Entä, jos unel­mat eivät kan­na? Eläm­me maa­il­mas­sa, jos­sa yhä har­vem­pi lap­si ja nuo­ri uskal­taa unel­moi­da. Tule­vai­suus näyt­täy­tyy synk­kä­nä. Sodat, ilmas­ton muu­tos ja niis­tä seu­ran­nut talou­del­li­nen ahdin­ko ovat monil­le lap­sil­le ja nuo­ril­le arki­päi­vää niin maa­il­mal­la kuin tämän päi­vän Suomessakin.

Kuten tie­de­tään, sodan­jäl­kei­sen Suo­men tari­na hyvin­voin­ti­val­tiok­si hakee ver­tais­taan. Yhteen hii­leen puhal­ta­mi­nen, kova työn­te­ko, kou­lu­tus ja demo­kraat­ti­nen pää­tök­sen­te­ko loi­vat kym­me­nik­si vuo­sik­si olo­suh­teet, jois­sa kave­ria ei jätetty.

Kuo­le­ma on väis­tä­mä­tön osa elä­määm­me, mut­ta sen koh­taa­mi­nen on usein täyn­nä tun­tei­ta ja ris­ti­rii­to­ja. Yksi niis­tä on kysy­mys sii­tä, kuin­ka pian vai­na­ja tuli­si haudata.

Lii­kun­nan ja liik­ku­mi­sen ter­veys­vai­ku­tuk­set ovat meil­lä hyvin tie­dos­sa. Samoin liik­ku­mat­to­muu­den kus­tan­nuk­sis­ta yhteis­kun­nal­le on teh­ty eri­lai­sia las­kel­mia. Sosi­aa­li- ja ter­veys­mi­nis­te­riön asian­tun­ti­ja­kes­kus UKK-ins­ti­tuu­tin suo­si­tuk­sen mukaan ter­vey­den edis­tä­mi­sek­si tar­vit­ta­van aikuis­ten liik­ku­mi­seen mei­dän tuli­si teh­dä sydä­men syket­tä kohot­ta­vaa lii­kun­taa vähin­tään 2,5 tun­tia vii­kos­sa. Suo­si­tuk­ses­sa koros­tuu myös lii­kun­nan moni­puo­li­suus ja säännöllisyys.

Nyt kun kulu­va val­tuus­to­kausi alkaa kään­tyä koh­ti lop­pu­aan, tulee väis­tä­mät­tä miet­ti­neek­si, mitä on saa­tu aikaan ja mitä on vie­lä teke­mät­tä. Tähän vajaa­seen nel­jään vuo­teen on jäl­leen mah­tu­nut pal­jon. Haas­tei­ta, onnis­tu­mi­sia ja jos­kus myös sel­lais­ta hen­kis­tä judoa, jon­ka jäl­keen oli­si mel­kein ansain­nut mus­tan vyön kunnallispolitiikasta.