Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Kari Olavi Pyörälä Iistä kuoli 27.7. Hän oli 65-vuotias.
Lue lisääKari Olavi Pyörälä Iistä kuoli 27.7. Hän oli 65-vuotias.
Lue lisääPeruskoulut ja päivälukiot aloittavat lukukautensa Oulussa keskiviikkona 6.8. Koulut kertovat lukuvuoden alkamisesta tarkemmin omilla verkkosivuillaan ja Wilman kautta. Esiopetus alkaa.…..
Lue lisääMaanomistajat saavat elokuun alusta voimaan tulleen lainmuutoksen myötä neljäsosan suuremman korvauksen, jos heidän metsäänsä tai maataan lunastetaan yhteiskunnan kehittämiseksi. Nyt.…..
Lue lisääPiispa Henrikistä, Suomen ensimmäisestä nimeltä tunnetusta piispasta kertovat lähteet ovat legendat Pyhän Henrikin ja Pyhän Eerikin legenda sekä kansanruno piispa Henrikin Surmavirsi, Suomen piispainkronikka ja Pyhän Henrikin kulttiin liittyvä kansanperinne. Niiden ym. tietojen pohjalta Henrikiä pidetään historiallisena henkilönä, joka oli syntyään englantilainen kirkonmies ja tuli Ruotsin kautta Suomeen 1150-luvulla järjestämään kirkollisia oloja.
Lue lisääRantapohjasta 29.3.1979: Mies heräsi ja huomasi nukkuneensa “ponniin”. Kiskaistuaan vaatteet päälleen hän juoksi autoonsa, mutta syöksyi muutaman sekunnin päästä takaisin, soitti poliisille ja ilmoitti, että hänen autostaan on ryöstetty ratti, jarrut, kytkin, kaasutin ja vaihdelaatikko. Vähän ajan kuluttua hän soitti uudelleen poliisille ja ilmoitti, että hän oli kiireissään istunut takapenkille. I.Y.
Huh, huh… Mitäpä tähän muuta sanoa? Tässä alushoususillani haen huushollista varjoisinta paikkaa ja hantuukilla leyhyttelen kuumia ilmavirtoja ympäriltäni. Tiedän totta totisesti, että niin teet sinäkin. Voimia kaikille, etenkin huonokuntoisille vanhuksille! Ajatukseni, ne viilentävät, ovat teissä.
“Siitä on aikaa, kun viimeksi näiltä leveysasteilta on päästy Kuninkuusravien pääsarjaan”, kylältä kuuluu. Moni Rantapohjan alueen hevosihminen odottaa jo kovasti…
Onhan tätä vähän noloa myöntää. Asun noin 30 metrin päässä jokirannasta, ja lähimmälle viralliselle uimarannallekin on matkaa vain vähän toistasataa metriä. Mökillä uintipaikka on vielä lähempänä.
Haukiputaan Ahmojen kasvatti Markus Nutivaara on tehnyt sopimuksen Oulun Kärppien kanssa kaudesta 2025–2026. Puolustajana pelaava Nutivaara on edustanut Kärppiä ja hän voitti joukkueen kanssa SM-kultaa ja SM-pronssia.
Poliisi valvoi mopoilevien nuorten kulkupelejä ja ajotapaa ympäri maan. Yli kolmasosa tarkastetuista mopoista oli viritettyjä, selviää Liikenneturvan seurannasta. Osa vanhemmista ei tuntunut ymmärtävän olevansa vastuussa nuorestaan ja tämän moposta.
Suomessa enää vain 55 prosenttia kuudesluokkalaisista osaa uida – vielä vuonna 2016 luku oli 76 prosenttia.
Kuluneen hellejakson on sattunut todella paljon hukkumiskuolemia, ja moni hukkuneista on ollut lapsi tai nuori.
Haukiputaan Myllysaarentielle jo vuonna 2022 alkanut asemakaavan muutos ja tontinjakoprosessi on edennyt asemakaavan muutosluonnoksen esille nähtäväksi asettamiseen. Suunnittelualue on pinta-alaltaan reilu kaksi hehtaaria ja se sijaitsee puolentoista kilometrin päässä Haukiputaan keskuksesta Ukonkaivoksella Myllysaarentiellä.
Yhteysviranomainen eli Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus toteaa antamassaan perustellussa päätelmässä, että Joidenkin vaikutustyyppien osalta Jouttenkankaan tuulivoimahankkeen arviointi on joko jätetty tekemättä tai se on niin puutteellista, ettei yhteysviranomainen voi ottaa kantaa vaikutusten merkittävyyteen.
Opetushallituksen arvion mukaan runsaat 51 000 ekaluokkalaista aloittaa koulunsa elokuussa, mikä on yli tuhat vähemmän kuin viime syksynä. Koulun aloittavien ikäluokka on pienentynyt viime vuosina selvästi: vuonna 2020 ekaluokkalaisia oli vielä noin 60 000.
Lotto: 8, 11, 13, 21, 22, 23, 31. Lisänumero: 5. Plusnumero: 20. Voitonjako: 7 oikein — kpl, 6+1 oikein 2 kpl 76 179,133 e, 6 oikein 1 591,04 e, 5 oikein 43,20 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2 e, Plus oikein — e.
Elsa Annikki Paakkari Haukiputaalta kuoli 13.7. Hän oli 88-vuotias.