Aasialaisestakin selvittiin!
Oli pieni mökki, jonka pirtissä ja kamarissa asui pieni perhe. Isä, äiti ja 5–7‑vuotiaat lapset nukkuivat kamarissa. Isä nukkui yksin.…..
Lue lisääOli pieni mökki, jonka pirtissä ja kamarissa asui pieni perhe. Isä, äiti ja 5–7‑vuotiaat lapset nukkuivat kamarissa. Isä nukkui yksin.…..
Lue lisääEtelä-Iilaakson alueelle Iin Pentinkankaalle on tavoitteena sijoittaa teollisuuden lisäksi nykyistä enemmän myös kaupan ja palveluiden toimitiloja. Kunnanhallitus on käynnistänyt alueella.…..
Lue lisääPohjoismaiden suurin hengellinen kesätapahtuma siirtyy vuodella koronaviruspandemian vuoksi. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunta on tehnyt päätöksen Reisjärven Suviseurojen siirtämisestä vuoteen.…..
Lue lisääIin kunta pitää kalatalousvelvoitteiden tarkistamista ja vaelluskalakantojen palauttamista niiden luonnolliseen elinympäristöön hyvänä asiana. Iin kunnan näkemyksen mukaisesti voimalaitosten yhteyteen rakennettavat…
Lue lisääOulun pohjoispuolisilla vesistöalueilla lunta on huomattavasti keskimääräistä enemmän. Tulva Ii- ja Kuivajoella tuleekin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen mukaan olemaan todennäköisesti keskimääräistä suurempi.……
Iin kunnan alueella eiliseen mennessä varmistettujen viiden koronavirustartunnan tartuntaketjut ja altistuneet on pystytty selvittämään. Oulunkaaren kuntayhtymästä kerrotaan, että tartunnat on…
Yli-Olhavan tuulipuiston hankesuunnitelmaa on kehitetty. Osa suunnitelluista voimalapaikoista on poistettu tai siirretty muun muassa muuttolintujen ja muiden luontoarvojen huomioimiseksi. Lisäksi.…..
Iin kunnanhallitus päätti äänestysten jälkeen, että kouluille ei perusteta virka-apulaisrehtorin tehtäviä. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta esitti kunnanhallitukselle, että Haminan ja Valtarin.…..
Iissä on otettu käyttöön omaishoidon kehittämisen vuorovaikutteinen toimintatapa, jota Oulussa on toteutettu jo usean vuoden ajan. Kyse on Oulun seudun.…..
Jos iiläisen Martti Backmanin elämäntietä pitää määritellä yhdellä sanalla, se on autoilu. Hänen syntymänsä aikoihin auto oli Iin tapaisella paikkakunnalla.…..