Har­taus: Rukous­sun­nun­tai ja äitienpäivä

Tule­va­na pyhä­nä vie­täm­me kir­kos­sa rukous­sun­nun­tai­ta. Samal­la juh­lim­me äitien­päi­vää. Äitien­päi­vä on minul­le tär­keä päi­vä muis­taa äitiä ja mum­mu­ja. Iso­van­hem­mat ovat jo nuk­ku­neet pois, mut­ta hei­dän muis­ton­sa elää vahvana.

Monien mui­den tavoin äiti­ni opet­ti minul­le ilta­ru­kouk­sen, jon­ka hän oli oppi­nut omal­ta äidil­tään. Useat iso­äi­dit ovat ker­to­neet, että he rukoi­le­vat las­ten ja las­ten­las­ten puo­les­ta iltai­sin. Näin olen voi­nut sanoa rip­pi­lei­rin alus­sa, että olem­me rukouk­sen lap­sia. Mei­dän puo­les­tam­me on rukoil­tu, kun olem­me läh­te­neet rippileirille.

Kai­kil­la meil­lä on vain yksi äiti. Tämän olen kuul­lut, kun suru on kos­ket­ta­nut lähel­tä. Äideil­lä on eri­tyi­nen paik­ka mei­dän sydä­mis­säm­me. Äidin teh­tä­väs­sä ei tar­vit­se yrit­tää täydellisyyttä.

Rukouk­sel­la on val­ta­va voi­ma. Lyhyt­kin rukous tai huo­kaus Kaik­ki­val­ti­aan puo­leen, voi antaa sydä­meen voi­maa, jol­la sel­vi­ää haas­ta­vas­ta tilan­tees­ta. Muis­tan kun pie­ne­nä pel­kä­sin ham­mas­lää­kä­riin menoa, no koto­na oli ope­tet­tu rukoi­le­maan; autos­sa ja ter­veys­kes­kuk­sen aulas­sa lausuin hil­jai­sen rukouk­sen, että kaik­ki meni­si ilman kipuja.

Olles­sa­ni rau­han­tur­vaa­jien pap­pi­na Liba­no­nis­sa, rukoi­lin enem­män kuin taval­li­ses­ti. Tun­tui, että rukous antoi voi­maa ja rau­hoit­ti mie­len uhkaa­vil­ta näyt­tä­vis­sä tilan­teis­sa. Ajat­te­lin, että kävi miten kävi, kaik­ki on Kor­keim­man käsissä.

Suu­rin esi­ru­koi­li­ja ja rukoi­le­mi­sen opet­ta­ja on Jee­sus Kris­tus. Kun ope­tus­lap­set kysyi­vät miten hei­dän tuli­si rukoil­la, Jee­sus opet­ti heil­le Isä­mei­dän-rukouk­sen. Ris­til­lä Kris­tus rukoi­li pahan­te­ki­jöil­leen armoa: ”Isä anna heil­le anteek­si, sil­lä he eivät tie­dä, mitä he teke­vät” (Luuk. 23:34).

Eräs puhut­te­le­va koh­ta löy­tyy mart­tyy­ri Ste­fa­nok­sen ker­to­muk­ses­ta. Kun hän­tä oltiin kivit­tä­mäs­sä kuo­le­maan, Ste­fa­nos kat­soi tai­vas­ta koh­ti ja näki Jee­suk­sen rukoi­le­van hänen puo­les­taan (Apt: 7). Kivi­tyk­sen ajan Ste­fa­nok­sen ker­ro­taan rukoil­leen pol­vil­laan kivit­tä­jien­sä puolesta.

Tänä kevää­nä olen oppi­nut uuden las­ten­vir­ren, jos­sa ker­ro­taan rukou

Timo Koso­la.

kses­ta. Oli kos­ket­ta­vaa kuul­la las­ten lau­la­ma­na tämä kau­nis vir­si kin­ke­rien yhtey­des­sä. Sii­nä lau­le­taan seu­raa­vas­ti: ”Rukous on sil­ta luok­se Juma­lan. Rukous on pol­ku luok­se aut­ta­jan. Rukous on lin­tu, joka len­tää tai­vaa­seen. Rukous tuo rau­han sydämeen.”

Lopuk­si haluan toi­vot­taa oikein hyvää ja siu­nat­tua äitien­päi­vää kaikille!

Timo Koso­la, Iin seu­ra­kun­nan kappalainen