Sotien jäl­keen vie­tet­tiin koti­ky­läs­sä­ni Iin Ala­ran­nal­la Perä­me­ren ja Iijoen koh­taa­mis­pai­kas­sa upeal­la län­teen avau­tu­val­la kilo­met­rien pitui­sel­la hiek­ka­ran­nal­la Juhan­nusyön val­vo­jai­sia, johon keräy­tyi sadoit­tain juhlijoita.

Kou­lus­sa täy­tyi­si tar­jo­ta oppi­lail­le eväs­tä yli kol­men tun­nin päi­viin kou­lu­ruo­an lisäk­si. Kun kou­lu­ruo­ka ei mais­tu ja omia eväi­tä ei ole muka­na on han­ka­la kes­kit­tyä opis­ke­luun, kun vat­sa kurnii.

Monis­sa per­heis­sä, eri­to­ten maa­seu­dul­la, mut­ta myös kau­pun­ki­ko­deis­sa per­hee­seen kuu­luu joku neli­jal­kai­nen ystä­vä, useim­mi­ten koira.

Olem­me kum­pi­kin puo­li­so­ni kans­sa kol­mi­vuo­ro­työs­sä, ja työs­ken­te­lem­me samas­sa Poh­teen orga­ni­saa­tios­sa. Olem­me vii­me vuo­si­na saa­neet suun­ni­tel­la omis­sa kus­tan­nus­pai­kois­sam­me työ­vuo­rom­me itse yhteis­ten peli­sään­tö­jen mukaan. Työ­vuo­roau­to­no­mia on ollut koko työ­uram­me paras uudis­tus, joka on hel­pot­ta­nut oman arjen hal­lin­taa ja paran­ta­nut työs­sä jak­sa­mis­ta. Työ­vuo­ro­jen suun­nit­te­lu yksi­köis­sä on onnis­tu­nut pää­sään­töi­ses­ti erit­täin hyvin, jos­kin toi­si­naan esi­hen­ki­lö on saat­ta­nut lähet­tää säh­kö­pos­tit­se jon­kin­lai­sen Myl­ly­kir­jeen, jos peli­sään­tö­jä ei ole riit­tä­väs­ti huomioitu.