Katujen roskaaminen
Minun mielestäni roskaamista pitäisi vähentää. Eläimet voivat syödä muovia tai muuta roskaa ja tukehtua niihin. Muutenkin roskaus aiheuttaa luonnolle harmia.
Lue lisääMinun mielestäni roskaamista pitäisi vähentää. Eläimet voivat syödä muovia tai muuta roskaa ja tukehtua niihin. Muutenkin roskaus aiheuttaa luonnolle harmia.
Lue lisää“Kansa on puhunut ja pulinat pois.” Näin kommentoi aikoinaan tunnettu valtiomies Johannes Virolainen silloisten eduskuntavaalien tulosta.
Lue lisääTimo Ylitalo kirjoitti Rantapohjassa 18.4. Iissä tapahtuvasta ruokajakelusta sellaista, mikä antaa aiheen kommenttiin. Ruoanjako on allekirjoittaneelle tuttua, sillä olin toiminnassa mukana nelisen vuotta Järjestötalolla. On hyvä, että Iin Helluntaiseurakunta on ottanut ruoanjakelun hoitaakseen.
Lue lisääLuin lehdestä, että Suokkosen tien varteen rakennetaan aurinkovoimala. Jos kyse on peltoalueesta, niin kuinka tämä vaikuttaa linnustoon? Alue on merkittävä muuttolintujen levähdys- ja ruokailupaikka. Sekä monien lajien pesintäaluetta.
Lue lisääIsänmaan edun ajamisen tulee olla poliitikon ja puolueen tärkein tavoite. Keskustan tavoitteena eduskuntavaaleissa oli riittävä luottamus hallitusvastuun kantamista varten. Vaaleissa keskusta kuitenkin koki historiallisen vaalitappion.
Paljon puhutaan nuorista ja siitä, että he eivät ole valmiita työelämään tullessa. Kouluissa taas puhutaan siitä, että oppimistulokset ovat laskeneet ja olemme valuneet kilpailussa yhä alemmas. Samaan aikaan Twitter ja Tiktok ovat yhä suuremmassa roolissa kommunikoinnin suhteen niin meillä kuin maailmalla. Mitä tämä kertoo meistä ja tilanteesta?
Vuosikaupalla on jappastu tyhjänpäiväisyyksiä rautateiden kehittämisestä kolmiossa Helsinki-Tampere-Turku. Nämä varttitunnin aikasäästön hankkeet paitsi tuhoaisivat luontoa myös maksaisivat ainakin viisi miljardia euroa. Yhtä tyhjän kanssa.
Suomessa käydään tänään metsäkiistelyä siitä, että hiilinielut olisivat romahtamassa. Tämän mukaan puuston kasvu olisi hidastumassa.
Olipa mukava käydä Heiton talolla kuntotansseissa tiistaina 4.4. Kerta oli ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen! Veteraanijaosto Vierivät Kivet järjestää tanssit joka toinen tiistai. Oli kivaa tanssia leppoisissa ja kotoisissa tunnelmissa orksesterin tahtiin. Väkeä oli paljon.
Vuoden 2008 keväällä Iin kunnassa suunniteltiin pienten koulujen lakkauttamisia ja oppilaiden kuljettamista isoon keskustan alueen kouluun kaikkialta kunnasta. Joukko asiasta huolestuneita vanhempia kokoontui yhteen pohtimaan, miten oppilaiden äitien ja isien mielipide asiasta saataisiin kuuluviin ja päättäjien tietoon. Syntyi Iin koulujen yhteinen vanhempainyhdistys, joka myöhemmin sai nykyisen nimen Iin alueen vanhemmat ry. Mukana on vuosien varrella ollut vanhempia kaikista Iin kunnan kouluista ja myös päiväkoti-ikäisten vanhempia.
Anni Siipola ja Emmi Luhtanen, Haukiputaan koulu, kirjoitatte asiaa nuorten sivulla Rantapohjassa 13.4. Tasa-arvoinen ja tasavertainen yhteistyö ja kohtaaminen opitaan jo koulussa. Koulun, erityisesti opettajien ja muun henkilökunnan malli on oppimiselle tärkeää.
Aika turhaa touhua tuo ruokajakelu. Ihmisillä hyvät autot ja pahimmilla 2. Odotetaan vuoronumerolla leipää tai mitä vain sattuu olemaan. Kaikilla paikalla olevilla on varaa ostaa ruokansa jne.
Torstaina 6.4 pojat kertoivat Vesi-Jatulista. Kyllä oli täyttä huuhaata koko juttu. Itse käyn kolme kertaa viikossa ja aina on siivoja töissä.T oiset kävijäkin kertovat, että Vesi-Jatuli on Oulun seudun siistein uimahalli. En ole kertaakaan löytänyt purkkaa seinältä enkä muutakaan törkyä. Liukumäkikin on ollut puhdas ja siisti, kun olen lastenlapsia käyttänyt.
Rantapohjassa oli 6.4. kirjoitus otsikolla “Vesi-Jatuli on huonoin uimahalli Oulun seudulla”. Kirjoitus oli täynnä paikkansapitämättömiä väitteitä epäsiisteydestä ja muista vioista. Vesi-Jatuli on toimivuudeltaan erinomainen, ja tilat ovat siistit, koska niitä siivotaan koko ajan. Henkilökunta on ystävällistä. Vesijumpat ja muut aktiviteetit tuottavat iloa suurelle joukolle ihmisiä. Haluan kiittää siitä, että Vesi-Jatuli on aikanaan rakennettu Haukiputaalle – ja uskon, että suuri käyttäjäkunta on kanssani samaa mieltä.
Iin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on jälleen lähtenyt esittämään Olhavan koulun lakkauttamista. Kyseisen esityksen myötä käytännössä pysäytetään Iin väestönkehitys kunnan pohjoisosista, Olhavasta ja Kuivaniemeltä.
Vaalimainokset nyt pois teidenvarsilta!