Ajankohtaista
Työntekijämäärän lasku kiihtyi jälleen, sesonkitöitä viime kesää vähemmän
Työntekijämäärä laski kesäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä ‑3,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä majoitus- ja ravitsemusala.
Lue lisääRiista-alueelle 3 823 hirvenpyyntilupaa
Suomen riistakeskus Oulu on myöntänyt toimialueensa viidelle hirvitalousalueelle yhteensä 3 823 pyyntilupaa tulevalle hirvenmetsästyskaudelle. Myönnetty lupamäärä on noin 6 prosenttia pienempi kuin vuonna 2023 jolloin pyyntilupia myönnettiin 4 075 kappaletta. Yhdellä hirvieläimen pyyntiluvalla on mahdollista kaataa joko yksi aikuinen tai kaksi vasaa. Siten tämänvuotisella pyyntilupamäärällä on mahdollista kaataa noin 4 800 hirveä.
Lue lisääNallikarin vesi jälleen uimakelpoista
Viime viikolla Oulun kaupunki antoi suosituksen välttää uimista Nallikarissa ulosteperäisten bakteerien vuoksi. Suositus purettiin perjantaina, sillä keskiviikon ja torstain uimavesinäytteissä…
Lue lisääRantapohjan tietovisa 14.7.2024
Kysymykset 1. Minkä sortin asuste on sydvesti? 2. Ennen loppukuussa alkavia olympialaisia on nuorin suomalainen kesäkisojen kultamitalisti Tomi Poikolainen. Mikä…
Henna Anuntille kolmoisvoitto ja Maija Kumpula maailmantilaston kärkeen 200 metrillä
Viime viikonloppuna kisattiin Oulussa Suomen Aikuisurheilijoiden SM-kisat ja kisoissa oli mukana urheilijoita laajasti Rantapohjan alueelta. Oulun Pyrintöä edustava haukiputaalainen Henna Anunti voitti 45-vuotiaiden sarjoissa korkeushypyn (155), pituushypyn (4.72) ja 80 metrin aidat (13.20) ja kuulassa hän sijoittui viidenneksi tuloksella 9.10. Korkeushypyssä Anunti yritti vielä ylittää korkeuden 161, mutta pudottaen sen kolme kertaa. Tulokseensa hän oli kuitenkin tyytyväinen, kuten myös siihen, että sai kisata terveenä.
Autokauppa hiljeni
Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa 2024 rekisteröitiin uusia henkilöautoja 6 764, mikä oli 26 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaiken kaikkiaan kesäkuussa rekisteröitiin 12 016 uutta ajoneuvoa. Ensirekisteröinnit vähenivät 23 % edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.
Karhun jälki löytyi Ylikiimingistä kilometrin verran asutuksesta, asiantuntijan mukaan marjastajat ja kyläläiset voivat kuitenkin olla ja liikkua alueella turvallisin mielin
Jesse
Toimittajalta: Lomalle kopiokohteeseen?
Kesällä mielen valtaa halu vaihtaa hetkeksi maisemaa, tehdä ja nähdä jotakin muuta kuin mitä tavallisessa kaamosarjessa. Nyt matkailun kuuma trendi…
Pohde suosittelee puutiaisaivotulehdusrokotteen ottamista
Oulun seudulla on tänä kesänä ollut useita sairaalahoitoa vaatineita punkkien levittämää puutiaisaivotulehdustapausta. Pohde suosittelee kaikkien rannikkokunnissa asuvien harkitsevan rokotteen ottamista. Rokote on sitä tarpeellisempi, mitä enemmän oleskelee ja liikkuu luonnossa sulan maan aikana. Luonnossa liikkuvien tulisi suojautua vaatetuksella punkeilta sekä tehdä punkkitarkastus, ohjeistaa Pohde.
Rantapohjan tietovisa 7.7.2024
Kysymykset 1. Mitä nykyisissäkin lehdissä tavallista pohdittavaa ilmestyi ensi kerran New York World-lehden viikkoliitteessä 21.12. 1913? 2. Vuonna 1929 upposi…
Nuori tarvitsee vanhemman tukea ja harjoitusta mönkijää hankkiessa
Monien nuorien ensimmäinen ajoneuvo on nykyään traktorimönkijä mopon tai mopoauton sijaan. Vaikka nuori ei sitä itse välttämättä myöntäisi, tarvitsee hän vanhemman tukea mönkijää hankkiessa. Liikenneturva muistuttaa vanhempia huolehtimaan, että nuoren menopeli, ajokortti ja valmiudet toimia kuljettajana ovat liikenteeseen sopivat.
Kesäkuussa 24 hukkunutta
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämien ennakkotilastojen mukaan kesäkuussa hukkui 24 ihmistä.
Ookko nää kuullu: Vanarannan mysteeri ja muita kesäkuulumisia
Rantapohjasta 17.11. 1977
Nuorimies halusi tunnustaa hääpäivän aamuna morsiamelleen seikkailut, joita hänellä oli ollut muiden tyttöjen kanssa.
– Mutta kultaseni, vastahan sinä kolme päivää sitten kerroit naisseikkailuistasi.
– Niin…, mutta haluaisin pitää sinut ajan tasalla, vastasi sulho.
M.N. Onkamo
Päättäjätä, Anneli Näppä: Oulun kaupungin ja Pohteen arviointia vuodesta 2023
Oulun kaupungin ja Pohteen tarkastuslautakunnat ovat arvioineet viime viikkojen aikana kuinka valtuustojen asettamat vuoden 2023 toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa…
Rantapohjan tietovisa 30.6.2024
Kysymykset 1. Millä nimellä kutsutaan tunnetta, että on kokenut saman aiemminkin? 2. Kuka periksi antamaton sotilas tunnetaan (Koljon)Virran taistelusta Runebergin…



