Mar­jan­poi­mi­jat ja ehkä muut­kaan met­säs­sä kul­ki­jat eivät ymmär­rä, kun he hädän tul­les­sa teke­vät sitä isom­paa tar­vet­ta, että jätök­set pitäi­si ymmär­tää myös peittää.

Kau­ko­lii­ken­teen Oulus­ta poh­joi­seen mene­vien lin­ja-auto­jen tuli­si kul­kea Hau­ki­pu­taan kes­kuk­sen kaut­ta, niin poh­joi­seen men­nes­sä kuin siel­tä suun­nas­ta tullessa.

Ihmi­set tyk­kää­vät unel­moi­da, mut­ta kan­nat­tais­ko unel­maa lopul­ta edes toteut­taa?! Sen jäl­keen se lak­kaa tyy­dyt­tä­mäs­tä, eikä tun­nu enää niin nau­tin­nol­li­sel­ta. Unel­man ajat­te­lu ja heku­moin­ti saa aikaan tois­tu­vas­ti hyvien hor­mo­nien ryö­pys­tä aiheu­tu­van onnen­tun­teen, mut­ta unel­man toteu­tues­sa vali­tet­ta­vas­ti vii­mei­sen kerran.

Mikä ihme iiläi­siä tiehoitokuntia/tieisännöijiä vai­vaa kun joka ainoa syk­sy, juu­ri kun mar­ja­poi­min­ta on par­haim­mil­laan, niin kaik­ki Iis­sä sijait­se­vat met­sä­au­to­tiet täy­te­tään val­ta­van kokoi­sel­la terä­vä­reu­nai­sel­la kivimurskeella!

Kun met­sä­ra­has­to hujaut­ti nurk­ka­juu­reen val­ta­van aukon, minul­la auke­si sil­mät. Koti­maam­me met­sis­sä on menos­sa val­ta­va kan­sal­lis­va­ran­non uus­ja­ko ja sii­tä on syy­tä huolestua.