Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Helvi Kauppinen Iistä kuoli 20.10. Hän oli 92-vuotias.
Lue lisääHelvi Kauppinen Iistä kuoli 20.10. Hän oli 92-vuotias.
Lue lisääOulun Vihreät valitsi syyskokouksessaan uuden hallituksen, jonka uudet jäsenet ovat Onni-Jonatan Matilainen, Antti Pikkarainen ja Artturi Sarvela. Toiseksi puheenjohtajaksi valittiin Marika Koivuniemi.
Lue lisääOSAO:n Haukiputaan ajoneuvoalan yksikkö esitteli viime viikolla tuunatun Opel Astran, joka soitti amispoppia ja välkehti musiikin tahtiin valoteoksena. Näyttävä auto oli esillä yksikön pihalla torstaina ja perjantaina osana Oulu2026-hankkeen Valon kuukauden haastetta.
Lue lisääOulun Perussuomalaiset valitsi uuden hallituksen syyskokouksessaan lauantaina. Paikallisyhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana jatkaa Janne Koskela, joka toimi tehtävässä myös edellisellä hallituskaudella. Koskela on oululainen varavaltuutettu joka toimii myös Kiertokaaren puheenjohtajana.
Lue lisääKurtinhaudan rantametsän polulla ja Ukkolanrannassa Martinniemessä vietetään Lumo-valofestivaalin aluetapahtumaa lauantaina 23.11. Koko perheelle sopivassa retkitapahtumassa on luvassa nuotiotunnelmaa, ja kyläyhdistys tarjoilee lämmintä mehua laavulla. Kävijöitä suositellaan ottamaan mukaan myös omia valonlähteitä.
Maailman arvokkain kello ‑taideteosta aletaan rakentaa tammikuussa entisellä Oravan koululla Kellossa. Taiteilijat Tellervo Kalleinen
Haukiputaan Ahmat kehittävät junioripuolen toimintaansa ja tälle kaudelle Leijonakiekkokoulut on räätälöity uusiksi. Haukiputaan jäähallissa järjestettävät Leijonakiekkokoulut on jaettu 3–5 ‑vuotiaiden.…..
Oulun nuorisovaltuusto ONE on valittu vuosille 2025–2026. Tämän vuoden nuorisovaaleissa annettiin 7 781 ääntä. Se on yli 600 ääntä edellisiä vaaleja enemmän. Nuorisovaltuustoon valittiin 24 varsinaista jäsentä ja kuusi varajäsentä.
Mauno ”Mane” Ukkola, (4.1.1936–6.10.2024) Haukiputaan Heiton pitkäaikainen puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja, syntyi ja kasvoi Haukiputaan Ukkolanperällä Laurin ja Liljan 11-lapsisessa perheessä. Mane oli perheen keskimmäinen lapsi ja oppi jo nuorena työnteon merkityksen. Hän myös huolehti pienemmistä sisaruksistaan äidin tukena, isän varhaisen poismenon jälkeen.
Perämeren rannoilla vietetään tänä syksynä tärkeitä merkkivuosia. Oulun-Tornion väylä on saavuttanut 150 vuoden iän ja Oulun Toppilan sataman 300-vuotispäivää vietetään 24. marraskuuta. Perämeren Pookit ry ja Suomen Majakkaseura kutsuvat kaikki juhlistamaan näitä merkittäviä tapahtumia kulttuuritalo Valveelle Ouluun sunnuntaina kello 13.