Kun Olhavan kylätuvan oven avaa, kuuluu sisältä taukoamaton puheensorina ja nenään kiirii kahvin tuoksu. On helppo arvata, että kylän porinapiiri on kokoontunut. Vaikka porinapiirin kävijäkunta on vuosien saatossa jo osin vaihtunut, on uusiakin kävijöitä pirteään porukkaan ilmaantunut. Myös kokoontumisten tarjoiluista huolehtiva kolmikko on uusiutunut, ja nykyisin keittiön puolella touhuavat Eija Kaleva, Irma Kemppainen ja Raija Lahdenperä.
Porinapiirissä muisteltiin sodissa kaatuneita
Pöydän takana vasemmalla kaatuneista esitelmöi Heikki Lahdenperä. Hänestä oikealle Elvi Lehtonen, jonka veli Heikki (Olavi Henrik) Lahdenperä kaatui asemasotavaiheen aikana. Lehtonen oli tuolloin iältään vähän toisellakymmenellä, ja hän muistaa edelleen, kuinka suru-uutinen tavoitti hänet ja äitinsä kesken perunanistutuksen.


