Toimittajalta: Järki päässä marjaan
Aktiivisin marjastuskausi alkaa olla käsillä. Metsistä haetaan ensin mustikkaa ja hillaa ja syksymmällä puolukkaa. Myös sienestäjät lähtevät liikkeelle.
Lue lisääAktiivisin marjastuskausi alkaa olla käsillä. Metsistä haetaan ensin mustikkaa ja hillaa ja syksymmällä puolukkaa. Myös sienestäjät lähtevät liikkeelle.
Lue lisääPohjois-Pohjanmaalla oli kesäkuun lopussa noin 24 800 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 600 (+7 %) enemmän kuin vuosi sitten, kertoo maakunnan ELY-keskus. Työttömien määrä kasvoi toukokuusta 8 prosenttia (+1 900 hlöä), mikä selittyy osittain kesäkuukausien aikana oppilaitoksista valmistuneiden tulosta työllisyyspalveluiden asiakkaiksi. Kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 1 600, mikä on vajaa 100 lomautettua vähemmän kuin vuosi sitten. Lomautukset kohdistuivat muun muassa kirvesmiehiin, koulunkäyntiavustajiin ja talonrakentajiin.
Lue lisääMaa- ja metsätalousministeriön ruokastrategian valmisteluun liittyvä verkkokysely keräsi kevättalvella välisenä aikana yhteensä 3 768 vastausta. Kysely ylitti odotukset niin vastaajamäärän kuin sisällön monipuolisuuden osalta. Vastaajat edustivat laajasti ruokajärjestelmän eri osapuolia, suurimpina ryhminä kuluttajat ja alkutuottajat.
Lue lisääLotto: 3, 12, 16, 21, 25, 27, 34. Lisänumero: 2. Plusnumero: 22. Voitonjako: 7 oikein — kpl, 6+1 oikein 1 kpl 144 202,41 e, 6 oikein 1395,13 e, 5 oikein 40,71 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2 e, Plus oikein — e.
Viking Lotto: 1, 2, 9, 14, 29, 46. Vikingnumero: 2 Plusnumero: 7. Voitonjako: 6+1 oikein — kpl, 6+0 oikein — kpl, 5+1 oikein –1kpl 41 110,09 e, 5 oikein 939,34 e, 4+1 oikein 56,98 e, 4 oikein 25,50 e, 3+1 oikein 9,66 e, 3 oikein 4,83 e, plus oikein — e.
Eurojackpot pe 18.7.: 10, 12, 21, 25, 39. Tähtinumerot: 2, 4. Voitonjako: 5+2 oikein — kpl, 5+1 oikein 5 kpl 536 198,00 e, 5 oikein 215 993,30 e, 4+2 oikein 3958,60 e, 4+1 oikein 269,90 e, 3+2 oikein 138,50 e, 4 oikein 103,60 e, 2+2 oikein 22,30 e, 3+1 oikein 17,60 e, 3+0 oikein 16,30 e, 1+2 oikein 11,90 e, 2+1 oikein 9,10 e.
Tiistai-Jokeri: 3 6 1 3 5 4 2 Voitonjako: 7 oikein — kpl.
Keskiviikko-Jokeri: 5 1 8 6 4 7 0. Voitonjako: 7 oikein — kpl.
Perjantai-Jokeri: 9 1 7 6 2 9 2. Voitonjako: 7 oikein — kpl.
Lauantai-Jokeri: 3 8 8 9 8 1 6. Voitonjako: 7 oikein — kpl.
Lauantaivakio: XX1 212 X21 2X22. Voitonjako: 13 oikein 2 kpl 34 846,04 e, 12 oikein 2489,00 e, 11 oikein 126,96 e, 10 oikein 23,25a e.
Lue lisääSuomessa oli vuoden 2024 lopussa kaikkiaan 495 145 kesämökkiä, kertoo Tilastokeskus.
Ruokaviraston viranomaisvalvonnan ja ‑tutkimusten tulosten mukaan elintarviketurvallisuus on Suomessa yleisesti hyvällä tasolla. Vuonna 2024 elintarvikevalvonnan tarkastuksia tehtiin lähes 24 000 kappaletta, joka on 5 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Tarkastusten tuloksista lähes 84 % oli oivallisia ja hyviä.
Sunnuntaina hieman ennen puoltayötä hätäkeskus ilmoitti poliisille, että moottoripyöräilijä oli törmännyt poroon Yli-Tannilassa. Poliisin partio tapasi paikalta motoristin, joka kertoi ajaneensa Pudasjärveltä Yli-Iin suuntaan suoralla tieosuudella, kun poro oli juossut tielle. Hän oli yrittänyt väistää poroa siinä onnistumatta. Vauhtia moottoripyörällä oli noin 80 kilometriä tunnissa.
Kysymykset 1. Minkä värinen olympiarengas on alhaalla vasemmalla? Sen sanotaan symboloivan Aasiaa. 2. Minkä kirjan päähenkilö on matkailija Phileas Fogg? 3.…
Ilmatieteen laitoksen torstaina 17. heinäkuuta tekemän ennusteen mukaan helteinen sää jatkuu Suomessa pitkälle ensi viikkoon. Säätä lämmittänyt laaja-alainen korkeapaineen alue ulottuu viikonloppuna ja ensi viikon aikana Norjanmereltä Luoteis-Venäjälle asti, mikä pitää sään suuressa osassa maata selkeänä ja helteisenä.
Oulun poliisilaitoksen alueella oli runsaasti tehtäviä keskiviikkona ja torstain vastaisena yönä, kerrotaan poliisista. Tehtäviä oli koko poliisilaitoksen alueella yli 400,…
Yksi kesän odotetuimmista ja suurimmista tapahtumista valtaa Äimäraution raviradan alueen elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Vuodesta 1924 lähtien järjestettyjä Kuninkuusraveja on järjestämässä…
Riemu oli HauPan miesten pukukopin katossa Kolmosen ottelun jälkeen viime torstaina, kun oululainen Villan Pojat oli kaatunut 2–4 lukemin. Pateniemen pienehkö kenttä on ollut vaikea paikka puttaalaisille viime vuosina pelata, mutta nyt taika murtui.
Vuonna 2024 riistanhoitomaksun suoritti noin 302 000 metsästäjää, eli suunnilleen sama määrä kuin vuonna 2023. Riistanhoitomaksun maksaneiden miesten määrä on viimeisen 15 vuoden aikana ollut laskussa, kun taas riistanhoitomaksun maksaneiden naisten määrä on kasvanut vuosittain. Vuonna 2024 noin kymmenesosa riistanhoitomaksun maksaneista oli naisia. Metsällä kävi noin kaksi kolmasosaa riistanhoitomaksun maksaneista, eli 196 000 metsästäjää.
Rantapohjan näköislehdessä ilmeni tänään ongelmia, eikä näköislehti ilmestynyt ajallaan. Palvelujen tuottajataho selvitti ongelman, ja nyt näköislehti on tilaajien luettavissa. Pahoittelemme…