Suomessa enää vain 55 prosenttia kuudesluokkalaisista osaa uida – vielä vuonna 2016 luku oli 76 prosenttia. Kuluneen hellejakson on sattunut todella paljon hukkumiskuolemia, ja moni hukkuneista on ollut lapsi tai nuori.
Viime viikkojen aikana on noussut useaan otteeseen keskusteluin lasten valvominen uimarannalla. Muun muassa Oulun poliisi on painottanut julkaisuissaan vanhempien huolehtimisvastuuta lapsista veden äärellä.
Suomessa tehty pitkäjänteistä työtä hukkumisten ehkäisemiseksi, mutta edelleen Suomi kolkuttelee hukkumistilastoissa Euroopan kärkisijoja.
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Suomessa hukkui arviolta 2,1 ihmistä 100 000 asukasta kohden vuonna 2021. Tämä on selvästi enemmän kuin monissa muissa EU- ja Pohjoismaissa. Esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa vastaavat kuolleisuusluvut olivat 0,6–1,4 ja Saksassa vain 0,5.
Uimataidon heikkeneminen on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton mukaan vakava turvallisuusriski maassa, jossa vesistöt ovat kaikkialla läsnä. Nyt siihen haetaan muutosta valtakunnallisen Pysy pinnalla ‑hankkeen ja siihen liittyvän kansalaisaloitteen avulla.
Hanke tähtää siihen, että tulevaisuudessa 90 prosenttia peruskoulun päättävistä lapsista on uimataitoisia. Hankkeen aikana vuosina 2025–2027 on tavoitteena opettaa vähintään 10 000 lasta vuosittain uimaan, sekä saman aikaisesti saada aikaan muutoksia uinninopetuksen järjestämiseen sekä kouluissa että vapaa-ajalla.
Uimataito vaikuttaa jopa maanpuolustukseen. Suomea on vaikeaa puolustaa, mikäli sotilaamme ovat uintitaidottomia.
– Uimataito pitää ehdottomasti saada nousuun. Tässä on lasten vanhempien lisäksi tärkeä rooli kunnilla, joiden vastuulla on opetuksen järjestäjänä tarjota riittävästi opetusta, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus saavuttaa opetussuunnitelman tavoitteet, sanoo SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.
Oulun poliisin vinkit rannalle
• Valvo lapsia herkeämättä rannassa. Etenkin pientä tai uimataidotonta lasta täytyy valvoa käden mitan päässä.
• Unohda puhelin rantakassiin uimareissun ajaksi. Sopikaa myös, kuka aikuisista milloinkin vahtii lapsia.
• Asetu itse niin, että lapset leikkivät sinun ja rannan välissä. Kerro lapsille, että rannalla uidaan aina rantaa kohti tai rannan suuntaisesti.
• Käy lasten kanssa säännöt läpi: ei ilman aikuista rantaan eikä koskaan yksin uimaan, ilmoita aina minne menet.
• Näytä hyvää esimerkkiä ja turvallisuusasennetta – lapset oppivat mallista!
• Hukkumisvaara koskee aivan jokaista, etenkin jos kyseessä on pieni lapsi, uimataidoton tai päihtynyt henkilö. Syvänteet ja virtaukset voivat yllättää myös kokeneen uimarin. Huolehditaan siis itsestä ja toisistamme veden äärellä.
• Hukkuva henkilö ei yleensä huuda apua, sillä puhuminen on toissijaista, kun hengitys ei toimi. Hukkuvan pää voi olla syvällä vedessä ja suu vedenpinnan tasolla haukkomassa happea.
• Silmät voivat olla lasittuneet ja hiukset valuneet otsalle ja silmien päälle. Hädässä oleva on pystyasennossa, eikä käytä jalkojaan. Sanotaan, että hukkuva voi näyttää siltä, kuin kiipeäisi näkymättömiä tikkaita vedessä.
• Jos havaitset hukkumassa olevan henkilön, aloita pelastustoimet välittömästi. Huuda heti apua tai soita itse hätänumeroon 112, jos et pysty pelastamaan hukkuvaa itse. Paikanna tarkasti kohta, jossa henkilö on nähty viimeksi pinnalla. Tarkasti paikannettu vajoamiskohta helpottaa pelastajien etsintöjä.