Kun ensi helmikuu koittaa, olen tullut ajaneeksi nykyisellä autollani 14 vuoden aikana noin 440 000 kilometriä. Se tarkoittaa yli 31 000 kilometriä vuodessa. Matkaa kertyy vuosittain aika paljon enemm
än kuin keskimäärin suomalaiselle autoilijalle, mutta toki moni ajaa vielä enemmänkin. Matka merkitsee myös aikaa. Olen viettänyt ratin takana tuhansia tunteja. Ties vaikka auto kestäisi puoleen miljoonaan kilometriin saakka.
Ajoni on muodostunut pääosin kodin ja työpaikan välisistä matkoista. Olen matkannut loistavassa kesäkelissä, mutta myös läpipääsemättömän tuntuisessa tuiskussa. Tympeitä ovat myös jäätävä tihku tai hernerokkasumu. Raskaimpia ovat pimeässä marras- ja joulukuussa tehtävät ajomatkat. Työmatka voi olla myös nautinto varhaisena kesäaamuna.
Maalaismaisemassa voi olla monenmoista vastaantulijaa ja tielle pyrkijää. Tien vierellä olevan hirven liikkeitä kannattaa pitää silmällä, samoin kuin peurojen. Jänikset, kissat ja koirat ovat arkisia näkyjä. Erikoisin vastaantulija on ollut villinä laukkaava hevonen. Eräänä syksynä sammakot olivat päättäneet nousta tielle sankoin joukoin. Koetin väistellä.
Matkaa tehdessä on saanut huomata myös sen, että teiden vaarallisimpia olentoja eivät ole hirvet tai muut eläimet, vaan ihmiset – minä itse heidän joukossaan. On kaahareita ja hidastelijoita, päättämättömiä ja liikennesäännöistä piittaamattomia, valoitta ajavia, pitkilllä valoilla ajavia ja selvästi rattiraivon vallassa olevia. Joskus olen itsekin ollut vähällä nukahtaa rattiin. Joskus olen sortunut tekemään riskiohituksen.
Satojen tuhansien ajokilometrien myötä on ollut kuitenkin pakko tiedostaa se, että tärkeintä matkan teossa on turvallinen perille pääseminen eikä se olenko määränpäässä viisi minuuttia aiemmin vai myöhemmin. Matkaan on varattava jo ennakkoon aikaa kelinkin mukaan.
Juuri nyt on liikenteessä se aika vuodesta, jolloin on ymmärrettävä, että henkensä kaupalla ei pimeässä ja liukkaalla kannata kiirehtää. Turvallista matkaa.


