­tä ja kar­ja­ti­lal­li­sia on enää kou­ral­li­nen. Kaik­ki maa­ta­lous­yrit­tä­jät tun­te­vat toi­sen­sa ja yhteis­työ­tä teh­dään tii­viis­ti lähia­lu­een tilal­lis­ten kesken.

– Yhteis­hen­ki on hyvä. Soi­tel­laan puo­lin toi­sin ja kysel­lään neu­vo­ja ja kuu­lu­mi­sia. Vii­meis­ten vuo­sien ajan kai­kil­la on var­mas­ti ollut syn­kät mie­lia­lat ja kireät tun­nel­mat, kato on käy­nyt tilo­jen mää­räs­sä, Jan­ne Iso­kan­niai­nen kertoo.

Kai­sa Iso­kan­niai­nen ker­too, että erääs­sä emän­tien face­book-ryh­mäs­sä oli alku­jaan noin 1 400 jäsen­tä, mut­ta nykyi­sin vain 900.

– Kato käy siel­lä­kin. Vii­kon aika­na ilmoit­tau­tuu pahim­mil­laan mon­ta­kin toi­min­nan lopettajaa.

Kii­min­gin ja koko Ran­ta­poh­jan alu­eel­ta Iso­kan­niai­set poh­ti­vat, että suu­rim­mak­si osak­si ne ovat nyt lopet­ta­neet, jot­ka tule­vat lähi­vuo­si­na lopet­ta­maan. Tuo­tan­to­suun­nan muut­ta­jia jouk­koon toki voi mahtua.

– Aika pal­jon jo nyt tilal­li­set ovat nuo­rem­paa kaar­tia, jot­ka kat­so­vat tule­vai­suu­teen toi­min­nan kehit­tä­mi­nen mielessään.

Yli­kii­min­ki­läi­sen Ala­py­kyn tilan Jes­se Pykyn mukaan tämän het­ken tun­nel­mia kuvaa par­hai­ten edel­leen epävarmuus.

– Kan­nat­ta­vuus on ollut suu­rin haas­te jo pitem­män aikaa mut­ta tilan­ne pahe­ni vii­me vuon­na radi­kaa­lis­ti, sit­tem­min tiet­ty­jen tuo­tan­to­pa­nos­ten hin­nat ovat las­ke­neet ja tilan­ne on jo hie­man tasoittunut.

Suu­rim­pa­na ongel­ma­na tule­vai­suut­ta aja­tel­len on Pykyn mukaan juu­ri epä­var­mak­si muut­tu­nut mark­ki­na­ti­lan­ne ja sen nopeat liikkeet.

– Maa­ta­lous pää­oma­val­tai­se­na ja mata­la­kat­tei­se­na ala­na vaa­ti­si koh­tuul­li­sen pit­kää ja var­maa tule­vai­suus­nä­ky­mää, jot­ta pakol­li­sia ja kal­lii­ta inves­toin­te­ja tule­vai­suu­teen uskal­taa jär­ke­väl­lä ris­ki­ta­sol­la tehdä.

Raken­ta­mi­sen sekä konei­den ja lait­tei­den hin­to­jen nousu on myös hänen mukaan­sa vai­keut­ta­nut inves­toin­tien tekemistä.

– Tämän hom­man suo­la itsel­le­ni on jat­ku­va kehit­tä­mi­nen ja jos se vai­keu­tuu lii­kaa, las­kee se voi­mak­kaas­ti moti­vaa­tio­ta, Jes­se Pyky summaa.

Yli-Iiläi­sen Mik­ko­lan tilan Mar­kus Mik­ko­la on seu­ran­nut tyy­ty­väi­se­nä tule­van hal­li­tuk­sen kir­jaa­mia kil­pai­lu­lain lin­jauk­sia, jois­sa puu­tut­tai­siin sii­hen, että alku­tuo­tan­non sii­vu ruu­an hin­nas­ta saa­tai­siin suuremmaksi.

– Nyt on niin, että mää­rää­vät kaup­pa­ryh­mät toi­mi­vat minus­ta har­maal­la alu­eel­la. Ne pyy­tä­vät tava­ran­toi­mit­ta­jal­ta tar­jouk­sen tie­tys­tä elin­tar­vik­kees­ta ja sano­vat, mil­loin halua­vat tar­jouk­sen ja pal­jon­ko pitää olla, mut­ta eivät sano hin­taa. Mitä ei saa­kaan teh­dä. Teke­vät kui­ten­kin sit­ten niin, että ker­to­vat, mil­lä hin­nal­la ovat val­miit ostamaan.

– Joka hal­vim­mal­la sit­ten tar­jo­aa, niin se saa kau­pat. Ei ole rei­lua täl­lai­nen huu­to­kaup­pa. Se toi­mii juu­ri vää­rin­päin, kun se on niin, että se joka tekee hal­vim­man tar­jouk­sen saa kau­pat. Toi­vot­ta­vas­ti aukai­se­vat tätä asi­aa hallituksessa.

Ajat on Mik­ko­lan mie­les­tä haas­ta­via, kun ruu­an­tuot­ta­jien pitää jat­ku­vas­ti perus­tel­la omaa ole­mas­sao­lo­aan. Tila­mää­rien raju vähe­ne­mi­nen näkyy sii­nä, että kulut­ta­jat vie­raan­tu­vat maa­seu­dus­ta ja maataloudesta.

– Sitä kulut­ta­ja­työ­tä pitää teh­dä koko ajan. Pitää erot­tua ja teh­dä työ­tä näky­väk­si esi­mer­kik­si somes­sa. Kulut­ta­jil­la on suu­ri tie­don­näl­kä sii­tä, mikä on maa­ta­lou­den his­to­ria, nyky­ti­la ja tule­vai­suu­den mahdollisuudet.

Mik­ko­la toi­voo, että ihmi­set eivät pitäi­si suo­ma­lais­ta ruo­kaa itsestäänselvyytenä.

– Venä­jän toi­met on olleet Suo­men kan­sal­le paras opet­ta­ja ruo­ka­tur­val­li­suu­den näkö­kul­mas­ta. Ihmis­muis­ti on kui­ten­kin lyhyt, kun krii­si on ohi, tär­keät asiat taas unohtuvat.

Mar­kus Mik­ko­lan mie­les­tä nyt oli­si tuhan­nen taa­lan paik­ka kor­ja­ta tulon­ja­ko kau­pan ja tuot­ta­jien kes­ken, kun sil­le oli­si sel­väs­ti kulut­ta­jien tuki.

– Hin­to­ja ei tar­vi­si nos­taa, jaet­tai­siin vain reilusti.