Rent­ta­he­lek­ku: Punai­nen pyö­räi­ly­ky­pä­rä

Alkoi kuu­lua myrs­ky­va­roi­tuk­sia yhä useam­mil­ta radio- ja tv-kana­vil­ta. Nousi kah­vi­pöy­dis­sä kes­kus­te­lu­nai­heek­si turuil­la ja toreil­la. Minä, yksi­na­su­va, van­ha nai­nen tal­len­sin sanan siel­tä ja lauseen tääl­tä. Jo aika hata­raan ja mie­li­ku­vi­tus­ta täyn­nä ole­vaan kal­loo­ni.

Myrs­ky­päi­vä lähe­ni ja huo­ma­sin tark­kai­le­va­ni kotia­ni. Miten­kä­hän käy pation, talon katon ja por­ras­pään? Yhte­nä tal­ve­na run­sas lumi pai­noi por­ras­pään kuis­tin nokal­leen. Jot­ta tuli­ko­han sen tii­moil­ta kiin­ni­tet­tyä niin hyvin, että hir­mu­myrs­kys­sä pys­syy talon kyl­jes­sä kiin­ni. Jää näh­tä­väk­si. Ja pel­ti­kat­to­ni, jota kat­to­re­mont­tia tyr­kyt­tä­vät, nau­res­ke­le­vat nuo­ret mie­het moit­ti­vat! Tele­vi­sios­sa näke­mä­ni, keräl­le rul­lau­tu­van pel­ti­ka­ton kuva kum­mit­te­li sil­mis­sä ja kor­vien välis­sä.

Sit­ten tuo lii­te­ri! Her­ra­jes­tas, kun se rik­ki­näi­nen ikku­na on yhä kor­jaa­mat­ta. Jos hir­mu­myrs­ky puhal­taa just siit­tä suun­nas­ta ja ikku­nan­reiäs­tä, niin ovi len­tää auki ja halot on, ennus­tet­tu­jen tuu­li­met­rien voi­mas­ta, kar­ta­nol­la. Jos vaik­ka pofo­rit ylit­tyy, saa hal­ko­ja hakea naa­pu­ris­ta vis­siin. Eri­tyi­ses­ti kaik­ki irtain pitää vie­dä tie­ten­kin tur­vaan, kyl­lä!

Ja netis­sä sit­ten ker­rot­tiin, mitä ruo­ka­tar­vik­kei­ta pitää vara­ta mah­dol­li­sen pit­kän säh­kö­kat­kok­sen ja kul­kues­tei­den varal­ta. Kävin ruo­ka­kaa­pin kimp­puun. Hert­ti­lei­jaa, kuo­len­ko näl­kään tule­van myrs­kyn aika­na? “Tajusin” asu­va­ni perä­ky­läl­lä. Kyl­lä­kin hyväl­lä sääl­lä taju­ten, vain kol­me kilo­met­riä kes­kus­taan! Että eikö yhtään her­ne­keit­to­purk­kia ole kaa­pis­sa? On kol­me. Rau­ho­tu, sanoin itsel­le­ni. Entä maka­ro­nia, suo­laa, näk­kä­riä, tee­tä, kah­vea!? Pal­jon kah­vea pitää olla. Ilman kah­vea on, keleis­tä huo­li­mat­ta, hen­gen läh­tö lähel­lä. Näin jo itse­ni keta­rat suo­ra­na tyh­jän ruo­ka­kaa­pin edes­sä. Ei edes kah­vea osan­nut rauk­ka vara­ta hir­mu­myrs­kyn varal­le, otsik­ko Ran­ta­poh­jas­sa?

Entä se vir­ta­puo­li, kun säh­köt menee? “Koto­na pitää olla sprii­kei­tin, kynt­ti­löi­tä, pat­te­ri­lamp­pu. Tie­ten­kin tuli­tik­ku­ja ja ladat­tu kän­nyk­kä”, luet­te­li vähä­tuk­kai­nen, toh­to­rik­si­väi­tel­leen näköi­nen mies­hen­ki­lö A-stu­dios­sa. Onhan minul­la sprii­kei­tin, muis­tin. Niil­tä ajoil­ta, kun telt­tail­tiin per­heen kans­sa. Se oli -85 ja -90 luvuil­la. Haloo! Ei tai­da sii­nä enää pir­tua olla, jos on koko Tran­gi­aa­kaan enää? Varas­tos­ta pitää käy­dä tar­kis­ta­mas­sa. Otin pape­ria ja kynän. Eihän näi­tä kaik­kia muis­ta, jos ei kui­va­mus­te­ky­näl­lä kir­joi­ta ylös. Pat­te­ri­lam­put, kak­sin kap­pa­lein, hain heti­mi­ten pöy­däl­le. Sen tein rin­nat rot­tin­gil­la. Tun­sin ylpeyt­tä sii­tä, että omis­tan kak­si lamp­pua. Vaik­ka en ole tip­paa­kaan toh­to­rik­si­väi­tel­leen näköi­nen. Ja kai­kek­si hyväk­si vie­lä nais­hen­ki­lö!

Saman­lai­sia ohjei­ta antoi­vat nyt Suo­mes­sa, niin kuin Ame­ri­kan Mia­mis­sa ja Flo­ri­das­sa. Tor­naa­tot ruu­kaa siel­lä pyyh­käis­tä pal­mut nurin myrs­ky­ai­koi­na. Käs­ket­tiin pysyä sisä­ti­lois­sa, kun myräk­kä alkaa. Pahal­ta kui­ten­kin tun­tui aja­tus konot­taa pir­tis­sä, kun taka­pi­han koi­vu kaa­tuu nis­kaan. Tähän pitää kyl­lä kysyä tar­ken­nus­ta: onko sekään tur­val­lis­ta? Pelot­taa jo alkoi.

Tul­vis­ta myös varoit­ti­vat. Meil­lä­kin lah­del­ta saat­taa meri­ve­si tul­la por­tail­le? Käs­ket­tiin varau­tua evak­koon läh­te­mi­seen. Niin kova kuu­lem­ma myrs­ky voi nyt olla. Minun hää­tyi kes­kus­tel­la läheis­te­ni kans­sa, kun mie­tin, uskal­lan­ko jää­dä kotiin ollen­kaan. Vakuut­te­lu­jen jäl­keen pää­tin olla rei­pas ja jää­dä.

Ennus­tet­tu­na myrs­ky­päi­vä­nä nou­da­tin annet­tu­ja ohjei­ta. Auto oli katok­ses­sa keu­la val­mii­na läh­tö­suun­taan, tank­ki täyn­nä. Töp­pö­set ja kel­tai­set kumi­saap­paat tuu­li­kaa­pis­sa. Menos­sa, kuin palo­mie­hil­lä. Etei­ses­sä odot­ti kas­si pakat­tu­na evak­koon läh­dön varal­le. Köö­kin pöy­däl­lä pat­te­ri­lam­put, kynnt­ti­löi­tä ja tuli­ti­kut. Työ­pöy­däl­lä toi­mi­va Tran­gia­kei­tin ja sii­nä pir­tu. Ruo­ka­kaa­pis­sa muo­naa monek­si päi­väk­si ja kah­vea.

Vet­tä satoi vaih­te­le­vin mää­rin koko päi­vän. Tuu­li yltyi välil­lä erit­täin kovak­si. Myrs­kyk­si sitä ei mie­les­tä­ni voi­nut sanoa. Säh­köt kat­ke­si­vat het­kek­si pari ker­taa. Päi­vä kului hir­mu­myrs­kyä odo­tel­les­sa. Erit­täin hyväl­tä mais­tui­vat kah­vet. Her­ne­keit­toa söin, ihan tule­mat­to­man myrs­kyn kun­niak­si. Nuk­ku­maan men­nes­sä­ni tuu­li ulvoi lii­te­rin­kin nur­kis­sa ja vet­tä satoi Este­rin mal­liin.

Hyviä neu­vo­ja antoi­vat tie­do­tus­vä­li­neet ja kans­saih­mi­set. Kii­tos niis­tä! Pää­ni las­kin tyy­nyl­le kuta­kuin­kin huo­jen­tu­nee­na. Varal­ta otin yöpöy­däl­le punai­sen pyö­räi­ly­ky­pä­rä­ni.

Rent­ta­he­lek­ku