Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Yrjö Allan Kauppi Iistä kuoli 26.10. Hän oli 98-vuotias.
Lue lisääYrjö Allan Kauppi Iistä kuoli 26.10. Hän oli 98-vuotias.
Lue lisääIin seurakuntatalolla järjestetään marraskuussa kaksi yhteislaulutilaisuutta. Torstaina 13.11. kello 17.30 Gospel-lauluillassa lauletaan punaisen veisukirjan lauluja menneiltä vuosilta, kuten Tuli kirkkoon mies ja lapsi, Riihikirkkohymni ja Kosketa minua Henki. Mahdollisuus on tulla mukaan fiilistelemään rippikouluaikoja musiikin kautta. Lauluniloon johdattaa seurakunnan vapaaehtoisista koostuva yhtye (kitara, piano, viulu, kontrabasso ja perkussiot) ja lauluryhmä.
Lue lisääTämänvuotinen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi järjestetään perjantaina 21.11. Iin Iisi-areenalla. Pohjois-Pohjanmaan Hyvinvointifoorumi järjestetään nyt kahdeksannentoista kerran. Tänä vuonna pureudutaan hyvinvoiviin yhteisöihin ja.…..
Lue lisääIin kunta on yksi Soveltavaa liikuntaa yli kuntarajojen ‑hankkeessa mukana olevista kunnista. Syyskuussa käynnistyneen hankkeen tavoitteena on vahvistaa pienten kuntien.…..
Lue lisääLions Club Ii järjestää 15.11.2025 nyt kolmannen “Auta lasta-auta perhettä” lahjoituskeräyksen Kärkkäisellä. Keräyskampanja näin joulun alla järjestetään siis jälleen yhteistyössä Liikekeskus Kärkkäisen kanssa. Tarkoitus on kerätä teeman mukaisesti tarvikkeita, joilla voidaan avustaa ahdingossa olevia kanssaihmisiä.
Tiistaiaamuna 20.10.1931 klo 05:30 Kemi Oy:n omistama höyryhinaaja FRAM lähti Simosta Iin Ulkokrunniin keräämään karkuun päässeitä pöllejä eli kuitupuita. Iin edustalla oli sitä ennen riehunut myrsky hajoittaen rannikolla olleita puuvarastoja.
Poliisi pyytää yleisöhavaintoja Iissä kadonneesta, miehestä, joka on nähty viimeisen kerran Iissä 29.11.2024. Kadonnut on vuonna 1948 syntynyt, pituudeltaan noin…
Iiläinen Esa Niskala juo tulevana sunnuntaina isänpäiväkahvinsa tavallista fiinimmässä ympäristössä. Kutsu kävi Presidentinlinnaan, jossa Niskalan ja 47 muun isän rintaan…
Kun ensi helmikuu koittaa, olen tullut ajaneeksi nykyisellä autollani 14 vuoden aikana noin 440 000 kilometriä. Se tarkoittaa yli 31 000 kilometriä vuodessa. Matkaa kertyy vuosittain aika paljon enemmän kuin keskimäärin suomalaiselle autoilijalle, mutta toki moni ajaa vielä enemmänkin. Matka merkitsee myös aikaa. Olen viettänyt ratin takana tuhansia tunteja. Ties vaikka auto kestäisi puoleen miljoonaan kilometriin saakka.
Kouluruoka ei maistu, nälkä vaivaa ja kännyköitä ei saa kieltää kouluaikana. Suuria murheita nuorille, mikä kalskahtaa varttuneemman väen korvissa. Ilmaista kouluruokaa ei osata arvostaa, liekö se niin pahaa kuin morkataan? Mikä estää ottamasta omia eväitä kouluun ainakin välipalaksi? Huomio huoltajatkin! Olisiko iso asia ostaa sopivia välipaloja, jotka voi ottaa myös mukaan. Sanotaanko näin, että ilmaisia lounaita ei ole, sen huomaa viimeistään kun astuu työelämään. Moni työssäkäyvä olisi onnellinen päästessään samaan maksuttomaan ruokapöytään kuin koululaiset.
Liikennevakuuttamisvelvollisuus koskee kaikkia moottorikelkkoja ja lisäksi monia muita talviajoneuvoja niiden käyttöympäristöstä riippumatta. Vakuutettavia ovat kaikki sellaiset moottoroidut liikkumisvälineet, joiden paino on yli 25 kg tai nopeus yli 25 km/h. Asiasta muistuttaa Liikennevakuutuskeskus.
Kuivaniemen seurakunnan viimeinen kirkkoherra Matti Kinnunen on siirtynyt eläkkeelle Iin seurakunnan kappalaisen tehtävistä. Kappalaiseksi Kinnunen siirtyi Kuivaniemen ja Iin kuntien…
Poliisi, Tulli ja Liikenneturva valvoivat viime viikolla raskasta liikennettä Iissä osana valtakunnallista valvontaviikkoa. Valvonnan kohteena olivat erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattaminen, kuorman varmistaminen, ajoneuvojen kunto ja ylikuorma. Lisäksi valvontaan liittyi ammattiliikenteen harmaan talouden torjunta.
Pimeään syksyyn tuodaan nykyisin valoa ja toimintaa monenlaisilla tapahtumilla. Maailmalta meille rantautunut pyhäinpäivän aattona vietettävä halloween on nyt ohi. Onneksi.…
Johan Leonard Virranniemi Haukiputaalta kuoli 15.10. Hän oli 86-vuotias.
Mitä olisi maailma ilman vesiä ja viidakoita?, Antakaa niiden olla, ah, antakaa vesien olla ja vaalikaa viidakoita. Eläkööt vedet aina ja eläkööt ruohot pitkin erämaita ja soita. (Gerald Manley Hopkins, 1844–1889)