Suku­pol­vet koh­ta­si­vat Hau­ki­pu­taal­la. Enti­sai­kaan elä­mä oli rank­kaa – nyky­ajan nuo­ria pai­na­vat toi­sen­lai­set huolet

Harva nuori tiesi, että Kari Breilinin esittelemä häkkyrä oli 60-luvun pyörän lastenistuin. Vuosikymmenen ihmeistä kertomassa myös Ulla Korpi ja Pekka Kropsu. Breilin kertoi, että entisajan korvalappustereoiden virkaa toimitti transitoriradio, jota pidettiin korvalla pyöräillessäkin. Esineisiin tutustumassa Anni, Anni, Malla ja Inka. Kuvat: Auli Haapala

– Las­ten ja nuor­ten elä­mä on ollut ennen van­haan pal­jon ran­kem­paa kuin nyky­ään, poh­ti­vat 8. luo­kan oppi­laat Anni Jes­ka­nen, Mal­la Jahns­son ja Anni Kin­nu­nen. Elä­mää men­neil­tä vuo­si­kym­me­nil­tä esi­tel­tiin Hau­ki­pu­taan yhte­näis­kou­lul­la jär­jes­te­tys­sä Sil­ta yli suku­pol­vien ‑tapah­tu­mas­sa, jos­sa pai­kal­li­set ker­to­jat toi­vat esiin arjen tari­noi­ta aina 1930-luvul­ta alkaen. Tyt­tö­jen mie­les­tä tari­nat oli­vat kiin­nos­ta­via ja jän­nit­tä­vää oli tutus­tua van­han­ajan esi­nei­siin esit­te­ly­pis­teil­lä kou­lun salissa.

Sota-aika­na ja sen jäl­keen lap­set ja nuo­ret jou­tui­vat elä­mään kovis­sa olois­sa. Nyky­ään­kin ele­tään epä­va­kaas­sa maa­il­mas­sa, ja uuti­set tuo­vat sodan jat­ku­vas­ti näky­viin, mut­ta Anni, Mal­la ja Anni ker­to­vat, ettei sodan uhka pelo­ta heitä.

– Tämän päi­vän nuo­ria huo­let­taa ehkä eni­ten se, että iso­ja pää­tök­siä opin­nois­ta ja tule­vai­suu­des­ta pitäi­si teh­dä jo var­hain, he pohtivat.

Tytöt koke­vat kui­ten­kin nuor­ten ole­van onnel­li­ses­sa ase­mas­sa, kos­ka mah­dol­li­suus on har­ras­taa ja viet­tää aikaa kave­rei­den kans­sa. Arjes­sa hei­tä itse­ään pelot­taa esi­mer­kik­si arvaa­mat­to­mat juo­pot kaduilla.

Tilai­suu­des­sa esi­tet­tiin kah­den nuo­ren teke­mä video­strii­mi, jos­sa he ker­toi­vat nyky­nuor­ten huo­lis­ta ja toi­veis­ta. Suu­rin ongel­ma on net­tiad­dik­tio – ver­kos­sa ja puhe­li­mel­la vie­te­tään suu­ri osa päi­väs­tä lii­kun­nan ja har­ras­tuk­sen sijaan. Netin hyö­tyi­nä on tie­don­san­nin help­pous, nopea yhtey­den­pi­to ja verkostoituminen.

Tule­vai­suu­del­ta toi­vo­taan kult­tuu­rien, tasa-arvon ja demo­kra­tian säi­ly­mis­tä sekä kier­rä­tyk­sen tehos­tu­mis­ta. Tämän päi­vän ilmiön teko­ä­lyn hyö­ty­nä on nopea tie­don­saan­ti, mut­ta hait­ta­na asioi­den mah­dol­li­nen vääristyminen.

Hät­käh­dyt­tä­vim­män puheen­vuo­ron tilai­suu­des­sa esit­ti vuon­na 1936 Pate­nie­mes­sä syn­ty­nyt Kale­vi Heik­ki­lä. Sota näkyi Oulun seu­dul­la; oli juok­su­hau­to­ja ja kor­su­ja, nuo­ru­kai­set ja mie­het oli­vat rin­ta­mal­la. Pate­nie­men sahal­la työs­ken­te­li sota­van­ke­ja. Ruu­as­ta oli pula ja se oli kor­til­la. Ruo­kaa saa­tiin han­kit­tua lisää kalas­ta­mal­la. Taval­li­sil­la työ­läi­sil­lä ei ollut varaa mak­sul­li­seen kou­luun. Lap­sia lähe­tet­tiin sota­lap­sik­si Ruot­siin tai kau­pat­tiin huu­to­lai­si­na taloi­hin työn­te­koon, jos omas­sa kodis­sa ei pys­tyt­ty elät­tä­mään lapsia.

Kale­vi Heik­ki­län mum­mu kuo­li traa­gi­ses­sa onnet­to­muu­des­sa, min­kä vuok­si Kale­vi Heik­ki­lä lähe­tet­tiin sota­lap­sek­si Ruot­siin. Palat­tu­aan poi­ka sijoi­tet­tiin huu­to­lai­sek­si maa­lais­ta­loon Joki­ky­lään, jos­sa hän jou­tui lapsityövoimaksi.

– Huu­to­lai­suus oli orja­työ­voi­maa, Heik­ki­lä totesi.

Kun­ta huu­to­kaup­pa­si ela­tus­ta vail­la ole­via lap­sia sil­le, joka vaa­ti yllä­pi­dos­ta vähi­ten kor­vaus­ta – se oli kun­nal­le edul­li­sin vaih­toeh­to. Vaik­ka köy­häin­hoi­to­la­ki kiel­si huu­to­kau­pat jo vuon­na 1923, nii­tä jär­jes­tet­tiin vie­lä 1940-luvul­la. 15-vuo­ti­aa­na Heik­ki­lä teki oman rat­kai­sun­sa ja läh­ti merille.

Hau­ki­pu­taa­lai­nen Lil­ja Soro­nen ker­toi saa­neen­sa viet­tää tur­val­li­sen lap­suu­den Niva­las­sa 10-lap­si­ses­sa per­hees­sä, vaik­ka ajat oli­vat niuk­ko­ja hänen tei­ni­vuo­si­naan­kin 1950-luvul­la. Maa­lais­ta­los­sa riit­ti työ­tä yllin kyl­lin myös lap­sil­le ja nuo­ril­le, mut­ta hän sai myös käy­dä kou­lu­ja. Ruu­an suh­teen oltiin pit­käl­ti omavaraisia.

Eri­tyi­ses­ti hänel­lä ovat valoi­si­na muis­toi­na jää­neet mie­leen per­heen yhtei­set kyläi­lyt suku­lais­ten luo­na. Jou­lu­lah­jat oli­vat usein itse teh­ty­jä – tyy­pil­li­ses­ti saa­tiin myös vih­ko ja kynä. Jou­luk­si saa­tet­tiin hank­kia laa­ti­kol­li­nen omenoita.

– Itse en jou­tu­nut koke­maan sotaa, mut­ta luo­ja tie­tää, mitä on tulos­sa, Soro­nen totesi.

Ulla Kor­pi Ase­ma­ky­läl­tä muis­te­li nuo­ruus­vuo­si­aan 1960-luvul­la, jota hän pitää par­haa­na vuo­si­kym­me­ne­nään. Musiik­ki vei usein voi­ton kou­lun­käyn­nis­tä. Radios­sa oli kak­si kana­vaa, ja nuo­ri­so­musiik­kia soi vain Kalei­dos­koop­pi-ohjel­mas­sa. Beat­les mul­lis­ti musii­kin lisäk­si nuo­ri­so­kult­tuu­rin: pojat alkoi­vat kas­vat­taa hiuk­si­aan hei­dän tyyliinsä.

Hau­ki­pu­taal­la soit­ti kak­si suo­sit­tua rau­ta­lan­kabän­diä, Flints­to­nes ja Pork­ka­nas. Ala­kos­ken tans­si­la­va oli vil­kas tans­si­paik­ka, jos­sa esiin­tyi jopa kan­sain­vä­li­siä artis­te­ja. Twist val­ta­si tans­si­lat­tiat. Vapaa-aikaa nuo­ret viet­ti­vät Kii­min­ki­joel­la – kesäi­sin ran­nal­la ja kalas­sa, tal­vel­la hiih­del­len ja luistellen.

Hau­ki­pu­taal­la soit­ti kak­si suo­sit­tua rau­ta­lan­kabän­diä, Flints­to­nes ja Pork­ka­nas. Ala­kos­ken tans­si­la­va oli vil­kas tans­si­paik­ka, jos­sa esiin­tyi jopa kan­sain­vä­li­siä artis­te­ja. Twist val­ta­si tans­si­lat­tiat. Vapaa-aikaa nuo­ret viet­ti­vät Kii­min­ki­joel­la – kesäi­sin ran­nal­la ja kalas­sa, tal­vel­la hiih­del­len ja luistellen.

Jaa­na Vilp­po­la muis­te­li, että 1970-luvul­la lap­set viet­ti­vät lähes kai­ken aikan­sa ulko­na leik­kien ja pela­ten – tytöt ja pojat yhdes­sä. Aina “alet­tiin” kaik­kia. Ase­man kou­lul­la syö­tiin luo­kis­sa, eikä eri­tyis­ruo­ka­va­lioi­ta tun­net­tu. Luo­kan jär­jes­tä­jä pyyh­ki lii­tu­tau­lun ja hoi­ti mui­ta jär­jes­te­ly­jä. Lau­lu­ko­keet luo­kan edes­sä ovat jää­neet kam­mot­ta­va­na muis­to­na mieleen.

Sari Haa­pa­kan­gas muis­te­li onnel­lis­ta 1980-lukua Tor­nios­sa. Hän viet­ti vapaa-aikan­sa hevos­tal­lil­la ja luki pal­jon kir­jo­ja. Vii­kon­lop­pui­sin käy­tiin usein dis­kos­sa. Mat­kus­te­lu suun­ta­si lähin­nä suku­lai­siin tai Nor­jaan. Uusia vaat­tei­ta saa­tiin yleen­sä syk­syl­lä kou­lu­jen alkaes­sa. Kou­lus­sa val­lit­si sel­keä kuri ja rajat. Kun molem­mat van­hem­mat oli­vat töis­sä, puhut­tiin ylei­ses­ti avain­kau­la­lap­sis­ta. Nuo­ril­la oli sekä vapaut­ta että vas­tuu­ta. Oulun Hal­li­tus­ka­tu toi­mi enti­sa­jan some­na – nuo­ret käve­li­vät katua edes­ta­kai­sin tul­lak­seen näh­dyik­si ja kuul­luik­si. Ajo­kor­til­li­set kier­te­li­vät kau­pun­gil­la rinkiä.

– Nuo­ruus on aina seik­kai­lu, ja ystä­vyys koros­tuu sii­nä, Haa­pa­kan­gas totesi.

Hänen ja Tit­ta Kivi­mäen “kasa­ri­pöy­däs­sä” oli esil­lä aika­kau­den suo­sit­tu­ja nuo­ri­so­kir­jo­ja ja ‑leh­tiä, joi­ta nuo­ret luke­vat yhä. 1980-luvun musii­kis­sa mm. Din­go, Duran Duran, Madon­na ja Mic­hael Jack­son vil­lit­si­vät. Musiik­kia ääni­tet­tiin radios­ta C‑kasetille.

Kie­lo ja Lau­ri Kuu­ro­la iloit­si­vat sii­tä, että oppi­laat kyse­li­vät van­han ajan esi­neis­tä eri pis­teil­lä. Eri­tyi­ses­ti 1950-luvun levy­soi­tin herät­ti kiinnostusta.

Sil­ta yli suku­pol­vien ‑tapah­tu­ma sai alkun­sa AVOT-hank­keess­sa Hau­ki­pu­taal­la (Arjen ver­kos­tois­ta osal­li­suut­ta ja toi­mi­juut­ta), jos­sa syn­tyi myös idea tuo­da yhteen eri suku­pol­via ja lisä­tä hei­dän välis­tä ymmär­rys­tään, ker­toi hank­keen pro­jek­ti­työn­te­ki­jä Han­na-Lee­na Han­nu­la Oulun seu­ra­kun­nis­ta. Tapah­tu­maa oli toteut­ta­mas­sa Hau­ki­pu­taan kou­lun ohel­la pai­kal­li­sia elä­ke­läis­jär­jes­tö­jä ja mui­ta toi­mi­joi­ta. EU:n osa­ra­hoit­ta­man AVOT-hank­keen toteut­ta­ji­na ovat Dia­ko­nia-ammat­ti­kor­kea­kou­lu, Oulun seu­ra­kun­tayh­ty­mä ja Diakonissalaitos.