Rai­ja Päk­ki­läl­le tunn­nus­tus­ta elämäntyöstä

Hau­ki­pu­ta­lai­nen pit­kän lin­jan teat­te­rin­te­ki­jä Rai­ja Päk­ki­lä (s. 1946) on saa­nut Kul­tai­nen kau­lin ‑tun­nus­tuk­sen kult­tuu­rin ja tai­teen edis­tä­mi­ses­tä. Pal­kin­non myön­tää vuo­sit­tain Meri­kos­ki­ker­ho Sii­rin-päi­vä­nä elo­kuus­sa yhdes­sä Finn­ki­non ja Elo­ku­va­kes­kuk­sen kans­sa. Päi­vä on nimet­ty näyt­te­li­jä Sii­ri Anger­kos­ken elä­män­työn muis­toa kunnioittaen.

Rai­ja Päk­ki­lä tun­ne­taan ansiois­taan lukuis­ten näy­tel­mä- ja lausun­ta­ryh­mien ohjaa­ja­na sekä ilmai­su- ja esiin­ty­mis­tai­don ja tat­te­ri­tai­teen opet­ta­ja­na. Ohjat­ta­vi­na on ollut usei­ta eri­lai­sia ryh­miä, myös lapsi‑, nuo­ri­so- ja senio­ri­ryh­miä. Hän on työs­ken­nel­lyt opet­ta­ja­na ja ohjaa­ja­na Kii­min­ki­joen opis­tos­sa ja sit­tem­min Oulu-opis­tos­sa sekä Iin ja Yli-Iin kan­sa­lais­opis­tois­sa usei­ta vuo­si­kym­me­niä. Myös Yli­kii­min­gis­sä hän on ohjan­nut kesäteatteriproduktioita.

Teat­te­ri on Rai­ja Päk­ki­läl­le elä­män­ta­pa, jos­ta ei voi jää­dä eläk­keel­le. Jota­kin tär­ke­ää jäi­si sil­loin puut­tu­maan. Hän ohjaa edel­leen kah­ta Oulu-opis­ton teat­te­ri­ryh­mää Nurk­ka­näyt­tä­möä ja Senio­ri­teat­te­ria. Nurk­ka­näyt­tä­möl­tä on val­mis­tu­mas­sa Päk­ki­län ohjauk­ses­sa Tau­no Palos­ta ja suo­ma­lai­sen elo­ku­van kul­ta-ajas­ta ker­to­va näy­tel­mä, joka saa ensi-iltan­sa 9.1.2021 Teatterikuopalla.

Teat­te­ri­tai­teen grand old lady ker­too yllät­ty­neen­sä iloi­ses­ti saa­mas­taan kul­tai­ses­ta kaulimesta.

– Tot­ta kai täl­lai­nen huo­mio läm­mit­tää miel­tä ja tun­tuu hyväl­tä, vaik­ka ajat­te­lin­kin, että kuka minua enää muis­taa, hän heläyttää.

Vii­mei­nen puo­li vuot­ta on ollut hil­jai­se­loa koro­nan takia ja tule­vai­suu­des­ta­kaan ei ole var­muut­ta, miten tilan­ne etenee.

– Toi­vot­ta­vas­ti pää­sem­me esit­tä­mään Tau­no Palos­ta ker­to­vaa näy­tel­mää tam­mi­kuus­sa, jon­ne ensi-ilta siir­tyi. Har­joit­te­lem­me näy­tel­mää par­hail­laan. Esi­tys sisäl­tää pal­jon tut­tu­ja iki­vih­rei­tä kap­pa­lei­ta. Lau­lu­jen har­joi­tuk­sis­ta vas­taa Olli Roman ja koreo­gra­fias­ta Ire­ne Räty. Tau­no Palon roo­lia näyt­te­lee Timo Rau­tio.

Senio­ri­teat­te­rin kans­sa Rai­ja Päk­ki­lä on vii­mek­si teh­nyt haus­kan Digi­toh­to­ri-näy­tel­män, jota oli tar­koi­tus läh­teä esit­tä­mään digi­hank­keen puit­teis­sa myös Meri-Lapin alu­eel­le, mut­ta koro­na sot­ki suun­ni­tel­mat. Senio­ri­teat­te­rin hän perus­ti 30 vuot­ta sitten.

Rai­ja Päk­ki­lä on ohjan­nut val­ta­van mää­rän näy­tel­miä. Mie­leen­pai­nu­vim­mik­si hän nime­ää Joni Skif­tes­vi­kin teks­tei­hin perus­tu­vat näytelmät.

– Näi­tä samo­ja ran­to­ja kun olem­me Jonin kans­sa kolun­neet, mie­li­ku­vat ja ‑mai­se­mat ovat meil­lä saman­lai­sia, poh­tii Päkkilä.

Ohjauk­sis­ta eri­tyi­ses­ti mie­leen hänel­lä ovat jää­neet myös Sofi Oks­a­sen Puh­dis­tus, Jamp­pa Tuo­mi­ses­ta ker­to­va näy­tel­mä Yli­kii­min­gis­sä ja Kyl­män totin kah­vi­la Iissä.

Rai­ja Päk­ki­lä sai Ran­ta­poh­jan Ant­ti-pat­saan 1994, Vuo­den hau­ki­pu­taa­lai­nen hän oli 2007 ja kun­nan kult­tuu­ri­pal­kin­to hänel­le on myön­net­ty kak­si ker­taa. Val­ta­kun­nal­li­sil­la teat­te­ri­päi­vil­lä Päk­ki­lä on ollut Nurk­ka­näyt­tä­mön kans­sa useas­ti ja menes­tyk­sek­kääs­ti. Kii­min­ki­läi­sen Cap­pas-teat­te­rin kans­sa ovat syn­ty­neet muun muas­sa näy­tel­mät Koi­te­lin lau­lu ja Väi­nö. Jos­kus Rai­ja Päk­ki­lä on näh­ty myös itse roo­leis­sa jos joku näyt­te­li­jöis­tä on sai­ras­tu­nut, kuten Nis­ka­vuo­ren Loviisana.

Rai­ja Päk­ki­lä on syn­ty­nyt ja kas­va­nut Halo­sen­nie­mes­sä ja asuu siel­lä edel­leen. Hänen elä­män­vai­heis­taan ja teat­te­riu­ras­ta on jul­kais­tu ker­to­mus Nais­ten ääni — Suo­mi 100 ‑sar­jas­sa. Ansiok­kaan ja osu­van tari­nan “Rai­ja Päk­ki­lä — elä­mä ja into­hi­mo — teat­te­ri” on kir­joit­ta­nut sar­jaan hänen senio­ri­ryh­män­sä näyt­te­li­jä Aili Pol­la­ri. Tari­na löy­tyy netis­tä haul­la: Suo­mi 100 Rai­ja Päkkilä.

Pol­la­ri kir­joit­taa: Rai­ja Päk­ki­lä on Hau­ki­pu­taal­la ja laa­jas­ti ympä­ris­tös­sä tun­net­tu ja kun­nioi­tet­tu hen­ki­lö. Kun teat­te­rie­si­tyk­sen ilmoi­tuk­ses­sa lukee: Ohjan­nut Rai­ja Päk­ki­lä, se tie­to takaa esi­tyk­sen laa­duk­kuu­den. Olen hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti saa­nut vii­me vuo­si­na seu­ra­ta Päk­ki­län työs­ken­te­lyä. Hän on ystä­väl­li­nen, huu­mo­rin­ta­jui­nen, kär­si­väl­li­nen ja mää­rä­tie­toi­nen. Hän ohjaa rau­hal­li­ses­ti ja ystä­väl­li­ses­ti. Ymmär­rän hyvin, mik­si näyt­te­li­jä­op­pi­laat viih­ty­vät vuo­des­ta toi­seen, kym­me­niä vuo­sia. Hänen toi­siin ihmi­siin koh­dis­tu­va kun­nioit­ta­va suh­tau­tu­mi­sen­sa antaa itse­luot­ta­mus­ta ujom­mal­le­kin ihmiselle.

Lap­suu­des­taan Päk­ki­lä on muis­tel­lut Pol­la­ril­le: Jo pie­ne­nä tyt­tö­nä oli­vat esiin­ty­mi­sen halu­ni ilmen­neet. Kun meil­le tuli vie­rai­ta kii­pe­sin tuo­lil­le ja aloin lausua runo­ja. Kou­lua­jois­ta mie­lee­ni ovat jää­neet esiin­ty­mi­set, esi­tel­mät näy­tel­mät ja nii­den roolit.

Päk­ki­lä opis­ke­li teat­te­ri­tai­det­ta ja ohjaus­ta, mut­ta per­heen perus­ta­mi­sen myö­tä teat­te­ri väis­tyi het­kek­si, kun­nes hän­tä kysyt­tiin ohjaa­maan opis­ton näy­tel­mä­ker­hoa. Hän toi­mi myös Hau­ki­pu­taan kult­tuu­ri­sih­tee­ri­nä ja 80-luvun alus­ta läh­tien opis­ton teat­te­ri­tai­teen opet­ta­ja­na. Mat­ka jatkuu.