Huo­vi­nen tal­len­si Iitä kirjaksi

Ii – Lyhyt nimi, pitkä historia on Pertti Huovisen neljäs Iin historiaan liittyvä kirja.Ii – Lyhyt nimi, pitkä historia on Pertti Huovisen neljäs Iin historiaan liittyvä kirja.

Pai­kal­lis­his­to­rioit­si­ja Pert­ti Huo­vi­sen pai­kal­li­sis­ta ihmi­sis­tä, tapah­tu­mis­ta ja ilmiöis­tä ker­to­vat jutut ovat Ran­ta­poh­jan luki­joil­le tut­tu­ja jo lähes parin­kym­me­nen vuo­den ajal­ta. Nyt hän on koon­nut kol­mi­sen­kym­men­tä pää­asias­sa Ran­ta­poh­jas­sa jul­kais­tua leh­ti­jut­tua kir­jak­si. Kir­jaa var­ten hän on laa­jen­ta­nut, syven­tä­nyt ja perin­poh­jais­ta­nut aiem­min rajal­li­sen pals­ta­ti­lan takia tiet­tyyn mit­taan kir­joit­ta­mi­aan tari­noi­ta. Muka­na on myös muu­ta­mia aiem­min jul­kai­se­mat­to­mia tekstejä. 

Opet­ta­ja­na työ­elä­män­sä ollut Huo­vi­nen tun­ne­taan his­to­rian­tun­ti­ja­na sekä aktii­vi­se­na urhei­lu- ja kult­tuu­ri­mie­he­nä. His­to­rias­ta hän kiin­nos­tui jo 50-luvul­la kou­lu­lai­se­na Poh­jois-Iin kansakoulussa. 

– Luin kou­lus­sa ensim­mäi­sen his­to­rian­kir­ja­ni kuin romaa­nin. Kir­jan lopus­sa oli his­to­rial­lis­ten tapah­tu­mien vuo­si­lu­ku­ja, jot­ka nekin opin muis­ta­maan. Niis­tä on ollut sit­tem­min pal­jon hyö­tyä tie­to­kil­pai­luis­sa, ker­too myös tie­to­kil­pai­lu­jen har­ras­ta­ja­na ja laa­ti­ja­na tun­net­tu historioitsija. 

His­to­rian opin­toi­hin Huo­vi­nen pala­si täl­lä vuo­si­tu­han­nel­la. Hän val­mis­tui vuon­na 2005 erin­omai­sin arvo­sa­noin filo­so­fian mais­te­rik­si pää­ai­nee­naan Suo­men ja Skan­di­na­vian historia. 

– Huo­ma­sin, että opin­toi­hin kuu­lui minul­le hyvin­kin tut­tu­ja asioi­ta. Opin­to­jen myö­tä tuli­vat tutuk­si tut­ki­mus­me­to­dit ja muo­to­sei­kat, jois­ta on sit­ten ollut hyö­tyä näis­sä kirjoituksissani.

Huo­vi­nen muis­te­lee, että ensim­mäi­nen Ran­ta­poh­jas­sa jul­kais­tu hänen kir­joit­ta­man­sa pai­kal­lis­his­to­rial­li­nen artik­ke­li ker­toi Pek­ka Vesai­ses­ta. Nyt tuo­kin jut­tu on tal­len­net­tu kir­jaan laa­jen­net­tu­na. Uut­ta tie­toa kir­jas­sa on esi­mer­kik­si Vesai­ses­ta romaa­nin vuon­na 1894 kir­joit­ta­nees­ta niin ikään Iis­sä asu­nees­ta San­te­ri Iva­los­ta.

Huo­vi­nen ker­too, että jutut läh­te­vät liik­keel­le eteen tule­vas­ta kiin­nos­ta­vas­ta aihees­ta, hen­ki­lös­tä tai tapah­tu­mas­ta. Usein läh­tei­den äärel­le pää­se­mi­ses­sä aut­taa tiet­ty piir­re hänen muistissaan.

– Muis­tan usein, mis­tä olen luke­nut jos­tain aihees­ta ja löy­dän sen perus­teel­la fak­to­ja asioista. 

Kiin­nos­ta­va Iin his­to­ri­aan liit­ty­vä asia voi tul­la eteen mis­sä vain. Esi­mer­kik­si syk­syl­lä 2020 Ran­ta­poh­jas­sa jul­kais­tu ja nyt kir­jaan laa­jen­net­tu tari­na Otto Len­nart­ti Poh­jan­hei­mos­ta läh­ti liik­keel­le Iin hautausmaalta.

– Kul­jin hau­taus­maal­la siel­lä vetä­miä­ni opas­tus­kier­rok­sia val­mis­te­le­mas­sa. Qvick­strö­min suku­hau­dal­la huo­mio­ni kiin­nit­tyi paa­den yhdel­lä sivul­la ole­vaan evers­ti­luut­nant­ti Otto Len­nart­ti Poh­jan­hei­mon nimeen. Aloin ihme­tel­lä, mik­si nimi on siinä. 

Kir­jak­si Huo­vi­nen pää­tyi kokoa­maan leh­tiar­tik­ke­lei­taan pal­jol­ti ylei­sön pyynnöstä.

– Monet ker­toi­vat lei­kan­neen­sa tal­teen leh­des­sä jul­kais­tu­ja jut­tu­ja­ni. Sil­loin täl­löin joku on kysel­lyt, sai­si­ko nii­tä kirjaksi. 

Kova­kan­ti­ses­sa Ii – Lyhyt nimi, pit­kä his­to­ria ‑kir­jas­sa on 200 sivua. Jut­tu­jen lisäk­si sii­nä on noin 130 kuvaa. Kir­jan jutut on jao­tel­tu vii­teen osaan. Ensim­mäi­ses­sä ker­ro­taan kan­sa­lais­ten edus­ta­jis­ta eli yhteis­kun­nal­li­sis­ta toi­mi­jois­ta. Toi­ses­sa osas­sa ker­ro­taan Iin elin­kei­noe­lä­mään vai­kut­ta­neis­ta ihmi­sis­tä. Kol­man­nes­sa osas­sa on muka­na sodis­sa tai vas­taa­vis­sa teh­tä­vis­sä vai­kut­ta­nei­ta hen­ki­löi­tä. Nel­jän­nes­sä osas­sa ker­ro­taan kult­tuu­ri­per­soo­nis­ta, vii­den­nes­sä urhei­lusan­ka­reis­ta. Lopuk­si pää­dy­tään Iin Kruu­nun­saa­ren hau­taus­maal­le, jos­ta useat kir­jan hen­ki­löis­tä ovat saa­neet vii­mei­sen leposijansa. 

Kir­jan syn­ty­mi­ses­sä oli­vat apu­na kir­jan kuvi­tuk­ses­sa ja toteu­tuk­ses­sa aut­ta­nut Jus­si Piip­po ja oiko­lu­ki­ja Aini Autio. Talou­del­li­ses­ti kir­jan teke­mi­ses­sä aut­toi­vat Val­to Per­nun sää­tiö ja Saa­ra Leh­to­maan ja Paa­vo Junt­ti­lan säätiö. 

– Näi­den tur­vin tämä kir­ja tulee ole­maan ensim­mäi­nen, jos­ta jää vähän tuot­toa minul­le itsellenikin. 

Nyt jul­kais­tu kir­ja on nel­jäs Huo­vi­sen kir­joit­ta­ma Iin his­to­ri­aan liit­ty­vä kir­ja. Edel­li­nen oli vuon­na 2019 jul­kais­tu Iin Elä­ke­läi­set Ry:n his­to­ria. Sitä edel­si vuon­na 2017 jul­kais­tu kylä­his­to­ria­kir­ja Mei­jän Poh­jois-Ii, joka oli yksi Vuo­den koti­seu­tu­teos ‑kil­pai­lun finalisteista. 

– Poh­jois-Iin his­to­ria toi­mii itsel­le­ni­kin läh­de­teok­se­na. Välil­lä kyl­lä itse­kin ihmet­te­len, miten sain teh­tyä niin laa­jan teok­sen, oli sii­nä aika­moi­nen homma. 

Pai­kal­li­sen his­to­rian tut­ki­jal­la tak­ki on välil­lä tyh­jä, mut­ta Huo­vi­nen lupaa pereh­tyä pai­kal­lis­his­to­ri­aan jat­kos­sa­kin. Seu­raa­vak­si saam­me ehkä lukea iiläi­sis­tä mes­tauk­sis­ta ja pyöveleistä.