Eläm­me kirk­ko­vuo­des­sa paas­ton aikaa. Muis­tan kuin­ka oma isä­ni viet­ti sitä aina kon­kreet­ti­ses­ti mm. jät­tä­mäl­lä punai­sen lihan pois ate­rioil­taan. Itse olen tänä paas­ton­ai­ka­na päät­tä­nyt kar­sia ruu­tuai­kaa ja lisä­tä pit­kiä käve­ly­lenk­ke­jä lähes joka päi­väl­le. Kun kevät­tä entei­le­vä kir­kas aurin­ko valai­see lenk­kei­li­jän mai­se­maa, tun­tuu kuin mie­li­kin kir­kas­tui­si pimeän ajan ras­kais­ta mietteistä.

Sosi­aa­lis­ta medi­aa seu­ran­nee­na en voi vält­tyä pos­tauk­sil­ta, jot­ka liit­ty­vät joten­kin ihmi­sen ulko­nä­köön. Inter­ne­tis­sä tulee ja menee jat­ku­vas­ti eri­lai­sia tren­de­jä, jot­ka luo­vat pai­nei­ta kenel­le tahan­sa ihmiselle.

Oulun kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­vuo­si alkoi tam­mi­kuus­sa komeas­ti. Teho­vii­kon­lo­pun tapah­tu­mat levit­täy­tyi­vät eri puo­lil­le kau­pun­kia, ja lumi­sa­tees­ta huo­li­mat­ta ihmi­set läh­ti­vät liik­keel­le san­koin joukoin.

Tämän vii­kon sun­nun­tai­na vie­täm­me las­kiais­sun­nun­tai­ta. Las­kiai­se­na monet per­heet läh­te­vät mäen­las­kuun. Mäen las­ke­mi­nen muis­tut­taa mei­tä sii­tä, että las­kiai­nen on las­keu­tu­mis­ta paas­ton aikaan, pää­siäi­sen odo­tuk­sen aikaan. Tänä aika­na saam­me jo hil­jen­tyä pää­siäi­sen sano­man äärelle. 

Kesäl­lä tulee kulu­neek­si kak­si vuot­ta pap­pa­ni pois­me­nos­ta. Pap­pa sai läh­teä rau­has­sa, läheis­ten val­voes­sa hänen vuo­teen­sa vierellä.