Haukiputaalaiset Elena Keskisärkkä ja Seela Nousiainen aloittavat ensi viikolla neljännen luokan Haukiputaan koulussa. 10-vuotiaat ystävykset kerkesivät käydä Keiskan koulua ensimmäiset kaksi luokkaa, kunnes koulu lakkautettiin keväällä 2025.
Nuorilla on selkeä mielipide entisen koulunsa lakkauttamisesta ja he kertovat nyt miltä heistä siirtyminen isoon kouluyksikköön on tuntunut. Kaksikko on pohtinut paljon kaverisuhteiden muuttumista ja ryhmähengen puuttumista.
– Keiskassa meillä oli todella hyvä ryhmähenki ja kaikki leikkivät kaikkien kanssa. Haukiputaan koulussa monella on oma pienempi kaveriporukka, jonka kanssa ollaan, Elena ja Seela kertovat.
Isoon kouluyksikköön siirtyessä tytöt yllättyivät väenpaljoudesta jo ensimmäisenä koulupäivänä. Heitä harmitti se, että entiset luokkalaiset oli hajautettu eri luokkiin.
– Meidän luokallakin on vain kolme, jotka tulivat Keiskasta, Elena sanoo.
– Emme meinanneet löytää ekana päivän meidän luokkajonoa, kun emme tunteneet opettajaa eikä kukaan huudellut luokkien perään, Seela jatkaa.
Uutta uudessa koulussa oli myös se, että kouluruoka syötiin oman luokkahuoneen sijasta isossa ruokalassa. Vaikka ruoka oli samaa, se maistui tyttöjen mielestä Keiskassa paremmalta.
– Haukiputaalla ruoka loppuu toisinaan kesken ja lisää joutuu odottamaan aika kauan, tytöt toteavat.
Tytöt kaipaavat entistä koulurakennustaan ja leikkeihin kutsuvaa piha-aluetta. Nykyisen koulun 3.–4‑luokkalaisten piha-alue ei inspiroi tyttöjen mukaan oppilaita liikkumaan tai leikkimään.
– Meillä on vain yksi hämppiskeinu ja pieni rimpuiluteline. Muuten piha on vain asfalttia, Seela kertoo.
– Keiskassa oli välituntivarasto, josta löytyi kaikille pihaleikkeihin välineitä. Nyt tuntuu, että mielikuvista ei saa käyttää yhtään, Elena jatkaa.
Pienen koulun etuna tytöt näkevät myös sen, että opettajat pystyivät reagoimaan heidän toiveisiin tuntien sisällön suhteen, mikäli ne eivät olleet Seelan mukaan “raketilla kuuhun” ‑hullutuksia.
Uudessa koulussa opetus järjestetään pääsääntöisesti luokissa ja tytöt kaipaavat sitä, että joskus tunnit järjestettäisiin kouluaineesta riippumatta ulkona.
Sääntöjä isossa koulussa on tyttöjen mielestä ymmärrettävästi enemmän kuin pienessä yksikössä. Säännöt eivät kuitenkaan tyttöjen mukaan aina päde, esimerkiksi kiusaamistapauksissa. Elena ja Seela pohtivat, että kiusaamistilanteita voi olla vaikeampi selvittää, koska opettajat eivät tunne isossa koulussa kaikkia oppilaita.
– Joskus aikuiset ovat sanoneet, että tule sanomaan uudelleen jos kiusaaminen jatkuu. Keiskassa asiat selvitettiin heti, Elena toteaa.
– Toivoisin opettajilta enemmän ymmärrystä. Jos tunnilta myöhästyi Keiskassa, opet olivat huolissaan. Isossa koulussa tulee heti Wilma-merkintä, vaikka myöhästymiseen olisi hyvä syy, Seela kertoo.
Tytöillä on selkeä viesti päättäjille. Pieniä kouluja tulisi säilyttää ja isoja kouluyksiköitä vähentää. Perusteluiksi tytöt nostivat edellä mainittujen seikkojen lisäksi pitkät koulumatkat, joita kauempaa tulevat oppilaat joutuvat taittamaan. Säästöjä nuoret lähtisivät hakemaan esimerkiksi koulujen elektroniikkahankinnoista.
– Ennenkin on opittu liitutaulua käyttäen ja ilman puhelimia tai padeja, tytöt hymyilevät.
Oppimista ja ryhmähenkeä voisi kaksikon mukaan parantaa nykyisessä koulussa siten, että piha-alue olisi innostavampi ja kiusaamistilanteisiin puututtaisiin aktiivisemmin.
Oppilasmäärä isossa koulussa näkyy myös siinä, että oppilaat eivät pääse joka lukuvuosi ottamaan osaa joulu- ja kevätjuhlanäytöksiin. Esiintymisvuorot on jaettu yleisesti isoissa kouluissa eri luokka-asteille. Keiskan koulua käydessään tytöt nauttivat kovasti siitä, että kevät- ja joulujuhlissa kaikki pääsivät esiintymään ja osallistumaan esitysten suunnitteluun.
Keiskan koululla oli useamman vuosikymmen ajan tapana, että joka toinen perjantai oppilaat pääsivät yhden tunnin aikana esittämään muille oppilaille harjoittelemiaan esityksiä. Sitä tytöt erityisesti kaipaavat vanhasta opinahjostaan.
– Me tykättiin esiintyä ja oltiin varmaan eniten äänessä, tytöt nauravat.
Elenan äiti Elviira Keskisärkkä on itsekin käynyt Keiskan koulussa 1.–4.luokat. Joka toisena perjantaina järjestetyt esiintymishetket ovat hyvin muistissa myös hänellä. Elviira Keskisärkkä toteaakin, että pienessä koulussa muutoksiin reagoiminen ja tapahtumien järjestäminen oli ketterämpää.
– Opettajalta saattoi tulla edellispäivänä viesti, että huomiselle on luvattu hellettä, oppilaat saavat ottaa vesipyssyt mukaan kouluun tai, että lähdetään makkaranpaistoretkelle, Elviira Keskisärkkä kertoo.
Elenan ja hänen isosiskonsa kulkeminen kylälle kouluun ei huoleta vanhempia, sillä he saivat aloittaa koulutien lähikoulussa. Perheen kuopus kuitenkin aloittaa menee kouluu vuoden päästä ja ekaluokkalaisen koulumatka on mietityttänyt.
– Matkaa tulee kuitenkin kolme kilometriä suuntaansa. Jännä nähdä, kuinka kauan matkaan saa varata aikaa etenkin talvisin, Elviira Keskisärkkä pohtii.
Iloinen kaksikko haluaa päättää haastattelun positiivisesti ja he toteavat, että yksi asia nykyisessä opinahjossa on kuitenkin parasta.
– Se, että me olemme siellä yhdessä, tytöt hymyilevät.



