Kansanedustaja Merja Rasinkangas (ps) kirjoitti 1.7.25 Rantapohjassa hallituksen päättämästä kokeilusta, jonka tarkoituksena on parantaa ikääntyneiden arkea helpottamalla lääkäriin pääsyä ja helpottaa terveyskeskusten hoitojonoja. Tässä ns. valinnanvapauskokeilussa yli 65-vuotias voi hakeutua terveyskeskusvastaanoton sijaan yksityisen yleislääkärin vastaanotolle vuonna 2025 kaksi kertaa ja vuosina 2026–2027 kolme kertaa vuodessa.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde totesi lausunnossaan lakiluonnoksen valmisteluvaiheessa, että perusterveydenhuollon saatavuus ja kansalaisten yhdenvertaisuus ei tule merkittävästi paranemaan määräaikaisella, kertaluonteisella Kela-korvausten rahoituksella. Lisäksi lausunnossa todettiin, että sen vaikuttavuudesta ei ole tutkimuksellista näyttöä eikä malli edistä hoidon jatkuvuutta. Malli voi esimerkiksi vaan lisätä perustelematonta painetta erikoissairaanhoitoon yksityisen yleislääkärin lähetteellä lisäten siellä hoitojonoja ja tuottaa epätarkoituksen mukaista terveyspalveluiden käyttöä ja aiheuttaa julkiseen terveydenhuoltoon suuntautuvaa häiriökysyntää.
Valinnanvapauskokeilu heikentää merkittävästi kansalaisten yhdenvertaisuutta saada terveydenhuollon palveluita, sillä pääosin yksityisten suurpalveluyritysten tuottamia terveyspalveluita on saatavilla vain suuremmissa kaupungeissa kuten Oulussa. Terveyskeskusasiakasmaksun suuruisen käyntimaksun lisäksi asiakkaan maksettavaksi jää laboratorio‑, kuvantamisen ja muiden tarvittavien tutkimusten maksut, jotka ovat huomattavia mahdollisesti korotettujen Kela-korvausten jälkeenkin. Harvalla eläkeläisellä on niihin varaa.
Hallitus on varannut kokeiluun 335 miljoonaa euroa vuoden 2027 loppuun. Tuolla summalla hyvinvointialueet olisivat vahvistaneet merkittävästi perustason sosiaali- ja terveyspalveluja, joilla olisi parannettu koko väestön hyvinvointia ja terveyttä. Hyvinvointialueuudistuksen tavoitteena oli yhtenäistää sirpaleista, monikanavaisesti rahoitettua sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää. Suuri vaara on, että kokeilu tekee palveluistamme vaan entistä mutkikkaampia ja tehottomia. Hyvinvointia tukevat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat portaaton kokonaisuus, jossa asiakas/potilas saa tarvitsemansa palvelun ja hoidon. Myös yksityisillä palveluilla on siinä osansa, mutta ei tämän kokeilun muodossa. Toivoa sopii, että kokeilun vaikuttavuudesta saadaan kattavaa, tutkimuksellista tietoa.
Anneli Näppä
Aluevaltuutettu, Pohde