- Timo Tolonen, Mira Mäkelä ja Ville Hyvönen toivovat, että alueen lapset ja nuoret kokisivat nuokkarin turvallisena kohtaamispaikkana.
- Pateniemen uudella nuokkarilla saa löhöillä ja tiloista löytyy myös aktiviteetteja pelikonsoleista askarteluihin ja biljardista liikuntasalivuoroihin.
- Uudessa keittiössä onnistuu järjestää vaikka toivottu kokkikerho.
Elokuussa avatulle uudelle Pateniemen nuokkarille on ollut kysyntää, sillä ensimmäisen päivän aikana tiloissa kävi peräti noin 160 lasta ja nuorta. Oulun kaupungin nuorisotoimen pohjoisen alueen alueellisen nuorisotyön palveluvastaava Petri Koukkari kertoo, että tilaa on odotettu yli 30 vuotta.
– Avajaiset olivat ilman ämpäreitäkin suksee, Koukkari naurahtaa.
Aiemmin Pateniemessä on järjestetty kaksi kertaa viikossa nuorten ilta yläkoulun tiloissa ja sitä ennen Honkapirtillä. Nyt nuokkarilla on omat uudet tilat ja se on avoinna joka arkipäivä. Lisäksi tiloissa toimii kolme vakituista nuoriso-ohjaajaa.
Nuoriso-ohjaajat Ville Hyvönen, Mira Mäkelä ja Timo Tolonen kertovat kävijämäärän tasaantuneen alun jälkeen ja nyt tiloissa käy päivittäin reilut 50 alakoululaista sekä yläkoululaisia ja toisen asteen opiskelijoita käy hieman vajaat 50.
– Kyllähän se kertoo, että tarvetta tilalle ja turvallisille aikuisille on ollut, Tolonen toteaa.
– Meidät on otettu aivan ihanasti vastaan niin lasten ja nuorten kuin koulun ja muiden alueen toimijoiden puolesta, Mäkelä hymyilee.
Toiminta nuokkarilla on vasta aluillaan ja nuoriso-ohjaajat haluavat tutustua alueen muihin toimijoihin tulevaisuudessa lisää.
– Mielellämme teemme yhteistyötä eri tahojen kanssa, kolmikko toteaa.
Tilat hohkaavat uutuutta ja hankinnoissa on huomioitu tilan käyttäjät.
– Kysyimme, mitä lapset ja nuoret tilalta kaipaavat ja esille nousi vahvasti sohvat, joissa löhötä porukalla, Hyvönen kertoo.
Nyt tiloista löytyykin sohvaryhmä paristakin huoneesta, jonka lisäksi tiloista löytyy muun muassa askartelu- ja pelipiste. Nuokkarilla voi myös lukea, pelata tietokoneella, Playstation 5:sta tai Nintendo Switchiä, ottaa erä bilistä tai ihan vain viettää aikaa omien kavereiden tai turvallisten aikuisten kanssa.
– Edelleen kehitämme tilojen toimintoja yhdessä kävijöiden kanssa ja yritämme parhaamme mukaan toteuttaa toiveita, Mäkelä kertoo.
Nuokkarin kanssa samassa rakennuksessa sijaitsee myös koulun liikuntasali, josta nuokkarilla on kaksi omaa vuoroa viikossa.
Tällä viikolla vietetään parhaillaan ehkäisevän päihdetyön viikkoa ja teema näkyy myös nuokkarilla. Tolonen toteaakin päihteiden ja ilkivallan olevan hyvin tiedossa oleva ja haastava ongelma ympäri Oulua.
– Pidämme koululla teeman mukaisia tunteja ja olemme syksyn aikana lisänneet jalkautumista nuokkarin ulkopuolelle, Mäkelä kertoo.
Kolmikko on käynyt esittäytymässä koululla vanhempainilloissa ja muistuttavat, että myös vanhemmat voivat ottaa heihin yhteyttä tarpeen tullen.
– Keitämme aina vanhemmille kahvit ja he ovat erittäin tervetulleita tutustumaan tiloihin, kolmikko sanoo.
Oulun kaupungin nuorisopäällikkö Jarmo Laitinen tiivistää nuorisotyön yhteen lauseeseen;
– Olemme töissä nuorilla, Laitinen sanoo.
Nuorisopäällikkö toteaa, että nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja nuorisopalvelut monesti kannattelevat nuoria ennen hoidon piiriin pääsyä.
– Yksinäisyys on myös yksi haaste. Vaikka nuokkari on kynnyksetön palvelu, se askel voi olla jollekin liikaa, Koukkari jatkaa.
– Sitä varten me olemme täällä. Ketään ei jätetä yksin, Hyvönen lisää.
Nuokkarin kävijöitä nuoriso-ohjaajat kuvaavat fiksuiksi ja empaattisiksi. Mäkelä kertoo, että nuoret ovat aktiivisesti lähteneet mukaan ohjaajien ideoihin ja osa on innostunut tekemään hänen kanssaan sisältöä nuokkarin Tiktok-tilille.
– Nuorten tekemä tilojen esittelyvideo sai hurjan määrän katselukertoja, Mäkelä hymyilee.
Nuokkarilla on käynyt myös paljon toisen asteen opiskelijoita ja Tolonen kertoo ilahtuneensa siitä, kuinka yhteisöllisesti nuoret ottavat toisensa huomioon.
– Ihan vasta ammattikoulussa opiskeleva nuori otti seiskaluokkalaisen mukaan peleihin ja siinä he yhdessä pelasivat illan, Tolonen kertoo.
– Yhteisöllisyys on yksi nuorisotoiminnan arvoista ja peruspilareista, Laitinen lisää.
Hyvönen ja Mäkelä sanovat, että uuden luominen on ollut ammatillisesti mukavan haastavaa ja mielenkiintoista. Tolonen ja Mäkelä ovat työskennelleet Oulun pohjoispuolella jo useamman vuoden ja Hyvönen siirtyi Pateniemeen Oulun eteläpuolelta.
Tolosella on kokemusta alueen nuorisotyöstä parilta vuosikymmeneltä ja hän on toiminut ohjaajana myös Haukiputaalla ja Rajakylässä.
– Harvoin on tällainen tilanne, että pääsee tekemään aivan uutta. Ja onhan tämä hienoa kaikkien leikkausten ja pienten koulujen lakkautusuutisten keskellä, että jotain hyvää ja uuttakin luodaan, Tolonen hymyilee.
Nuorisopäällikkö lisää, että osaava henkilökunta on isossa roolissa siinä, kuinka nuoret ottavat tilan vastaan.
– Meidän ohjaajat osaavat kohdata nuoret yksilöllisesti, Laitinen toteaa.
– Nuoret puhuvat avoimesti asioista ja heidän kanssaan on ollut helppo ryhtyä keskusteluihin, Hyvönen jatkaa.
Nuokkari on avoinna 1.–5. luokkalaisille arkisin kello 13.00–16, kutosluokkalaisille maanantaista tiistaihin kello 13.00–16 ja keskiviikosta perjantaihin kello 13.00–17 sekä 7.luokkalaisista 17-vuotiaisiin keskiviikosta perjantaihin kello 16–20.
Pateniemen kampuksella vietetään avointen ovien päivää marraskuun lopussa ja myös nuokkari on tuolloin avoinna. Hyvönen, Mäkelä ja Tolonen toivottavat paikalliset tervetulleiksi tutustumaan nuokkarin uusiin tiloihin.






