Mitä kuntavaalit ovat?
Kuntavaalit ovat neljän vuoden välein tapahtuvat vaalit. Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin, jotka päättävät kunnan toiminnasta ja taloudesta.
Lue lisääKuntavaalit ovat neljän vuoden välein tapahtuvat vaalit. Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin, jotka päättävät kunnan toiminnasta ja taloudesta.
Lue lisääIiläisten metsänomistajien Pahkakoskella sijaitsevan enklaavin eli ulkopalstan alueelle ovat nousseet Pahkakosken tuulivoimapuiston ensimmäiset voimalat. Kaikkiaan voimaloita rakennetaan alueelle kolmekymmentä, joista yhdeksäntoista kohoaa iiläisten yhteismetsän alueelle. Loput rakennetaan yksityisten maanomistajien maille, kuitenkin enklaavin rajojen sisäpuolelle, eli niidenkin osalta maanomistajat ovat iiläisiä.
Lue lisääIin Yrityksen yleisurheilukoulussa Iisi Areenassa on on ollut talven aikana vilskettä. Osanottajia on ollut kuutisekymmentä lasta, joista kerrallaan jatkuvasti yli kaksikymmentä. Syksyn ja talven aikana tapahtunut edistyminen on näkynyt liikenopeuden, ketteryyden, lihaskunnon ja kestävyyden parantumisena. Kaikki tuo on näkynyt kehityksenä eri lajeissa. Pituushypyssä alkavat jo ekaluokkalaiset pitää kolmea metriä pilkkanaan. Tällä kertaa oli juoksun ja hypyn lisäksi kolmantena lajina 3 kg:n kuntopallonheitto. Laji on tehokas koko kropan suoritus, joka alkaa jalkateristä ja kulkee käskytysketjuna kehon läpi sormiin.
Lue lisääRantapohjasta 16.11.1978: Lääkäri soitti epätoivoisena putkimiehelle puolenyön jälkeen. “Ikävä vaivata teitä tähän aikaan, mutta kylpyhuoneen vesijohto vuotaa pahasti, tulkaa pian”, hän sanoi. “Sanonpa teille mitä teette”, neuvoi putkimies. “Ottakaa kaksi asperiinia joka neljäs tunti ja pudottakaa ne putkeen. Jollei vuoto ole aamuun mennessä lakannut, niin soittakaa minulle uudelleen.” H.K. Jakkukylä
Lue lisääTalotekninen teollisuus ja kauppa ry:n teettämän kuntapäättäjätutkimuksen vastaajista 45 prosenttia arvioi, että tulevaisuudessa heidän omalla kunnallaan ei ole varaa ylläpitää nykyisenkaltaista kiinteistökantaa ja kolmannes sanoo sen olevan haastavaa.
Iin uudistetussa Vihkosaaren uimalassa kisattiin viime viikonloppuna talviuintikisojen merkeissä. Yksiasteinen Iijoen vesi ei pulahtajia eikä kisaajia hirvittänyt ja tapahtuma houkutteli paikalle kivasti osallistujia sekä yleisöä. Kilpailuihin osallistui yhteensä 55 uimaria, joista moni urakoi useamman matkan päivän aikana. Lisäksi tapahtumassa kävi useita pulahtajia ja ilman ajanottoa radalla uineita.
Paavo Johannes Alajakku Iistä kuoli 10.3. Hän oli 83-vuotias.
Iin Järjestötalon ovi käy tiuhaan tahtiin, kun käynnistymässä on maaliskuisen illan Kohtaa mut ‑kahvila. Kehitysvammaisten Tukiliiton Elämä omaksi ‑jatkohankkeen toimesta järjestetty kahvilatoiminta on Iissä jo tuttua sekä paikallisten kehitysvammaisten piirissä varsin suosittua. Ujostella ei tarvitse, kun kaikki ovat saaneet ja saavat edelleenkin tutustua toisiinsa vapaasti, ja oman tukihenkilön tai avustajan on voinut ottaa mukaan. Vapaaehtoisuuden ohella toiminta on kävijöille ilmaista, minkä ansiosta Kohtaa mut ‑kahvilaan saapumisen kynnyskin on matala.
Pelastuslaitos sai lauantai-iltana hälytyksen tulipalosta Pitsikujalla Iin Ojakylässä. Pelastuslaitos meni paikalle usealla yksiköllä, mutta palo oli sammutettu niiden saapuessa paikalle.…
Rantapohjasta 2.11.1978: Kaukaa maalta lähtivät isä ja hänen tyttärensä käymään kaupungissa. Kaupunkia katsellessa tytär katosi. Isä huolestui ja kyseli vastaantulijoilta, että oletteko nähneet meijän Riitta Makleenaa, se on iso ja komia ja viijellä kolmatta. — E.P. Ii
HOP – hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä ‑hankkeen sekä Iin kunnan hyvinvointipalveluiden yhteisvoimin järjestämät HOP-messut tarjosivat kävijöille monipuolisen kattauksen kunnan alueella toimintaansa pyörittävistä yhdistyksistä, joita esillä oli aina martoista ja eläkeläisyhdistyksistä urheiluseuroihin sekä poliittisiin toimijoihin. Myös useampikin yleishyödyllinen hankeorganisaatio sekä moni palvelualan yritys oli paikalle tullut tarjoamistaan palveluista kertomaan.
Eläkeliiton Iin yhdistyksen jäsenet tekivät neljän päivän kevätretken Iisalmeen Runnin kylpylään 13.–16. maaliskuuta. Mukana oli 23 jäsentä, ja matka tehtiin Hekkasen bussilla.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehittää ja parantaa asiakkaiden yhteydensaantia terveydenhuoltoon. Tavoitteena on, että kaikkiin soittopyyntöihin saadaan vastattua saman päivän aikana. Osalle Pohteen kunnista tulee käyttöön myös suun terveydenhuollon chat.
Iin kunnan johtoryhmä jalkautui keskiviikkoiltana Kuivaniemelle ideoimaan kyläläisten kanssa elinvoimaa lisääviä toimenpiteitä. Vielä muutama minuutti ennen tilaisuuden alkua näytti siltä,.…..
Iin kirkossa ei varmasti jäänyt sunnuntaina kenellekään epäselväksi, että seurakunnan uusi kirkkoherra Ulla Mitrunen on varma siitä, mihin on ryhtynyt.……
Alarannan kyläyhdistys hakee aallonmuodostuskieltoa Tangon- ja Sarriohaarojen vesistöjen alueelle. Kieltoa haetaan alueella jo olevan nopeusrajoituksen lisäksi. Nopeusrajoitus on 10 kilometriä.…..