Elä­mää Iin Wan­has­sa Hami­nas­sa –Museo­vi­ras­ton huo­mioi­ma alue on ollut mer­kit­tä­vä sata­ma ja mark­ki­na­paik­ka jo 1300-luvulla

Iin Hami­nan van­ha sata­ma- ja kaup­pa­paik­ka on yksi Museo­vi­ras­ton lis­taa­ma kult­tuu­ri­his­to­rial­li­ses­ti mer­kit­tä­vä markkinapaikka.

Lisäk­si alu­eel­la on Iijoen suun kaup­pa­pai­kan yhtey­des­sä sijain­nut kirk­ko- ja hau­taus­maa, joka on ollut käy­tös­sä 1400- ja 1500-luvuilla.

Kysees­sä on toi­nen Poh­jois-Poh­jan­maan tun­ne­tuis­ta kes­kiai­kai­sis­ta kir­kon pai­kois­ta, ja se on lis­tat­tu val­ta­kun­nal­li­ses­ti mer­kit­tä­väk­si arkeo­lo­gi­sek­si koh­teek­si (VARK). Se sijait­see kui­ten­kin asui­na­lu­eel­la, ja suu­ri osa koh­tees­ta on aina­kin osit­tain myö­hem­män maan­käy­tön tuhoa­maa, eikä aluet­ta ole tar­kem­min tutkittu.

Museo­vi­ras­ton mukaan Iin Hami­nan löy­tö koros­taa lähei­sen Illin­saa­ren rau­ta­kau­den lopun ja kes­kia­jan alun kal­mis­to- ja asuin­paik­ka­koh­tei­den kans­sa Iijoen suis­ton mer­ki­tys­tä tuon ajan keskuspaikkana.

Wan­han Hami­nan Ala­ka­dul­la syn­ty­nyt, ja yhä siel­lä asu­va Pek­ka Par­viai­nen ker­too, että vuo­si­sa­to­jen takai­sen kir­kon ja hau­taus­maan pai­kal­ta on löy­det­ty ihmi­sen lui­ta sil­loin, kun asui­na­lu­een vesi­joh­to­ver­kos­toa on 1950-luvun lopul­la rakennettu.

– Vii­mek­si lui­ta tut­kit­tiin noin kym­me­nen vuot­ta sit­ten, kun taas teh­tiin vesi­joh­to­töi­tä. Lui­ta vie­tiin myös Oulun yli­opis­tol­le tut­kit­ta­vak­si. Osa jätet­tiin pai­kal­leen, tut­ki­muk­sia tuol­loin pai­kan pääl­lä seu­rail­lut Par­viai­nen kertoo.

Hän ker­too kuul­leen­sa, että hau­da­tut luut oli­vat poik­keuk­sel­li­sen hyvin säi­ly­nei­tä ken­ties otol­li­sen hiek­ka­maan vuok­si sekä iiläis­ten kala­rik­kaan ravin­non vuoksi.

Iin Wan­ha Hami­na oli 1300-luvul­la mer­kit­tä­vä Perä­me­ren sata­ma ja mark­ki­na-alue. Pää­asial­li­set kaup­pa­ta­va­rat oli­vat lohi, ter­va ja tur­kik­set, ja ne tuli­vat Iijo­kea pit­kin aina Iihin saak­ka. 1500-luvul­la Hami­nas­ta tuli kunin­gas Kus­taa Vaa­san mää­räyk­ses­tä Kemin, Tor­nion ja Oulun rin­nal­le viral­li­nen kauppapaikka.

Hami­nas­sa asui vaki­nai­ses­ti kym­me­niä kaup­piai­ta, mut­ta mark­ki­na-aikoi­hin sin­ne kerään­tyi myy­jiä Oulus­ta, Tuk­hol­mas­ta, Sig­tu­nas­ta, Vie­nan Kemis­tä ja Karjalasta.

– Tääl­tä läh­ti pal­jon tava­raa maa­il­mal­le. Esi­mer­kik­si loh­ta vie­tiin tääl­tä suo­lat­tu­na hevo­sil­la ja jäh­deil­lä Pie­ta­riin, Hel­sin­kiin ja Tuk­hol­maan, Par­viai­nen kertoo.

Pit­kään Hami­na oli pelk­kä kaup­pa­paik­ka, ja 1800-luvun alus­sa siel­lä oli vain muu­ta­ma asuin­ta­lo. Asut­taa sitä alet­tiin 1800-luvun puolivälissä.

Kaup­pa­paik­ka­na Iin Hami­na kui­ten­kin säi­lyi pit­kään seu­raa­vil­le vuo­si­sa­doil­le saakka.

– Muis­tan, miten tääl­lä oli monen­lai­sia kaup­po­ja vie­lä sil­loin kun olin lap­si. Oli Osuus­kau­pan pää­myy­mä­lä lei­po­moi­neen, Osuus­lii­ke Tur­va, Kor­va­lan kaup­pa, Lai­ti­sen kaup­pa, Ren­ko­sen kaup­pa sekä Vii­na­mäen Aunen ja Toi­von kaup­pa. Lisäk­si oli muun muas­sa Tapion Elsan kuk­ka­kaup­pa, Ouluas­vir­ran Mar­tan kark­ki- leh­ti- ja kuk­ka­kaup­pa, Peku­rin kul­ta­se­pän lii­ke sekä Dah­lin kemi­kaa­li­kaup­pa. Alu­eel­la oli myös kes­ti­kie­va­ri sekä Puo­din­kos­ken myl­ly ja saha, jot­ka paloi­vat 1964, Par­viai­nen kertoo.

Vuon­na 1965 puret­tiin Osuus­kau­pan pää­myy­mä­lä, ja sen jäl­keen kaup­pa muu­ten­kin alkoi alu­eel­la hiipua.

Suu­rin osa raken­nuk­sis­ta on Museo­vi­ras­ton suo­je­le­mia, mut­ta aluet­ta ei ole koko­nai­suu­te­na suo­jel­tu. Par­viai­sen mukaan on onni, että Iin raken­nus­val­von­ta on ollut hereil­lä jo aikoi­naan, jot­ta Wan­ha Hami­na on säi­lyt­tä­nyt his­to­rial­li­set kas­von­sa. Vaik­ka tot­ta onkin, että joi­tain raken­nuk­sia ehdit­tiin pur­kaa ennen suo­je­lu­tar­pee­seen havahtumista.

Nyt alue on idyl­li­nen asui­na­lue kapei­ne katui­neen. Suu­rin osa talois­ta on raken­net­tu 1900-luvun alus­sa, mut­ta joku­nen uudem­pi­kin talo alu­eel­ta löy­tyy. Van­him­mat raken­nuk­set ovat hir­si­ker­ral­taan noin 1800-luvun alkupuolelta.

Pek­ka Par­viai­nen asuu vai­mon­sa kans­sa syn­nyin­ko­tin­sa vie­rei­sel­le ton­til­le noin 30 vuot­ta sit­ten raken­ta­mas­saan talos­sa. Syn­nyin­ko­din ton­tin hän on myy­nyt, mut­ta sil­le ei ole vie­lä nous­sut uut­ta taloa, ja tont­ti on jäl­leen myyn­nis­sä. Lisäk­si Par­viai­nen on osta­nut koti­ta­lon­sa vie­rei­sen talon ja kun­nos­taa sitä tule­vien suku­pol­vien tarpeisiin.

– Tämä on viih­tyi­sä asui­nym­pä­ris­tö, joka on pysy­nyt upeas­sa kun­nos­sa. Raken­nuk­set on kun­nos­tet­tu­ja ja enti­söi­ty­jä, vie­res­sä vir­taa Iijo­ki, ja pal­ve­lut ovat ihan lähel­lä. Mihin­käs sitä oli­si tääl­tä läh­te­nyt, Par­viai­nen pohtii.

Iijoes­ta nousee loh­ta, tai­men­ta ja sii­kaa. Monet, kuten Par­viai­nen­kin, kalas­ta­vat ver­kol­la, mut­ta näkyy­pä joel­la pal­jon myös uistelijoita.

Par­viai­nen teki työ­uran­sa pelas­tus­lai­tok­sen pal­ve­luk­ses­sa muun muas­sa palo­pääl­lik­kö­nä ja palo­tar­kas­ta­ja­na, ja työ Iis­sä sai hänet pysy­mään syn­nyin­mail­laan. Sam­mu­tet­ta­via koh­tei­ta löy­tyi vuo­si­kym­men­ten aika­na myös Wan­has­ta Haminasta.

– Sitä täy­tyy ihme­tel­lä, että tämä alue on aina sääs­ty­nyt laa­jal­ta tuhol­ta, vaik­ka tuli­pa­lo­ja on ollut­kin. Raken­nuk­sis­sa oli vie­lä 1950-lvul­la päre­ka­tot, ja talot on raken­net­tu mel­kein­pä kiin­ni toi­siin­sa. Onnek­si tuli ei ole pääs­syt leviä­mään, vaan idyl­li on säi­ly­nyt, Par­viai­nen sanoo.

Alu­eel­la asuu hänen mukaan­sa noin 200 asu­kas­ta. Wan­han Hami­nan kaduil­la näkyy var­sin­kin kesäi­sin pal­jon turis­te­ja, mut­ta kos­kaan ei turis­teis­ta ole Par­viai­sen mukaan ollut hait­taa, vaan moni tulee ystä­väl­li­ses­ti kyse­le­mään alu­ees­ta, ja ihai­lee kun­nos­tet­tu­ja talo­ja sekä kesän kukkaloistoa.

– Näin asuk­kaan mie­les­tä paras­ta täs­sä on kui­ten­kin Iijo­ki, joka on joka päi­vä eri­lai­nen. Se kieh­too sydän­tä ja läm­mit­tää miel­tä yhä edelleen.

Wan­han Hami­nan alu­eel­la sijait­see muun muas­sa Iin kirk­ko ja koti­seu­tu­museo, Museo­kah­vi­la Hui­lin­ki sekä Iin Sil­lat ‑lei­rin­tä­alue.

Alu­ee­seen voi tutus­tua Kult­tuu­ri­mai­se­ma­reit­ti Ruus­tin­nan opas­tei­den kaut­ta, ja siel­lä jär­jes­te­tään myös opas­tet­tu­ja käve­ly­kier­rok­sia, jois­ta löy­tyy lisä­tie­toa osoit­tees­ta visitii.fi . Oppaa­na toi­mii Pert­ti Huo­vi­nen.

Esi­merk­ke­jä VARK-alueis­ta Ran­ta­poh­jan alueella

• VARK-alue on val­ta­kun­nal­li­ses­ti mer­kit­tä­väk­si arvioi­tu arkeo­lo­gi­nen koh­de. Museo­vi­ras­to on laa­ti­nut näi­den koh­tei­den inventoinnin.

• Iis­sä Hami­nan lisäk­si muun muas­sa Ulkok­run­ni, Ves­kan­kan­gas, Iso­kan­kaan asu­mus­pai­nan­teet, Illin­saa­ren mui­nais­jään­nök­set sekä Hiidenkangas.

• Yli-Iis­sä Kie­ri­kin­kan­gas ja Kie­ri­kin kivi­kau­den lukui­sat kohteet.

• Jää­lis­sä Lin­na­saa­ren jätinkirkko.

• Yli­kii­min­gis­sä Reki­ky­län VARK-alue ja Vepsänkangas.

• Hau­ki­pu­taal­la Iso­nie­men jatulintarha.

• Kii­min­gin Louk­ko­jär­vel­lä Satu­la­kan­kaan kivi­kau­ti­nen asuinpaikka.

Läh­de: Kyppi.fi