Kolumnit

Kun­ta­lais­ten mukaan monet asiat pää­tök­sen­teos­sa toi­meen­pa­noas­teel­le ete­ne­vät usein hie­man ver­kal­leen meil­lä kun­nas­sa, jos­kus tun­tuu ettei ollenkaan.

Oulun kau­pun­ki on kas­va­nut ja kehit­ty­nyt voi­mak­kaas­ti vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä. Kas­vu­kes­kuk­se­na sen suu­rim­mat panos­tuk­set koh­dis­tu­vat luon­nol­li­ses­ti sin­ne, mihin väes­tö ja yri­tyk­set keskittyvät.

Entä, jos unel­mat eivät kan­na? Eläm­me maa­il­mas­sa, jos­sa yhä har­vem­pi lap­si ja nuo­ri uskal­taa unel­moi­da. Tule­vai­suus näyt­täy­tyy synk­kä­nä. Sodat, ilmas­ton muu­tos ja niis­tä seu­ran­nut talou­del­li­nen ahdin­ko ovat monil­le lap­sil­le ja nuo­ril­le arki­päi­vää niin maa­il­mal­la kuin tämän päi­vän Suomessakin.

Kuten tie­de­tään, sodan­jäl­kei­sen Suo­men tari­na hyvin­voin­ti­val­tiok­si hakee ver­tais­taan. Yhteen hii­leen puhal­ta­mi­nen, kova työn­te­ko, kou­lu­tus ja demo­kraat­ti­nen pää­tök­sen­te­ko loi­vat kym­me­nik­si vuo­sik­si olo­suh­teet, jois­sa kave­ria ei jätetty.

Kuo­le­ma on väis­tä­mä­tön osa elä­määm­me, mut­ta sen koh­taa­mi­nen on usein täyn­nä tun­tei­ta ja ris­ti­rii­to­ja. Yksi niis­tä on kysy­mys sii­tä, kuin­ka pian vai­na­ja tuli­si haudata.