Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Ilpo Antero Runtti Kiimingistä kuoli 8.11.2022. Hän oli 52-vuotias.
Lue lisääIlpo Antero Runtti Kiimingistä kuoli 8.11.2022. Hän oli 52-vuotias.
Lue lisääKansanomaisista, mutta ajatuksellisista komedioistaan tunnettu Taru Mäkelä (Varasto) on tehnyt pikkujoulusesongille uuden elokuvan. Ohjaajan edellisen, hyvin menestyneen elokuvan Täydellinen joulu (2019) henkinen jatko-osa Kulkuset kulkuset kertoo jälleen yhdestä totaalisesti pieleen menevästä suurperhejoulusta.
Lue lisääPohjolan Opiston ensimmäinen rehtori Sakari Kiuru on jättänyt maallisen vaelluksen 96-vuotiaana. Riippumatta pitkäaikaisesta sairaudestaan muisti aina elämäniloinen kansansivistysmies ja humanisti vielä loppukesän puhelinkeskustelussamme kysellä ”Haukiputaan kuulumisia”, kuten hän asian ilmaisi.
Lue lisääJos Olkiluoto 3:n tuotanto ei pyörähdä kunnolla käyntiin, on erittäin todennäköistä, että tulevana talvena joudutaan turvautumaan suunniteltuihin kahden tunnin sähkökatkoihin, jotta sähköverkko saadaan pysymään vakaana. Näin uskovat myös Iin Energian toimitusjohtaja Kari Kuusela, verkostopäällikkö Jouni Perälä sekä Haukiputaan Sähköosuuskunnan Juha Sipola. Lisäksi tilanteeseen vaikuttavat erityisen se, tuleeko talvella pitkiä, tuulettomia pakkasjaksoja. Myös muun muassa Norjan vesitilanne antaa oman mausteensa sähkömarkkinoihin.
Lue lisääIin Energia nosti lokakuun alussa sähkönhintojaan. Seuraavasta mahdollisesta korotuksesta päätetään marraskuun loppuun mennessä. Tällä hetkellä Iin Energia myy sähköä asiakkailleen noin 15 sentin kilowattituntihintaan, joka on tällä hetkellä edullisimmasta päästä maassamme. Iin Energia myy sähköä vain Iin kunnan alueelle.
Nokian uuden kampuksen peruskivi muurattiin juhlavasti perjantaina Oulun Linnanmaalla. Kampuksen rakentaminen aloitettiin syyskuussa moottoritien varressa Ritaharjuntiellä sijaitsevalla noin 91 000…
Martinniemeen sijoitettava sahamuistomerkki pystytetään ensi kesän aikana, todennäköisimmin syksyn kuluessa, arvioi Oulun kaupungin kulttuuriperintötyön johtaja Pasi Kovalainen.
Rantapohjasta 13.12.1973: Viime sotien aikaan loppuivat isoista perheistä vuodevaatteet. Eräs pikku poika sanoi äidilleen aamulla katsellen risaista peittoaan, että kyllä sinä saisit tämän jo myydä, johon äiti vastasi, että kenen luulet sen ostavan. Poika sanoi kuitenkin terhakkaasti, että laita pakkohuutokauppaan, niin pakkohan se on jonkun huutaa! H.S. Haukipudas
Haukiputaan Yrittäjät on palkinnut kellolaisen Pitopalvelu Patarouvan vuoden 2022 yrityksenä. Yrittäjäpalkinto ojennettiin yrittäjien vuosikokouksessa ja pikkujouluissa Kerholassa lauantaina.
Haukiputaan lukio palkittiin tiistaina valtakunnallisella Liikkuvat-palkinnolla. Tunnustuksen myönsi Opetus- ja kulttuuriministeriö yhteistyössä Opetushallituksen kanssa. Liikkuvat-palkinnot myönnetään esimerkillisestä työstä lasten ja nuorten liikkumisen edistämisessä.