Katsele kuuntele kevättä
Kevät saapunut on taas
Lue lisääKevät saapunut on taas
Lue lisääEi laittanut kissanomistaja kissaansa kiinni Iin Konissa, vaan pahin mahdollinen pääsi tapahtumaan. Musta pitkäkarvainen kissa tappoi juhannusviikolla koko telkkäpoikueen 5 poikasta. Kissa nähtiin tappamassa poikasia, muttei ehditty väliin. Kissa kyttäsi pöntön alla ja tappoi poikaset sitä mukaan, kun ne hyppivät pöntöstä. Emolintu kutsui poikasiaan rantavedestä vielä usean tunnin ajan.Se ei saanut mukaansa yhtään poikasta. Kaikki kuolivat!
Lue lisääNyt pitäisi kiireesti nostaa haloota lupiinista, tuosta kovaa vauhtia leviävästä haitallisesta vieraslajista (Lupinus), joka on ruvennut kukkimaan teiden varsilla ja talojen liittymissä. Oikea ja helppo ekoteko juuri tällä hetkellä olisi taittaa kaikki kukkivat yksilöt, jolloin tämän vuoden siemenleviäminen estyy. Myöhemmin kesällä ja syksyllä kasvia voisi vähentää poistamalla pikku kuokalla tyvimukulat ja maaduttamalla ne. Missään nimessä niitä ei saa viedä kaatopaikalle tai metsään.
Lue lisääHaukiputaalaisena lukijana olen seurannut Rantapohjasta siellä käytävää talousjätevesien viemäröintihanketta ja ‑keskustelua. Tutkikaapa kaikki liittymispykälät ja aiheutuvat maksut tarkoin. Ettei käy niin kuin täällä Kellossa haja-asutusalueella Oulun Veden kanssa, kun liittymismaksun hinnan määrittelyyn sisällytettiin kaikki maatilalla olevat käyttämättömätkin rakennukset ja tönöt. Lisäksi tietenkin tuli pumppaamon kustannukset.
Lue lisääEi ole ihme, että väkivalta ja lyöminen rehottavat, kun raamattukin kaiken maailman ajan rohkaissut ja oikeuttanut rakkauden osoituksena lyömisen ja kurituksen! Lue Hepr.12: 5–6 ja ihmettele.
Oulun voitto Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026 on otettu riemunkiljahduksin vastaan. Titteli merkitsee meille paljon. Katseet ovat kääntyneet pohjoiseen ja meidän mahdollisuuksiin. Saamme esille hieman omaleimaista, paikallista, luovien alojen harrastajien ja ammattilaisten osaamista. Haluamme tehdä kulttuuri-ilmastonmuutoksen, jossa jokainen kuntalainen pääsee osallistumaan ja osaksi juhlavuotta.
Jatko-sodan jälkeen elettiin voimakasta jälleenrakennusaikaa. Suomelle lankesi maksettavaksi suuret sotakorvaukset ja maalla piti teollistua nopeasti. Nopeasti teollistuva Suomi tarvitsi kipeästi sähköä ja 1940-luvulla paras tapa tuottaa sähköä oli vesivoima. Karjalan menettämisen myötä menetettiin suuret vesivoimavarat Vuoksen vesistössä ja näin päädyttiin valjastamaan Oulujoki ja Kemijoki sähköntuotantoon.
Oulun kaupunki on vuosia harjoittanut säästöihin perustuvaa talouspolitiikkaa. Pahiten tämä politiikka on osunut kaupungin omaan tuottavaan työhön. En ole väheksymässä kumppanuuteen perustuvaa yksityistä tuotantoa. Päinvastoin, olen hakemassa tasa-arvoista ja oikeudenmukaista kohtelua.
Kalastus Iissä on varmaankin suosituin harrastus, osalle vielä ammatti. Lähikalaa syödään paljon, tehdään samalla parasta ilmastotyötä.
Olen todella surullinen siitä että ruoka- ja siivouspalvelut siirrettiin Oulussa oikeistopuolueiden toimesta monikansalliselle yhtiölle. Tämä tarkoittaa sitä että palkat ja etuudet tulevat varmasti heikkenemään. Tästä kärsivät työntekijöiden perheet ansion menetyksinä.